Tulokset tästä
1. Lähtö
16 Meikun Merkki matkasi 6.ulkona, mistä ruuna lähti kierros ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna eteni päätöspuolikkaan alkaessa kärjen rinnalle 3.radalle, missä se puristi loppumetreillä niukkaan, mutta hallittuun voittoon. Hyvä esitys. 13 Caspar juuttui heti 3.radalle ilman vetoapua, missä ori jatkoi vahvasti eteenpäin. Ori saikin kuolemanpaikan haltuunsa ensimmäisen takasuoran lopulla, mistä se taisteli voitosta loppuun saakka. 5 Voutilainen juuttui kuolemanpaikalle, mistä ori eteni 650 juostuna kärkipaikalle. Ori tuli siitä hienosti loppuu asti, vaikka jäikin lopun tasaisessa rintamassa kolmanneksi. 9 Voimanpesä lähti mukavasti matkaan ja ruuna eteni toiseen ulos, mistä se seuraili jatkossa asiallisesti loppuun saakka. 11 V. A. Jetta juoksi hännillä sisärataa pitkin, mistä tamma nousi kierros juostuna toiselle radalle ja lähes samassa selässä 3.radalle. Tamma ei viimeisellä takasuoralla kunnolla pysynyt vetoapunsa tuntumassa, mutta tamma sai vetoavun kiinni viimeisessä kaarteessa. Tamma siirtyi loppusuoran puolivälissä vapaalle 4.radalle, mutta samassa sen menohalut olivat jo poissa. 2 Tomiori matkasi pääosin johtavan kannassa, mistä ruuna oli lähinnä tasainen. 3 Turon Petra laukkasi 100 juostuna johtopaikalta pahoin ja tamma jäi aivan taustalle, missä se teki jatkossa mukavan suorituksen. 7 Ekebo Isabell matkasi keskijoukoissa, missä tamma otti kierros ennen maalia laukan. Tamma otti 50 metriä myöhemmin uuden pienen laukan, minkä jälkeen se ei esittänyt taustalta ihmeitä. 14 Luonnon Lapsi pysyi taustalla koko matkan ajan. 15 Jonnan Viekra laukkasi takajoukoissa pahoin ensimmäisellä takasuoralla ja ruuna menetti heti pelinsä. 1 Silvolan Saimi matkasi 3.sisällä, missä tamma otti 950 ennen maalia pahan laukan ja tamma jäi ratkaisevasti. 4 Liinan Sisu kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma joutui ensimmäisen takasuoran lopulla luopumaan ja se laukkasi samassa pitkäksi. 8 Pipsan Taiga ei vain riittänyt. Keskeytti. 10 Pocantas matkasi keskijoukoissa, missä tamma laukkasi kierros ennen maalia pitkäksi. 12 Sindi- Salama laukkaili nopeasti hylkäykseen asti. 6 Kosken Piirto oli poissa.
Väliajat: 42,0 / 4 - 35,5 / 5 - 33,0 / 5 - 30,0 / 16
2. Lähtö
5 Kimono Leader lähti mukavasti ja tamma eteni ensimmäisen kaarteen alussa kuolemanpaikalle, mistä se eteni ensimmäisen takasuoran alussa kärkipaikalle. Tamma luovutti 700 juostuna paikkansa, minkä jälkeen se nousi 650 ennen maalia johtavan kannasta vapaille vesille. Tamma siirtyi samassa 3.radalle kiriin, missä se eteni loppukaarteen alussa kärkipaikalle, mistä tamma otti lopussa ylivoimaisen voiton. Viim. 700 m 16,2. 9 Natalie Croft juuttui ensimmäisen takasuoran puolivälissä kuolemanpaikalle, minne tamma sai kierros ennen maalia vetoavun eteensä. Tamma nousi loppukaarteen puolivälissä kiriin 3.radalle, missä se ehti lopun terävällä spurtillaan lopussa niukasti toiseksi. 