Tulevien ravien vihjeet ja muutokset
Ravipäivät
Juoksunkulut
Seinäjoen ravien kilpasarjat
Perinteiset
Ohje Seinäjoen raveissa kilpaileville valjakoille
Videokirjasto
 

Tulokset tästä

1. Lähtö

9 Dragon Dream matkasi 4.ulkona, mistä ruuna lähti 650 ennen maalia selkään 3.radalle. Se siirtyi 350 ennen maalia 4.radalle ilman vetoapua, missä ruuna puristi lopussa niukkaan voittoon. 10 Photo Power juoksi 5.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran puolivälissä selkiin 3.radalle. Se siirtyi loppukaarteen puolivälissä selkään 4.radalle ja loppusuoralla edelleen 5.radalle ilman vetoapua. Ruuna tuli siellä loppusuoran oikein terävästi. 1 Carajoso jäi alussa johtavan kantaan, mistä ruuna painui ensimmäisen kaarteen lopulla kärkeen. Se tuli siitä tuli siitä aivan mukavasti sisään asti, vaikka ruuna jäikin aivan lopussa kolmanneksi. 7 Romantic Rose puristi kuolemanpaikalta mallikkaasti sisään asti. 2 El Miss Mesquito lähti 650 ennen maalia 3.ulkoa kiriin 3.radalle ilman vetoapua, missä tamma tuli kirinsä kohtalaisesti sisään asti. 3 Multi Danny oli ensimetreillä nopein ja ruuna eteni heti kärkipaikalle, minkä se luovutti 350 juostuna. Ruuna seuraili jatkossa johtavan kannasta maksimaaliseen sijoitukseen. 12 First Victorioso juoksi 6.ulkona, mistä ruuna lähti loppukaarteessa kiriin selkiin 3-4.radalle, mutta se otti 200 ennen maalia pahan laukan ja ruuna menetti mahdollisuutensa. 8 Bris Boy otti taustalta sisäradalta maksimisijoituksen. 4 Victory Fibber taipui toisesta ulkoa loppukaarteen puolivälissä selvästi. 11 Debbie´s Ann juuttui takajoukoissa 3.radan kiertäjäksi, missä tamma pudotti 900 ennen maalia sisäradalle viimeiseksi. Se ei riittänyt sieltä jatkossa. 5 Who´s An Angel juuttui 3.radan kiertäjäksi, missä tamma väsyi kierros ennen maalia. 6 Kirkland matkasi 3.sisällä, missä ori laukkasi loppusuoran puolivälissä hylkäykseen taistelussa viimeisistä rahasijoista.

Väliajat: 19,5 / 1 - 20,5 / 1 - 18,5 / 1 - 17,0 / 9

2. Lähtö

11 Viksun Veera juuttui alkumatkalla pahoin liikenneruuhkiin ja kärki oli tuossa vaiheessa karannut kauaksi. Tamma lähti 1400 ennen maalia taustalta kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni 900 ennen maalia kakkoskeulan rinnalle. Tamma tavoitti loppukaarteen puolivälissä kärkikaksikon ja tamma siirtyi samassa ohitukseen 3.radalle, missä se jyräsi loppusuoralla selvään voittoon. Viim. 1300 m 28,5. 12 Pepin Poika eteni taustalta 900 ennen maalia kakkoskeulaksi, missä ruuna otti 600 ennen maalia lyhyen laukan. Se tuli loppumatkan laukasta selvittyään oikein vahvasti ja ruuna ehti vielä lopussa niukasti toiseksi. 4 R. R. Valuutta juuttui heti kuolemanpaikalle, missä ruuna piti tempon reippaana. Se säilytti vauhtinsa mukavasti maaliin saakka. 1 Topaasitar kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma tuli aivan mukavasti sisään asti, vaikka aivan viime metrit olivatkin hieman raskaita. 13 Meriina seuraili keskijoukoista sisäradalta paljon kärjelle jääneenä maksimisijoitukseen. 7 Lantti Majami otti keskijoukoissa 900 ennen maalia lyhyen laukan, minkä jälkeen ori oli vain tasainen jatkossa. 8 Issikan Eka laukkasi alkumetreillä ja ruuna jäi taustalle, missä se ei esittänyt jatkossa ihmeitä. 3 Tulonen lähti hitaasti matkaan ja tamma putosi heti taustalle, missä se myös pysyi jatkossa. 10 Loimun Aurora otti keskijoukoissa viimeisellä takasuoralla kaksi laukkaa ja tamma menetti pelinsä. 5 Apassin Reeta oli sisäradan jonosta rehellisen riittämätön. 2 Larvan Hullaus oli oma itsensä, eli ruuna ei riittänyt lainkaan. 6 Sillinki jäi heti lähdössä telineisiin ja ruuna oli jatkossakin rehellisen heikko. 9 Virkun Vire laukkasi takajoukoissa 800 juostuna pitkäksi.

