Tulevien ravien vihjeet ja muutokset
Ravipäivät
Juoksunkulut
Seinäjoen ravien kilpasarjat
Perinteiset
Ohje Seinäjoen raveissa kilpaileville valjakoille
Videokirjasto
 

Tulokset tästä

1. Lähtö

6 Reissu- Viktor laukkasi 100 juostuna lyhyesti, minkä jälkeen ruuna kiersi 3.rataa ilman vetoapua eteenpäin. Se sai toisen kaarteen puolivälissä kuolemanpaikan haltuunsa, mistä ruuna painui 900 ennen maalia kärkipaikalle. Ruuna piti siitä lopussa lopun hiljentämisestä huolimatta niukkaan voittoon. 13 Igor matkasi 4.ulkona, mistä ori lähti 850 ennen maalia selissä 3.radalle. Se siirtyi loppukaarteen puolivälissä 4.radalle ilman vetoapua, missä ori eteni vahvasti, mutta se haparoi hieman loppusuoran alussa, minkä jälkeen ori tuli lopun terävästi. Ori olisi voittanut ilman loppusuoran alun haparointiaan. 10 Hekuri laukkasi lähdössä ja ruuna otti ensimmäisen kaarteen lopulla uuden laukan. Se matkasi jatkossa 4.sisällä, mistä ruuna nousi päätöspuolikkaan alussa toiselle radalle, mistä se pääsi nousemaan loppusuoran alussa kiriin 3.radalle. Ruuna tuli lopun aivan mukavasti. 8 Vieskerin Taiga matkasi 3.sisällä, mistä ruuna nousi viimeisen takasuoran toiselle radalle. Ruuna teki jatkossa kärjen tuntumasta lähinnä tasaisen suorituksen. 11 Inkatuuli suoritti asiallisesti 5.ulkoa. Tammalle jäi vielä hieman voimiakin jäljelle, sillä se oli pitkään vetämättömissä selissä. 2 Salaus kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna jäi 900 ennen maalia johtavan kantaan. Ruuna taipui johtavan kannasta päätöspuolikkaan alussa ja se taipui jatkossa keskijoukkoihin. 12 Sensuelli lähti 3.ulkoa 800 ennen maalia selässä 3.radalle. Tamma jäi päätöspuolikkaan alkaessa 3.radalle ilman vetoapua, missä se taipui loppukaarteen puolivälissä selvästi. 14 Jolanda Lax pysyi pääjoukon hänniltä toiselta radalta taustalla koko matkan ajan. 7 Passite matkasi 2-3.ulkona, mistä ruuna lähti 750 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Se ei oikein edennyt ja ruuna otti päätöspuolikkaan alussa lyödyn oloisena pahan laukan. 5 Kosken Viluna katkesi 3.sisältä pahoin päätöspuolikkaan alkaessa. 3 Sami- Salama laukkasi lähdössä pitkäksi. 4 Apasseri juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, minne se sai kierros ennen maalia vetoavun eteensä. Ori katkesi toisesta ulkoa pahoin viimeisen takasuoran alussa ja se keskeytti myöhemmin. 9 Jaanen Valo laukkasi lähdössä ja ori laukkaili taustalla useasti uudelleen, mistä seurasi hylkäys. 1 Rokrilla oli poissa.