6 Key Leader juuttui alussa 3.radan kiertäjäksi, missä tamma paineli päättäväisesti eteenpäin ja se saikin kärkipaikan haltuunsa 700 juostuna. Tamma joutui päätöspuolikkaan alkaessa luopumaan paikastaan, minkä jälkeen se tuli lopun lähinnä tasaisesti. Näytti siltä, ettei tamma antanut itsestään läheskään kaikkia ulos. 11 Cloud Finn haparoi 200 juostuna lyhyesti. Tamma matkasi jatkossa 3.ulkona, mistä se lähti 750 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Tamma pääsi 250 ennen maalia pudottamaan kakkoskeulan rinnalle, mistä se tuli kohtalaisesti sisään asti. 2 Fifi Lady kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma joutui ensimmäisen takasuoran alussa luopumaan. Tamma jäi 700 juostuna 3.sisälle, mistä se sai viimeisen takasuoran puolivälissä uudelleen paikan johtavan takaa. Kirikaista ei jatkossa koskaan auennut. 10 Selgonet matkasi pääosin 4.sisällä, mistä kiriväylä aukeni vasta 100 ennen maalia, eikä ruuna enää ehtinyt parantamaan. 4 Stetson jäi ensimmäisen kaarteen alun pahalla laukallaan aivan taustalle, missä ori teki jatkossa hyvän esityksen. Viim. 1400 m 19,1. 16 Sugar Balance matkasi 5.ulkona, mistä tamma lähti 850 ennen maalia selässä kiriin 3.radalle. Tamman kirin suurin terä katkesi loppukaarteessa, minkä jälkeen se tuli lopun vain tasaisesti. 13 Vitalizee jäi 4.ulos pussiin. 7 Steel Hero ei vain riittänyt 5.sisältä. 15 Il Capitano eteni taustalta tasaisesti kohden kärkeä ja ori saikin toisessa kaarteessa paikan 2.ulkoa. Ori siirtyi pian 3.radan kautta kuolemanpaikalle, mistä se taipui pahoin päätöspuolikkaan alkaessa. 14 Greymix oli taustalla sisäradalla pitkään vailla kiritilaa, eikä tamma päässyt käyttämään läheskään kaikkia voimiaan. 8 Sandra Won Bentz laukkasi 200 juostuna ja tamma jäi ratkaisevasti. 1 Debbie´s Ann laukkasi 100 juostuna pitkäksi. 3 Stake Out otti ratkaisevan lähtölaukan. Tamma laukkasi vielä ensimmäisellä takasuoralla uudelleen ja se keskeytti myöhemmin. 12 H. B. Jet otti pahan lähtölaukan. Ori laukkasi ensimmäisen kaarteen päätteeksi uudelleen ja se keskeytti pian.
Väliajat: 21,0 / 5 - 22,0 / 6 - 20,0 / 6 - 16,0 / 5
3. Lähtö
1 King Value kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna hallitsi jokaista metriä varmalla tyylillä. 3 Cider Ås juuttui kuolemanpaikalle, mistä ruuna pudotti toisessa kaarteessa johtavan kantaan. Ruuna nousi loppusuoran alussa toiselle radalle, mutta se ei pystynyt uhkaamaan voittanutta. 5 Fire Leader juuttui 750 juostuna kärjen tuntumasta kuolemanpaikalle, mistä ruuna puristi vahvasti loppuun saakka. 11 Ideo Du Cardan teki taustalta rehellisen 800 metrin kirin. 10 Confess King seuraili keskijoukoista lähinnä tasaisesti. 7 Dream Leader matkasi pääosin 3.sisällä, mistä ruuna puristi vain tasaisesti sisään asti. 2 Bernand Bring ei vain riittänyt keskijoukoista sisäradalta lainkaan kärjen vauhtiin. 12 Hot Looking pysyi taustalla koko matkan ajan. 9 Sugar Daddy oli taustalta sisäradalta riittämätön. 4 The Speed Boy lähti hitaasti matkaan ja ruuna jäi heti taustalle, missä se myös pysyi jatkossa. 6 Ice Speed jäi heti pääjoukon hännille, missä ruuna ei saanut missään vaiheessa vauhtia päälle. Ruuna hylättiin lopulta pitkästä laukasta. 8 Indurin Star oli takajoukoissa huono. Ori laukkasi viimeisellä takasuoralla pitkäksi.