Väliajat: 36,0 / 1 - 35,0 / 1 - 31,0 / 1 - 33,5 / 11

3. Lähtö

6 Prima Princess käynnistyi mukavasti ja tamma etenikin ensimmäisen kaarteen lopulla kärkipaikalle, mistä se hallitsi loppumatkaa erittäin helposti. 7 Come As You Are matkasi 6.ulkona, mistä ruuna lähti 1250 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se tuli kirinsä rehellisesti sisään asti, vaikka keulahevonen jäikin tavoittamatta. Viim. 1500 m 17,0. 11 Zoggie juoksi 4.ulkona, missä ruuna oli viimeisen takasuoran alussa vetämättömässä selässä ja se pudottikin 450 ennen maalia 4.sisään. Ruuna nousi sieltä 250 ennen maalia kiriin ulkoradoille, missä se tuli lopun terävästi. 1 Vile Collins nousi 3.sisältä 650 ennen maalia toiseen ulos, mistä se seuraili lopussa maksimisijoitukseen. 9 Good Coming matkasi 3.ulkona, mistä tamma lähti 850 ennen maalia selkään 3.radalle. Se tuli pitkän kirinsä aivan asiallisesti sisään asti. 4 Bobby Ale juuttui kuolemanpaikalle, mistä ruuna antoi loppusuoralla ymmärrettävästikin periksi. 8 Tribute Cash kiri aivan taustalta loppua sijoitustaan paremmin. 12 Wiljam Victrix otti 5.sisältä maksimisijoituksen. 2 Aldershore´s Candy kiihdytti heti kärkipaikalle, minkä tamma luovutti 350 juostuna. Se antoi jatkossa johtavan kannasta periksi viimeisen takasuoran puolivälissä. 10 Come On Aria lähti 5.ulkoa 900 ennen maalia selkiin 3.radalle, missä ruuna ei jatkossa suorittanut ohituksia. 3 Giant Profit väsyi toisesta ulkoa pahoin viimeisen takasuoran alussa. 5 Remarkable Kemp oli lopussa rehellisen riittämätön juostuaan 4.sisällä.

Väliajat: 14,0 / 6 - 17,5 / 6 - 17,0 / 6 - 16,5 / 6

4. Lähtö

6 Dugout Eva painui kuolemanpaikalta kärkeen ensimmäisen takasuoran lopussa. Tamma jäi 100 metriä myöhemmin johtavan kantaan, mistä se nousi 450 ennen maalia kuolemanpaikalle ja tamma jyräsi loppusuoralla helppoon voittoon. 8 Journal painoi alussa kovasti päälle ja ruuna etenikin 750 juostuna aina kärkipaikalle asti. Se veti jatkossa selvällä erolla ja ruuna tuli mukavasti sisään asti, vaikka se tulikin aivan lopussa ohitetuksi. 12 Choco Love matkasi pääosin kakkoskeulan rinnalla, mistä tamma kävi välillä aina huilaamassa sisäradan jonossa. Se tuli loppuun aivan juosten. 7 Mr Exmess käynnistyi reippaasti ja ori saikin 300 juostuna kärkipaikan haltuunsa. Se jäi 750 juostuna aina 3.sisään asti, mistä ori seuraili jatkossa tasaisesti sisään asti. 5 Super Bool suoritti keskijoukoissa aivan mukavasti. 3 Dancing Heel otti sisäratajuoksun jälkeen maksimisijoituksen. 11 Cheridan juoksi 4.ulkona, mistä ori lähti 1250 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se ei kirissään suorittanut ohituksia. 9 Timorous pysyi taustalla koko matkan ajan. 2 Tex Star ei vain riittänyt 4.sisältä lainkaan. 1 Vivi Martina oli taustalta sisäradalta rehellisen riittämätön. 4 Red Ophir ja 10 Bijou Bell olivat poissa.

Väliajat: 17,5 / 7 - 16,5 / 8 - 17,5 / 8 - 19,0 / 6

5. Lähtö

5 Charlie Bear painui kuolemanpaikalta kärkeen ensimmäisen takasuoran lopussa, minkä jälkeen ruuna hallitsi loppumatkaa vaivattomasti. 11 Flying Pirot matkasi toisessa ulkona, mistä ruuna siirtyi 750 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se pääsi 600 ennen maalia uudelleen pudottamaan toiseen ulos, mistä tamma jäi 250 ennen maalia kakkoskeulan rinnalle. Se puristi siitä lopussa varmasti toisena sisään. 12 Bedina Band juoksi 5.ulkona, mistä tamma lähti 1250 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni viimeisen takasuoran alussa kuolemanpaikalle, mistä tamma pudotti 300 ennen maalia johtavan kantaan. Se tuli siitä aivan mukavasti sisään asti. 4 Eternell Blossom matkasi 5.sisällä, mistä ruuna nousi viimeisen takasuoran alussa 3.ulos. Se siirtyi päätöspuolikkaan alussa kiriin 3-4.radalle ilman vetoapua, missä ruuna tuli rehellisesti sisään asti. 9 Penelope Lascaux juoksi 3.ulkona, mistä tamma lähti viimeisen takasuoran alussa selkiin 3.radalle. Se jäi 550 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua, minkä jälkeen tamma tuli lopun aivan kohtalaisesti. 2 Quattro Pilot seuraili lopussa maksimisijoitukseen juostuaan pääosin 4.sisällä. 3 Four Johannes otti 100 juostuna pahan laukan ja ruuna jäi paljon. Se teki jatkossa sisäradalta hyvän juoksun, eikä ruuna saanut lopussa edes täyttä mahdollisuutta kirimiseen. 8 Scarlett Scoop kiri loppusuoraa aivan taustalta sijoitustaan paremmin. 1 Charmeuse Jerk ei saanut 3.sisältä koskaan täyttä mahdollisuutta kirimiseen. 7 Gisela Farming käynnistyi nopeasti ja tamma eteni alkumetreillä kärkipaikalle. Se jäi ensimmäisen takasuoran lopussa johtavan kantaan, mistä tamma antoi kierrosta myöhemmin pahoin periksi. 10 Cheap Trick Criss ei lopussa riittänyt juostuaan 6.ulkona. 6 Nelilyn Exodus juuttui 3.radan kiertäjäksi, missä ori eteni ensimmäisen takasuoran lopussa kuolemanpaikalle. Se antoi siitä periksi viimeisen takasuoran alussa.

Väliajat: 15,0 / 7 - 16,5 / 5 - 16,0 / 5 - 15,5 / 5

 

 

 

  Semio Interactive