Seinäjoki valmiina Ponikuninkuusraveihin15.08.Seinäjoen Ravikeskus on valmiina vastaanottamaan poniraviurheilun vuoden päätapahtuman osallistujat: kilpailijat taustajoukkoineen sekä ennakkoon arvioituna reilun parituhatpäisen yleisön. Tulevana viikonloppuna 15. - 16.8. raviradalla vietetään Ponikuninkuusraveja, jotka kokoavat nyt jo viidettä kertaa samalle areenalle pikkuiset raviponit ja näiden nuoret ohjastajat, raviurheilijanalut. Esikuvansa suomenhevosten Kuninkuusravien tapaan Ponikunkkareissa kilvoitellaan Ponikuninkaan ja -kuningattaren kruunuista. Lisäksi luvassa on monia muita tasokkaita poniravilähtöjä, kaikkiaan 22 lähdön verran.
Lakeuden Ravinuorten vetäjä
Heli Myllykoski kiittelee tapahtuman talkooväen innostusta ja runsaslukuisuutta.
"Ilman vapaaehtoisia tekijöitä ei kisaa saataisi järjestettyä. Valtakunnallisestikin kiinnostavassa ja yleisöä keräävässä tapahtumassa on monta liikkuvaa osaa, kuten hevostenkin Kuninkuusraveissa. Monenlaista taitoa ja tekijää tarvitaan" hän sanoo.
Poniraviurheilu, kuten nuorisourheilu yleensäkin, on ennen kaikkea koko perheen harrastus. Ponit ja niiden 10 ikävuodesta ylöspäin olevat ohjastajat tarvitsevat kuskeja ja huoltajia harjoittelu- ja kilpailumatkoille. Useimmiten tämä vastuu lankeaa vanhemmille, muttei kuitenkaan pitkin hampain. Poniraveissa on monet ystävyyssuhteet ja kontaktit solmittu, tietää seinäjokelainen
Liisa Mykkänen:
"Tyttöni ajoi 10-vuotiaana poniravikortin, ja siitä lähtien olen ollut mukana poniraviurheilussa itsekin. Jos Lakeuden Ravinuoret ovat järjestäneet jotain tapahtumia, me vanhemmat olemme olleet auttamassa" Mykkänen kertoo. Tänä vuonna Liisa Mykkänen on toiminut Seinäjoen Ponikunkkareiden päätoimikunnan sihteerinä, ja hän jos kuka tietää Heli Myllykoskenkin mainitsemista "liikkuvista osista".
"Esimerkiksi sponsorihankinta on iso kokonaisuus tämän kokoisessa tapahtumassa. Siinäkin sekä nuoret, mutta myös heidän vanhempansa, ovat ollee todella aktiivisia."
Poneja ei ole hylännyt Liisa Mykkäsen nyt jo 19-vuotias
Noora-tytärkään, vaan hänkin jatkaa edelleen aktiivisesti Lakeuden Ravinuorten riveissä, nyt jo apuohjaajana nuoremmilleen suunnatuilla kursseilla.
Pieniä ja vieläkin pienempiäPonikuninkuusravit ovat poniraveihin vihkiytyneille kauden päätapahtuma, jonne kaikki tähtäävät. Urheilullisesti tasokkaan viikonlopun ohella Seinäjoella satsataan koko perheen viihtymiseen. Se tarkoittaa, että myös oheisohjelmaan on panostettu. Luvassa sunnuntaina on mm. poniagilityä sekä keppihevoskisa. Lauantaina Ravikeskuksen vierasjoukkoa viihdyttää
Mari Koivulammen suloinen minihevonen
Luba.
"Luba on falabellan ja minihevosen risteytys, minihevonen siis, ei poni", Koivulampi teroittaa. Vaikka Luba 70-senttisenä on piskuisempi kuin raviradalla kilvoittelevat shetlanninponit, on se silti rodultaan hevonen.
"Lubaa saa silittää ja helliä, se on kovin kiltti. Olimme juuri Lehtimäelläkin markkinoilla, kuljimme siellä yleisön ja koiranäyttelyn koirienkin joukossa sulassa sovussa" Mari Koivulampi kertoo suojatistaan.
Ratsuksi miniatyyrihevosesta ei ole, eikä Luba 2-vuotiaana olisi siihen vielä valmiskaan. Täysi hevonen se silti on, ja elelee Koivulammen tilalla Veneskoskella hyvässä järjestyksessä kahden islannihevosen ja shetlanninponin kaverina.
"Laitumen aidat pitää olla aika matalia" Mari Koivulampi valottaa minihevosen omistajan erityistoimenpiteitä.
Seinäjoen Ponikuninkuusravien suojelijana toimii kansanedustaja, peruspalveluministeri
Paula Risikko.
Seinäjoen Ponikuninkuusravit 15. - 16.8.2009 La klo 14 ja su klo 12 alkaen. Vapaa pääsy!
http://www.seinajoenravikeskus.fi/ponikunkkarit_2009.html
Lisätietoja myös: Heli Myllykoski p. 050 586 0813 Takaisin uutisiin