Väliajat: 17,5 / 1 - 17,0 / 1 - 15,0 / 1 - 16,0 / 1
4. Lähtö
11 Hekate Broline juuttui heti 3.radalle ilman vetoapua. Tamma jatkoi vahvasti eteenpäin, kunnes se sai vihdoin 300 ennen maalia kärkipaikan haltuunsa. Tamma karkasi samassa ylivoimaiseen voittoon. Erittäin hieno esitys. 7 Do It Gran matkasi 3.sisällä, mistä ruuna nousi 600 ennen maalia 3.ulos. Ruuna siirtyi 300 ennen maalia vapaille vesille ja se kiri loppusuoralla pirteästi kakkoseksi. 1 Slutlekt matkasi johtavan kannassa, mistä ruuna nousi 600 ennen maalia toiseen ulos. Ruuna siirtyi 350 ennen maalia kiriin 3.radalle, missä se tuli lopun aivan hyvin. 10 Barbe Du Ling matkasi 5.ulkona, mistä tamma pääsi loppukaarteessa etenemään sujuvasti toista rataa pitkin. Tamma siirtyi kiriin loppusuoran alussa ja se tuli lopun asiallisesti. 2 Cousin Fibber matkasi 3.ulkona, missä ruuna oli loppukaarteessa vailla kiritilaa. Kirikaista aukeni loppusuoralla, mutta ruuna ei enää suuremmin ehtinyt parantamaan. 9 No More Calls matkasi 4.ulkona, mistä ori lähti viimeisen takasuoran alussa selissä kiriin. Ori siirtyi loppukaarteen alussa 4-5.radalle ilman vetoapua, missä se oli lopussa vain tasainen. 3 Kiss And Fly teki aivan taustalta asiallisen viimeisen takasuoran alusta lähteneen kirin. 6 Bwt Faith juuttui kuolemanpaikalle, mistä ori väsyi pahoin loppukaarteen alussa. 12 Senior Kievotshof pysyi taustalla koko matkan ajan. 5 I´ve Arrived kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ori taipui selvästi loppukaarteen alussa. 4 Chowpatty matkasi toisessa ulkona, mistä tamma käänsi 600 ennen maalia kiriin 3.radalle. Kiri suuntautui tosin vain taaksepäin. 8 Star Of Landoenne juuttui heti 3.radan kiertäjäksi, missä tamma ymmärrettävästi antoi selvästi periksi loppukaarteessa.
Väliajat: 12,0 / 5 - 15,5 / 5 - 16,0 / 11
5. Lähtö
12 Stoneisle Feat laukkasi takajoukoissa 250 juostuna ja ruuna jäi lisää. Ruuna sai toisessa kaarteessa paikan 6.ulkoa, mistä se lähti viimeisen takasuoran alussa selissä 3.radalle. Ruuna siirtyi 600 ennen maalia 4.radalle ilman vetoapua, missä se runttasi loppusuoralla eleettömään voittoon. Viim. 1400 m 15,8. 2 Fellow American matkasi 3.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa selässä 3.radalle. Ruuna jäi 300 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua, missä se tuli hyvin sisään asti. 3 Front Made juuttui alussa kuolemanpaikalle, mistä tamma ensimmäisen takasuoran lopulla kärkipaikalle. Tamma antoi siitä loppumetreillä hieman periksi. 9 Favourite Storm matkasi toisessa ulkona, mistä ori lähti 700 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ori sai 300 ennen maalia kuolemanpaikan haltuunsa, mistä se tuli aivan hyvin maaliin saakka. 8 Julia´s Secret kiri loppua taustalta ulkoratoja pitkin erittäin pirteästi. 7 Löten´s Frenchkiss teki 4.ulkoa aivan asiallisen esityksen. 1 High Profile kiri loppua terävästi juostuaan 5.sisällä. 4 Webster Boko kiihdytti heti kärkipaikalle, minkä ruuna luovutti ensimmäisen takasuoran lopulla suosikille. Ruuna oli jatkossa johtavan kannasta rehellisen riittämätön. 5 Duran Boy juoksi 3.sisällä, mistä ei vain riittänyt lopussa lainkaan. 6 Must Draw juuttui alussa 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna kiertyi tasaisesti eteenpäin ja se saikin ensimmäisen takasuoran lopulla kuolemanpaikan haltuunsa, mistä ruuna väsyi pahoin viimeisen kaarteen alussa. 11 Acapella oli 4.sisältä rehellisen huono. 10 Den Vacra Röj otti ratkaisevan lähtölaukan. Keskeytti myöhemmin.
