Tulevien ravien vihjeet ja muutokset
Ravipäivät
Juoksunkulut
Seinäjoen ravien kilpasarjat
Perinteiset
Ohje Seinäjoen raveissa kilpaileville valjakoille
Videokirjasto
 

Tulokset tästä

1. Lähtö

3 Hugo Pinnacle matkasi johtavan kannassa, mistä ruuna nousi 1050 ennen maalia toiseen ulos. Se jäi sieltä 700 ennen maalia kuolemanpaikalle. Ruuna pudotti päätöspuolikkaan alussa johtavan kantaan, mistä se siirtyi 300 ennen maalia uudelleen kuolemanpaikalle, mistä ruuna otti loppusuoralla varman voiton. 9 Bwt Ellen juoksi pääosin 3.ulkona, mistä tamma lähti 650 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni vauhdilla kohden kärkeä ja tamma eteni loppukaarteen puolivälissä kärjen rinnalle asti, missä se 300 ennen maalia ajautui hieman ulospäin ja tamma menetti hieman asemiaan. Se tuli loppumetrit vielä terävästi ehtien toiseksi. 14 Callela Superior lähti takamatkalta vauhdilla matkaan ja ruuna eteni jo ensimmäisen takasuoran puolivälissä kuolemanpaikalle asti. Se painui sieltä viimeisen takasuoran alussa kärkipaikalle, mistä ruuna antoi päätösmetreillä hieman periksi. Se teki silti mukavan esityksen. 13 Magical teki 5.ulkoa asiallisen viimeisen takasuoran puolivälistä lähteneen kirin. 6 Miss Swann laukkasi kärjen rinnalta pahoin 250 juostuna ja tamma jäi aivan taustalle, missä se teki jatkossa lähes ajamatta mukavan esityksen. Viim. 1700 m 17,0. 16 Super Pool lähti aivan pääjoukon hänniltä kiriin 3.radalle 1200 ennen maalia, missä ruuna tuli pitkän kirinsä kunnialla sisään asti. 4 Maddox matkasi toisessa ulkona, mistä ruuna jäi kierros ennen maalia 3.ulos. Se ei lopussa riittänyt lainkaan. 1 Sunshine Point kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma antoi viimeisen takasuoran alussa selvästi periksi ja se taipui jatkossa takajoukkoihin. 15 Björkhaka Bertha taipui 4.ulkoa selvästi viimeisen takasuoran alussa. 12 Wild Wind Touch otti takajoukoissa ensimmäisen takasuoran alussa ratkaisevan laukan ja tamma menetti pelinsä. 11 Vivi Martina jäi 4.sisälle kierros ennen maalia väsyneen vastustajan selkään kiinni ja tamma putosi aivan taustalle, missä se ei lopussa esittänyt ihmeitä. 7 Jex Moonshine laukkasi ensimmäisen takasuoran lopulla johtavan kannasta lyhyesti, minkä jälkeen ori juuttui 3.radalle. Se tipahti jatkossa aivan taustalle, missä ori myös pysyi jatkossa. 10 Gabriellasine oli 3.sisältä tyhjä jo vajaa kierros juostuna. Jotain oli pakko olla vialla, sillä tamma oli lähes kilpailukunnoton. 2 Nightbird Sala laukkasi lähdössä pitkäksi. 5 Havanna Eros laukkasi 200 juostuna kärjen tuntumasta pitkäksi. 8 Hakki Boy oli poissa.

