1. Lähtö
12 Terhonaattori sai nopeasti paikan 3.ulkoa, mistä ruuna lähti 600 ennen maalia kiriin 3.radalle. Se pudotti loppukaarteessa toiseen ulos, mistä ruuna lähti loppusuoralle tultaessa uudelleen kiriin 3.radalle ilman vetoapua, missä se painui loppumetreillä hallittuun voittoon. 10 Sävel- Virta kiihdytti matkaan vauhdilla ja ruuna saikin jo 450 juostuna kärkipaikan haltuunsa, mistä se tuli hyvin sisään asti. 15 Lokson Lipper matkasi alun 4.ulkona, mistä ruuna lähti 1300 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni kierros ennen maalia kuolemanpaikalle, missä ruuna piti tempon reippaana. Se tuli siitä rehellisesti sisään asti, vaikka päätösmetrit hieman tihkaisivatkin. 7 Kuppi matkasi toisessa ulkona, mistä tamma pudotti viimeisen takasuoran lopulla johtavan kantaan. Se seuraili sieltä lopussa maksimisijoitukseen. 6 Salaisuus Rok juoksi 3.sisällä, mistä tamma nousi kierros ennen maalia 4.ulos. Se oli sieltä lopussa lähinnä tasainen. 11 Sensuelli kiertyi ensimmäisen takasuoran lopulla kuolemanpaikalle, minne tamma sai kierros ennen maalia vetoavun eteensä. Se pudotti lähes samassa johtavan kantaan, mistä tamma putosi kärjen kyydistä päätöspuolikkaan alkaessa. 14 Visanteri kiersi keskijoukoissa pitkään 3.rataa pitkin, mutta ori ei missään vaiheessa suuremmin vakuuttanut. 1 Taksvili kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna jäi 400 juostuna johtavan kantaan. Se väsyi sieltä selvästi jo kierros juostuna. 8 Taajantuppu otti ratkaisevan lähtölaukan. 5 Tosi Komia laukkasi 250 juostuna pahoin johtavan rinnalta. Ruuna otti ensimmäisen takasuoran puolivälissä uuden pahan laukan ja se menetti mahdollisuutensa. 13 Viba oli taustalla rehellisen huono. 2 Kerma otti pahan lähtölaukan. Tamma laukkasi kierros juostuna taustalla uudelleen. Se sinetöi hylkäyksensä viimeisen takasuoran alun laukallaan. 9 Pikartti laukkaili nopeasti hylkäykseen asti. 16 Turon Milli laukkasi lähdössä ja taustalla useasti uudelleen. 3 Vipsi ja 4 Viinun Tuuri olivat poissa.
Väliajat: 35,5 / 10 - 34,5 / 10 - 29,0 / 10 - 30,0 / 12
2. Lähtö
5 Waltter H matkasi alun aivan parijonon hännillä, mistä ori lähti 1300 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Se sai kierros ennen maalia kuolemanpaikan haltuunsa, missä se vaati kärkihevoselta vauhtia ja ori painuikin päätösmetreillä hallittuun voittoon. 3 Stonyridge juuttui alussa kuolemanpaikalle, mistä ruuna painui toisen kaarteen alussa kärkipaikalle. Se tuli siitä oikein rehellisesti sisään asti, vaikka jäikin aivan viime metreillä toiseksi. 10 Super Bool matkasi 4-5.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran lopulla kiriin 3.radalle, eikä kirissä ollut mitään moittimista. 2 Chardus juoksi 5.sisällä, mistä ruuna nousi viimeisen takasuoran puolivälissä toiselle radalle. Se lähti 400 ennen maalia kiriin 3.radalle, missä ruuna tuli lopun aivan hyvin. 