Väliajat: 13,5 / 4 - 16,5 / 3 - 175 / 3 - 15,5 / 12
6. Lähtö
13 Kokeva matkasi 4.ulkona, mistä ori lähti viimeisen takasuoran alussa selässä 3.radalle. Ori siirtyi loppusuoran alussa 4.radalle ilman vetoapua, missä se jyräsi loppumetreillä selvään voittoon. 6 Piirron Tapi kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ruuna otti 800 juostuna laukan. Ruuna jatkoi 3.rataa ilman vetoapua eteenpäin, missä se tuli vahvasti sisään asti. Ruuna jakoi lopussa toisen sijan. 10 Neiti Patsuri matkasi 3.ulkona, mistä tamma sai kierros ennen maalia paikan toisesta ulkoa. Tamma jäi päätöspuolikkaan alkaessa kuolemanpaikalle, mistä se tuli hyvin loppuun saakka. Tamma oli lopussa tasapääkakkonen. 12 Risteri suoritti keskijoukoista lähinnä tasaisesti. 3 Noorantyttö laukkasi lähdössä ja tamma jäi 4.sisälle, mistä se nousi loppusuoralle tultaessa kiriin ja tamma kiri loppumetrit erittäin hyvin. 4 Zirkon matkasi 3.sisällä, mistä ruuna nousi 700 ennen maalia 3.ulos. Ruuna seuraili jatkossa lähinnä tasaisesti. 9 Babaari juuttui kuolemanpaikalle, mistä ruuna sai 950 ennen maalia kärkipaikan haltuunsa. Ruuna jäi päätöspuolikkaan alkaessa johtavan kantaan, mistä se ei saanut lopussa mahdollisuutta. 7 Ellan Kymppi matkasi toisessa ulkona, mistä ruuna jäi 900 ennen maalia kuolemanpaikalle. Ruuna painui päätöspuolikkaan alkaessa kärkipaikalle, mistä se antautui selvästi loppusuoralla. Ruuna oli yllättävän vaisu. 5 Vilen Kuva matkasi johtavan kannassa, mistä ruuna sai toisen kaarteen puolivälissä kärkipaikan haltuunsa. Ruuna jäi toisen kierroksen alkaessa johtavan kantaan ja viimeisen takasuoran lopulla 3.sisälle, eikä ruuna riittänyt jatkossa. 11 Haituri pysyi taustalla koko matkan ajan. 8 Saruman Taika laukkasi 200 juostuna pahoin ja ruuna jäi heti ratkaisevasti. 2 Kihmåritar laukkaili alkumatkalla hylkäykseen asti. 1 Vitver oli poissa.
Väliajat: 31,5 / 6 - 30,0 / 5 - 26,5 / 7 - 25,5 / 13
7. Lähtö
7 Twister Eddie sai kärkipaikan haltuunsa 250 juostuna, missä ori sai vetää maltillisesti. Ori sai päätöspuolikkaan alkaessa vastustajan rinnalleen, jolle se taipui loppusuoralla selvästi. Ori peri lopussa kuitenkin voiton, kun vastustaja levisi viime metreillä laukalle. 12 Satin De Satellite kiertyi toisessa kaarteessa 3.radan kautta kuolemanpaikalle. Ruuna sai vetoavun eteensä päätöspuolikkaan alussa. Ruuna putosi loppukaarteessa kärkiparin vauhdista, mutta se sai lopussa toisen sijan vastustajan laukan ansiosta. 9 Silva Arioso seuraili 4.sisältä maksimaaliseen sijoitukseen. 11 Simb Chester lähti 5.ulkoa 850 ennen maalia selässä 3.radalle. Ruuna jäi päätöspuolikkaan alkaessa 3.radalle ilman vetoapua, missä se tuli asiallisesti sisään asti. 3 Builder´s Know How kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna jäi 250 juostuna johtavan kantaan. Ruuna putosi loppukaarteessa kärjen kyydistä ja se väsyi loppusuoralla selvästi. 14 Catch Crown teki taustalta lähinnä tasaisen esityksen. 10 Ronnie Clown matkasi 3.ulkona, mistä ori lähti 850 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ori joutui nopeasti pudottamaan takaisin toiselle radalle, sillä kiriä ei löytynytkään. Ori oli oikein vaisu. 13 Cannon Katcord ei vain riittänyt toisesta ulkoa lainkaan. 1 Pine Plexus oli taustalta sisäradalta heikko. 2 Tiger Eme väsyi 3.sisältä pahoin viimeisellä takasuoralla. 4 Siena laukkasi lähdössä pitkäksi. 6 Texas Wind laukkasi toisessa ulkona pitkäksi 850 juostuna. 8 Joy Boy juoksi 4.ulkona, mistä ruuna lähti 800 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna siirtyi viimeisen takasuoran alussa 4.radalle ilman vetoapua, missä se jyräsi vahvasti eteenpäin. Ruuna pääsi 500 ennen maalia kuolemanpaikalle, missä se sai loppusuoran puolivälissä otteen kärkihevosesta. Ruuna oli lipumassa hallittuun voittoon, mutta 50 ennen maalia tullut laukka vei varman voiton. 5 Goor Du Ling ja 15 Västerbo Canadian olivat poissa.