Väliajat: 42,5 / 3 - 38,0 / 2 - 29,5 / 6 - 32,5 / 6

2. Lähtö

2 Little Daydream matkasi 3.sisällä, mistä tamma pääsi 550 ennen maalia nousemaan toiseen ulos. Se siirtyi 250 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua, missä tamma eteni loppumetreillä varmaan voittoon. 5 Choco Chip Cake yritti alussa tosissaan keulaan, mutta tamma joutui ensimmäisen kaarteen puolivälissä tyytymään paikkaan johtavan kannassa, mistä se nousi loppusuoran alussa kuolemanpaikalle. Tamma tuli siitä mukavasti sisään asti. 3 Be Seen Free kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna antoi loppusuoralla hieman periksi. 9 Mystic Miracle seuraili loppuun asti asiallisesti juostuaan 4.sisällä. 4 Ramones matkasi toisessa ulkona, mistä ori lähti 750 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Se sai päätöspuolikkaan alussa kuolemanpaikan haltuunsa, mistä ori väsyi pahoin loppusuoran alussa. 10 Giant Profit juoksi 3.ulkona, missä ruuna oli viimeisen takasuoran alusta loppukaarteen puoliväliin vailla kiritilaa ja se menetti täysin asemansa. Ruuna kiri lopun terävästi taustalta, kunhan kiritilaa löytyi. 11 Quantum Odessa ei vain lopussa riittänyt juostuaan 5.sisällä. 8 Smiling Sam lähti 800 ennen maalia 4.ulkoa selässä 3.radalle. Ruunan kiri katkesi pahoin loppukaarteeseen. 12 Crack a Joke lähti 6.ulkoa 900 ennen maalia selissä kiriin. Ruunan kiri katkesi viimeisen takasuoran lopulle. 6 Sweet Excel matkasi 5.ulkona, missä ruuna ajautui loppukaarteen alussa ulos ja se otti samassa pahan laukan. 7 Uno Di Talento juuttui kuolemanpaikalle, mistä ruuna taipui pahoin viimeisen takasuoran alussa. 1 Kaprifol D. C. oli poissa.

Väliajat: 13,5 / 3 - 17,5 / 3 - 20,0 / 3 - 15,0 / 2

3. Lähtö

4 Conqueror kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna joutui ensimmäisen takasuora alussa prässin alla luopumaan. Se nousi johtavan kannasta loppukaarteen alussa kuolemanpaikalle, mistä ruuna jyräsi pian kärkeen. Se otti lopussa ylivoimaisen voiton. 5 Cousin Lady juuttui heti kuolemanpaikalle, vaikkakin tamma juoksi vasta kakkoskeulan rinnalla. Se puristi rehellisesti sisään asti. 9 Royal Ringo juoksi 4.sisällä, mistä ruuna pääsi viimeisen takasuoran puolivälissä nousemaan toiseen ulos. Se nousi sieltä loppusuoran alussa kiriin 3.radalle ja ruuna tuli lopun mukavasti. 2 New Grove Kouros lähti viimeisen takasuoran alussa 3.ulkoa selässä 3.radalle. Ruuna pudotti 400 ennen maalia takaisin toiselle radalle ja se seuraili jatkossa maksimisijoitukseen. 8 Hamilton Iron juoksi toisessa ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa 3.radalle ilman vetoapua. Se tuli pitkän kirinsä kohtalaisesti sisään asti. 11 Lake View Ås teki 4.ulkoa asiallisen viimeisen takasuoran alusta lähteneen kirin. 10 Shock Wave juoksi 5.ulkona, mistä ori seuraili mukavasti saamatta edes kunnolla kiritilaa. 6 Sweetest Thing painui 350 juostuna kuolemanpaikalta kärkeen, mistä ori taipui selvästi loppukaarteessa ja se tipahti loppusuoralla taustalle. 12 Abbey Hill pysyi taustalla koko matkan ajan. 3 Wings Of Newport oli 3.sisältä rehellisen heikko. 1 Alappi oli 5.sisältä rehellisen riittämätön. 7 Zoogina otti alkumetreillä pahan laukan ja tamma jäi heti ratkaisevasti.