11 My Melanie nousi 6.sisältä 4.ulos 750 juostuna. Tamma lähti sieltä kiriin 600 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Se pääsi loppukaarteessa pudottamaan toiselle radalle ja tamma seuraili jatkossa maksimisijoitukseen. 7 Sir Iron Ghost juuttui ensimmäisen takasuoran lopussa toisesta ulkoa kuolemanpaikalle, minne ruuna sai kierros ennen maalia vetoavun eteensä. Se pääsi viimeisen takasuoran lopussa pudottamaan kakkoskeulaksi. Ruuna väsyi loppusuoralla selvästi. 12 Choco Love ei esittänyt pääjoukon hänniltä oikein mitään. 9 Hard Rocking Rok matkasi 3.ulkona, mistä ruuna jäi kierros ennen maalia 4.ulos. Se otti siellä loppukaarteen puolivälissä pahan laukan ja ruuna menetti pelinsä. 8 Ellie Star matkasi 2-3.ulkoa, mistä tamma väsyi pahoin loppukaarteessa. 6 Tiny Time kiihdytti nopeasti kärkipaikalle, mistä tamma joutui 700 juostuna luopumaan. Se jatkoi johtavan kannassa, mistä tamma taipui selvästi jo viimeisen takasuoran alussa. 1 Vivi Martina oli 3.sisällä pitkään pussissa, mutta mitään ei kuitenkaan löytynyt, kunhan kiriväylä aukeni 250 ennen maalia. 4 Sunshine Point juoksi 4.sisällä, missä tamma otti loppukaarteen puolivälissä pahan laukan ja se menetti mahdollisuutensa.
Väliajat: 15,5 / 6 - 17,5 / 3 - 17,0 / 3 - 15,0 / 5
3. Lähtö
2 Quantum Odessa kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma hallitsi vaivatta perille asti. 10 Red Dashing juoksi 3.sisällä, mistä tamma nousi loppusuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua, missä se eteni loppumetreillä varmasti toiseksi. 3 Irresistible Shine matkasi johtavan kannassa, mistä tamma nousi loppusuoran alussa kuolemanpaikalle. Se tuli aivan asiallisesti sisään asti, vaikka jäikin loppumetreillä kolmanneksi. 12 Ramones sai nopeasti paikan toisesta ulkoa, mistä ori jäi kierros ennen maalia 3.ulos. Se lähti sieltä viimeisen takasuoran puolivälissä selässä 3.radalle. Vetoapu ei ollut mitenkään loistokas ja ori siirtyi 300 ennen maalia 4.radalle ilman vetoapua, missä se tuli loppumetrit oikein terävästi. 4 Sorina Hornline juuttui kuolemanpaikalle, minne tamma sai kierros ennen maalia vetoavun eteensä. Se lähti sieltä 600 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Tamma tuli kirinsä sisään asti vailla suurempaa loistoa. 11 Simply´s Thunder matkasi 5.sisällä, mistä ori nousi viimeisen takasuoran alussa toiselle radalle. Sen kiriväylä pysyi pitkään kiinni ja vapaa rata löytyi vasta loppusuoran alussa. Ori tuli loppumetrit selvästi sijoitustaan paremmin. 1 Wasa Monsterman lähti hitaasti ja ruuna putosi 4.ulos. Se lähti sieltä ensimmäisen takasuoran alussa 3.radan kiertäjäksi. Ruuna sai 1300 ennen maalia kuolemanpaikan haltuunsa, mistä se taipui selvästi päätöspuolikkaan alussa. 7 Wild Wind Touch seuraili 6.sisältä maksimisijoitukseen. 9 Burning Heel ei lopussa riittänyt 4.ulkoa lainkaan. 5 Who´s An Angel juuttui alkumetreillä kuolemanpaikalle, mistä tamma pudotti ensimmäisen takasuoran alussa 4.sisälle. Se oli jatkossa sieltä rehellisen riittämätön. 6 Super Vivian ja 8 It´s Maggie olivat poissa.