Väliajat: 19,0 / 7 - 19,0 / 7 - 23,0 / 7 - 13,0 / 7
8. Lähtö
4 Hallari kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ori otti lopussa selvän voiton. 11 Sirkus kiersi alkumatkan 3.rataa ilman vetoapua, kunnes ori pääsi 650 juostuna kuolemanpaikalle. Ori puristi siitä vahvasti loppuun saakka ja se oli lopussa varma kakkonen. 8 Turon Kaiku matkasi 4.ulkona, mistä ruuna lähti 1200 ennen maalia selässä 3.radalle. Ruuna siirtyi 700 ennen maalia 4.radalle ilman vetoapua. Se eteni 400 ennen maalia kärkihevosten tuntumaan, missä ruuna taisteli kakkosesta maaliin saakka. 9 Rautarouva matkasi 3.ulkona, mistä tamma lähti 1200 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Tamma pääsi 450 ennen maalia pudottamaan sisäradalle, missä se tuli asiallisesti loppuun saakka. 1 Viremus matkasi 3.sisällä, mistä ori kiri loppua aivan pirteästi. 10 Vauhti- Matti putosi toisesta ulkoa viimeisellä takasuoralla kärjen kyydistä. Ruuna oli jatkossa vain tasainen. 3 Markin Jussi putosi lähtölaukallaan taustalle, missä ori teki jatkossa aivan hyvän esityksen. 12 Vitvero lähti 6.ulkoa 1200 ennen maalia selissä 3.radalle. Orin kiri ei enää viimeisellä takasuoralla vetänyt ja se tyytyi seurailuun lopussa. 5 Susan Ilo jäi lähtölaukkansa jälkeen 3.ulos, mistä tamma oli lopussa riittämätön. 2 Vauhtijaana ei vain riittänyt johtavan kannasta lainkaan. 6 Poljento laukkasi lähdössä pitkäksi. 7 I. P. Poppeli laukkasi alkumetreillä pitkäksi.
Väliajat: 29,0 / 4 - 30,5 / 4 - 31,0 / 4 - 27,5 / 4
9. Lähtö
15 Monsieur Express kiersi alkumatkan 3.rataa ilman vetoapua, kunnes ori sai kuolemanpaikan haltuunsa ensimmäisen takasuoran puolivälissä. Ori ei jättänyt loppusuoralla mitään sattuman varaan, vaan se runttasi kuolemanpaikkajuoksusta huolimatta selvään voittoon. 14 Take Off Sound kiertyi ensimmäisen takasuoran lopulla 3.radan kautta toiseen ulos. Ori siirtyi sieltä loppusuoralle tultaessa kiriin 3.radalle. Ori oli lopussa varmasti toinen, vaikka se ei voittajalle voinutkaan mitään. 16 Ablaze Jam matkasi 5.sisällä, mistä ori nousi 650 ennen maalia toiselle radalle. Ori siirtyi 450 ennen maalia kiriin 4-5.radalle, missä se tuli lopun oikein terävästi. 9 Beat It Birdland teki 5.ulkoa asiallisen 700 metrin kirin. 6 Timorous matkasi johtavan kannassa, mistä tamma nousi loppusuoralla toiselle radalle ja se otti lopussa maksimaalisen sijoituksen. 7 Hot Stainless kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ori taipui loppusuoralla selvästi. 8 Choco Chip Cake seuraili 3.sisältä maksimisijoitukseen. 12 Aprilbues seuraili 4.sisältä vailla suurempaa virtaa. 10 Sweet Match oli 4.ulkoa rehellisen riittämätön. 11 Magical Hulda otti ratkaisevan lähtölaukan. 1 Must Be Pepper jäi pahalla lähtölaukallaan aivan taustalle, missä ruuna myös pysyi jatkossa. 2 Uno Di Talento laukkasi lähdössä pitkäksi. 5 Bobby Ale matkasi 3.ulkona, missä ori levisi loppusuoran puolivälissä laukalle, mihin se menetti rahasijan. 13 Sir Sound lähti haparoiden matkaan ja ruuna laukkasikin taustalla ensimmäisen takasuoran alussa hylkäykseen. 3 Child Of Nature ja 4 The Trickster olivat poissa.