Väliajat: 12,0 / 6 - 15,0 / 6 - 18,5 / 6 - 14,5 / 4

4. Lähtö

3 Anelka Run sai ensimmäisen takasuoran alussa kuolemanpaikalta kärkipaikan haltuunsa, mistä tamma hallitsi helposti sisään asti. 1 Eternell Blossom matkasi 3.sisällä, mistä tamma nousi 400 ennen maalia toiseen ulos. Se siirtyi samassa kiriin ulkoradoille, missä tamma tuli hienosti sisään asti. 8 Staro Chianti kiihdytti ensimetreillä kärkipaikalle, minkä tamma luovutti ensimmäisen takasuoran alussa. Se seuraili jatkossa johtavan kannasta maksimisijoitukseen. 10 Arctic Chief matkasi 4.sisällä, mistä ori otti lopussa maksimaalisen sijoituksen. 6 Nik Of Rain kiri loppua kohtalaisesti juostuaan 5.sisällä. 2 Jubilation juoksi 3.ulkona, mistä ori teki 800 metrin kirin 3.rataa pitkin. Sen kirin terä katkesi loppusuoran alkuun. 7 Mr Ride lähti toisesta ulkoa 700 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna eteni nopeasti kuolemanpaikalle, mistä se antoi 100 ennen maalia totutusti selvästi periksi. 9 Super Tuting oli 4.ulkoa rehellisen vaisu. 11 Challenger Rok ei vain lopussa riittänyt 5.ulkoa lainkaan. 12 Jackson Prize lähti pääjoukon hänniltä tuhat juostuna kiriin 3.radalle. Ruunan kiri ei missään vaiheessa vakuuttanut, vaan se pysytteli taustalla. 4 Cherry Hall taipui kuolemanpaikalta pahoin viimeisen takasuoran puolivälissä. 5 Frostfens Frank pysyi taustalla koko matkan ajan.

Väliajat: 13,5 / 3 - 17,0 / 3 - 18,0 / 3 - 14,0 / 3

5. Lähtö

6 Dottie D. Kemp kiihdytti heti kärkipaikalle, missä tamma sai vetää avauskierroksen maltilla. Se lisäsi toisella kierroksella tempoa ja tamma otti lopussa hallitun voiton. 2 Gisela Farming juoksi johtavan takana, mistä tamma nousi loppusuoran alussa kiriin 3.radalle asti, missä se tuli lopun terävästi. 8 Joy Boy lähti 6.ulkoa 1200 ennen maalia selissä 3.radalle. Ruuna palasi pian takaisin toiselle radalle, mistä se lähti viimeisen takasuoran alussa uudelleen selissä 3.radalle. Se jäi loppukaarteen puolivälissä vaille vetoapua, mistä huolimatta ruuna tuli vahvasti sisään asti. 1 Cousin Fibber seuraili 3.sisältä mukavasti. Ruuna jäi aivan viime metreillä hieman vaille kiritilaakin. 9 Chouparde kiri loppua pirteästi juostuaan 4.sisällä. 4 Livi Dida matkasi pääosin kuolemanpaikalla, mistä ori taipui hieman vasta 100 ennen maalia. Hyvä esitys. 12 Bam Wictoria juoksi 5.sisällä, mistä tamma seuraili kohtalaisesti sisäradan vetäessä. 3 Senior Kievitshof juoksi toisessa ulkona, minne se jäi 550 ennen maalia pahoin pussiin ja ruuna putosi aivan taustalle. Se tuli sieltä lopun huomattavasti sijoitustaan paremmin. 10 Star Tarey lähti 1300 ennen maalia selässä 3.radalle. Tamma jäi 900 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua, missä se taipui selvästi loppusuoralle tultaessa. 7 Callela Metropol oli keskijoukoista toiselta radalta lopussa riittämätön. 11 Jäverö Jalla Jalla matkasi alun 5.ulkona, mistä tamma lähti 5.ulkoa 1400 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Tamma sai kierros ennen maalia kuolemanpaikan haltuunsa, mistä se väsyi pahoin 550 ennen maalia. 5 M. T. Baryard oli poissa.

Väliajat: 17,0 / 6 - 18,5 / 6 - 14,5 / 6 - 13,0 / 6

 

  Semio Interactive