Väliajat: 17,0 / 2 - 18,5 / 19,0 / 2 - 17,0 / 2
4. Lähtö
8 Hose Lee painui ensimmäisen kaarteen puolivälissä kärkipaikalle, mistä ori nappasi lopussa varman voiton. 10 Aprilblues juoksi 3.ulkona, mistä ruuna lähti 650 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Se pudotti loppukaarteen alussa toiseen ulos, mistä ruuna lähti loppusuoralla uudelleen 3.radalle ilman vetoapua. Se tuli siellä aivan hyvin sisään asti. 3 Onkamon Catamo juoksi 3.sisällä, mistä ruuna nousi 300 ennen maalia toiseen ulos. Se pudotti loppusuoralla johtavan kantaan, missä ruuna tuli juosten sisään asti. 11 Colour Queen juoksi 5.ulkona, mistä tamma lähti viimeisen takasuoran alussa 3.radan letkaan. Se siirtyi 350 ennen maalia 4.radalle ilman vetoapua, missä tamma tuli lopun asiallisesti. 12 Flying Pirot juoksi 4.ulkona, mistä ori lähti 600 ennen maalia selässä 3.radalle. Se tuli kirinsä suuremmin vakuuttamatta sisään asti. 9 Peacebreaker juoksi 5.sisällä, mistä ruuna nousi loppusuoralle tultaessa ulkoradoille, mutta se ei saanut lopussa rintaman takaa kunnolla kiritilaa. 4 Gold Treasure laukkasi lähdössä ja ruuna jäi 6.ulos. Se lähti sieltä viimeisen takasuoran alussa selissä kiriin 3-4.radalle, missä ruuna tuli mukavasti sisään asti. 5 Sweet Ramona kiertyi ensimmäisen takasuoran puolivälissä 3.radan kautta kuolemanpaikalle, mistä se antoi loppusuoralla selvästi periksi. 1 Kimono Leader ei saanut lopussa täyttä mahdollisuutta juostuaan 4.sisällä. 6 Nik Of Rain ei vain riittänyt lopussa 6.sisältä lainkaan. 7 Qualified Kemp kiihdytti ensimetreillä kärkipaikalle. Ruuna jäi 250 juostuna johtavan kantaan, mistä se väsyi loppukaarteessa pahoin. 2 Good Touch matkasi pääosin toisessa ulkona, mistä ori katkesi viimeisen takasuoran alussa pahoin.
Väliajat: 14,5 / 8 - 17,5 / 8 - 18,5 / 8 - 16,5 / 8
5. Lähtö
8 True Kemp painui kuolemanpaikalta 250 juostuna kärkeen. Ruuna sai vetää jatkossa sopivalla tempolla ja se piti lopun kovalla lopetuksellaan hallittuun voittoon. 5 Rosi´s Victor nousi 3.ulkoa 1550 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna sai 1300 ennen maalia kuolemanpaikan haltuunsa, mistä se tuli rehellisesti sisään asti. 6 Via Quick Jobie kiihdytti heti kärkipaikalle, minkä ruuna luovutti 250 juostuna. Se seuraili jatkossa johtavan kannasta mukavasti sisään asti. 1 Rain Rogue nousi ensimmäisessä kaarteessa kuolemanpaikalle, minne ruuna sai 800 juostuna vetoavun eteensä. Se suoritti jatkossa toisesta ulkoa asiallisesti sisään asti. 3 Jolie Fille seuraili 3.sisältä maksimisijoitukseen. 7 Isebel teki 5.ulkoa rehellisen viimeisen takasuoran alusta lähteneen kirin 3-4.rataa pitkin. Viim. 600 m 13,0. 9 Baby Baker ei saanut 4.sisältä koskaan mahdollisuutta. 4 Löten´s Wagner juoksi pääosin 3.ulkoa, mistä ruuna ei lopussa riittänyt. 10 Tactic Time matkasi 5.sisällä, mistä ruuna nousi viimeisen takasuoran alussa toiselle radalle. Se lähti taustalta loppusuoran alussa kiriin ulkoradoille, missä ruuna tuli lopun lähinnä tasaisesti. 12 Rocky Brave matkasi 4.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa 3.radalle ilman vetoapua. Sen kiri katkesi pahoin loppusuoran alkuun. 2 Bighouse Andy laukkasi 6.sisällä väsyneenä 800 ennen maalia pitkäksi. 11 Hard As Iron oli poissa.
Väliajat: 13,5 / 8 - 17,5 / 8 - 21,0 / 8 - 12,5 / 8