Väliajat: 21,0 / 7 - 20,5 / 7 - 16,5 / 7 - 16,0 / 15
10. Lähtö
16 Vara- Siru matkasi 5.ulkona, mistä ori lähti 800 ennen maalia selässä 3.radalle. Ori siirtyi 250 ennen maalia 4.radalle ilman vetoapua, missä se jyräsi loppumetreillä selvään voittoon. Hyvä esitys suoraan tauolta. Viim. 700 m 26,1. 15 Taiga Tuli matkasi 4.ulkona, mistä tamma lähti 850 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Tamma eteni tasaisesti kohde kärkeä ja se pääsikin loppukaarteen alussa kärjen rinnalle 3.radalle, missä tamma runttasi loppusuoralla vahvasti toisena sisään. 6 Hoppulan Ilo haparoi lyhyesti 50 juostuna, minkä jälkeen tamma jatkoi eteenpäin ja se saikin ensimmäisen kaarteen puolivälissä kärkipaikan haltuunsa. Tamma tuli siitä aivan mukavasti maaliin saakka. 11 Vernan Petra matkasi johtavan kannassa, mistä tamma putosi kärjen vauhdista päätöspuolikkaan alkaessa. Oli lopulta neljäs, kun usea edelle kirmannut kanssakilpailija meni hylkäykseen. 10 Jeppas Ville matkasi 5.sisällä, mistä ruuna sai loppukaarteen puolivälissä tuntuman pääjoukkoon. Ruuna nousi loppusuoralla ulkoradoille kiriin, mutta kiriminen tapahtui kuljettajan voimakkaista pyynnöistä huolimatta pelkästään taaksepäin. 14 Tupa- Maisa juuttui heti 3.radalle ilman vetoapua. Tamma pysyi ensimmäisen kierroksen 3.radan kiertäjänä, kunnes se pääsi 1000 ennen maalia pudottamaan 3.ulos. Tamma putosi siellä kärjen vauhdista päätöspuolikkaan alkaessa ja se laukkasikin 400 ennen maalia jääden taustalle. Tamma tuli siellä lopun vailla suurempaa virtaa. 8 Helite väsyi 5.sisältä päätöspuolikkaan alussa selvästi. 7 Eiliina laukkasi lähdössä ja tamma jäi paljon. Tamma otti kierrosta myöhemmin uuden laukan ja se menetti pelinsä lopullisesti. Tamma tuli lopulta yli 100 metriä kärjen jälkeen maaliin, mutta se sai silti rahaa, sillä lähtö oli pahoin laukkojen sävyttämä. 9 Turoksen Santeri pysyi takajoukoissa koko matkan ajan. 1 Santran Kuva matkasi 3.sisällä, missä ruuna laukkasi viimeisellä takasuoralla pitkäksi. 2 Loisto- Lahjus laukkasi lähdössä pitkäksi. 4 Amissi otti matkan aikana useita laukkoja ja tamma hylättiin. 5 Joannan Tähti kiersi alkumatkan 3.rataa ilman vetoapua, mistä tamma pääsi 400 juostuna pudottamaan toiseen ulos, missä se oli pitkään vailla kiritilaa. Kiritila löytyi vihdoin hieman ennen maalia, mutta tamma laukkasi vähän ennen maalia hylkäykseen. 12 Tsingiska lähti ensimmäisellä takasuoralla 3.radan kiertäjäksi. Tamma pääsi 900 juostuna kuolemanpaikalle, mistä se laukkasi loppusuoran puolivälissä tototaistosta hylkäykseen. 13 Tuomen Vakkerilla laukkasi keskijoukoissa ensimmäisellä takasuoralla pitkäksi. 3 Lipsahti oli poissa.
Väliajat: 41,0 / 6 - 35,0 / 6 - 33,0 / 6 - 28,5 / 16