Väliajat: 19,0 / 1 - 19,0 / 1 - 18,5 / 14 - 19,0 / 3

2. Lähtö

7 Akin Kava painui kuolemanpaikalta kärkeen ensimmäisen takasuoran lopussa. Se ajautui kierros juostuna radan verran ulospäin, mutta ori palasi pian sisäradalle johtopaikalle. Ori nappasi lopussa ylivoimaisen voiton. 16 Härmän Tuuli kiersi alun 3.rataa ilman vetoapua, missä tamma eteni tasaisesti kohden kärkeä. Se saikin ensimmäisen takasuoran lopussa kuolemanpaikan haltuunsa. Tamma pääsi tuhat ennen maalia pudottamaan johtavan kantaan, mistä se seuraili lopussa niukasti toisena sisään. 13 Y. P. Passi sai nopeasti paikan 3.ulkoa, mistä ruuna sai ensimmäisen takasuoran lopussa paikan toisesta ulkoa. Se jäi päätöskierroksen alkaessa kuolemanpaikalle, mistä ruuna putosi viimeisen takasuoran lopulla voittajan kyydistä. Se taisteli kuitenkin loppuun saakka toisista rahoista. 14 Viapori juoksi 4.ulkona, mistä ori lähti 1100 ennen maalia selässä 3.radalle. Se jäi 900 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua, missä ori eteni vahvasti. Se saikin päätöspuolikkaan alussa paikan johtavan kannasta ja ori oli etenemässä varmasti toisena sisään, mutta 300 ennen maalia tullut laukka vesitti pelin. Ori tuli lopun laukasta selvittyään vielä vahvasti. 11 Elysetar putosi heti takajoukkoihin, mistä tamma teki mukavan lopetuksen. Tammalla oli viimeisen takasuoran alussa hieman motivaatiovaikeuksia. Viim. 700 m 33,4. 8 Kamoon matkasi pääosin 3.sisällä, mistä ori seuraili maksimisijoitukseen. 3 Vihin Matti laukkasi 100 juostuna pahoin ja ori putosi aivan taustalle. Se lähti sieltä 1450 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ori eteni vauhdilla ja se oli kierros ennen maalia jo kärjen rinnalla 3.radalla. Se tiputti 800 ennen maalia 3.ulos, mistä ori antoi loppukaarteessa ymmärrettävästi hieman periksi. Välikierros 500 paalulta sujui 32,7-tempolla. 12 Kiidon Kiri matkasi pääjoukon hännillä sisäradalla, mistä ruuna nousi kierros ennen maalia kiriin 3.radalle. Se eteni vahvasti viimeisen takasuoran puoliväliin asti, kunnes ruuna otti 650 ennen maalia pahan laukan, mihin se menetti mahdollisuutensa. 10 Siporin Mahti matkasi koko ajan pääjoukon kärkivaiheilla, missä ruuna antoi loppukaarteen puolivälissä pahoin periksi. 2 Hitassi oli oikein vaisu sisäratajuoksulla. Ori otti kierros ennen maalia hieman häirittynä laukankin. 15 Drilla otti ratkaisevan lähtölaukan. 1 Oskariina johti alkumetrit, mutta tamma putosi ensimmäisen takasuoran loppuun mennessä 4.sisälle asti, missä se laukkasi kierros ennen maalia pitkäksi. 4 Lykkje Viktor kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ori jäi ensimmäisen takasuoran lopussa johtavan kantaan. Se laukkasi siellä 1050 ennen maalia pitkäksi. 5 Huiman Muisto laukkasi alkumetrillä pitkäksi. 6 Värnäke laukkasi lähdössä pitkäksi. 9 Pulun Tähti otti ratkaisevan lähtölaukan. Tamma keskeytti myöhemmin.

Väliajat: 42,5 / 4 - 38,0 / 7 - 33,5 / 7 - 35,0 / 7

3. Lähtö

5 Stone Capes Jeff painui kuolemanpaikalta kärkeen ensimmäisen takasuoran lopulla, mistä ori sääteli vauhdin mieleisekseen ja se otti lopussa hallitun voiton. 2 Malkin kiihdytti heti kärkipaikalle, minkä ruuna menetti 250 juostuna hetkeksi. Se nousi samassa kuolemanpaikalle ja ruuna painui pian uudelleen kärkeen. Se jäi 650 juostuna johtavan kantaan, mistä ruuna seurasi lopussa varmasti toisena sisään. 10 Notable Nuts sai nopeasti paikan toisesta ulkoa, mistä ruuna kiertyi 800 ennen maalia 3.radan kautta kuolemanpaikalle. Se tuli siitä rehellisesti sisään asti. 11 Helen Dahlia matkasi 5.sisällä, mistä tamma sai viimeisen takasuoran alussa paikan 4.sisältä. Se pääsi jatkossa sujuvasti etenemään sisärataa pitkin, mistä tamma siirtyi 250 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Tamma tuli siellä loppumetrit oikein terävästi. 4 H. B. Madiset painui 250 juostuna kuolemanpaikalta kärkeen. Ori luovutti pian paikkansa ja se jatkoi johtavan kannassa, mistä se jäi 650 juostuna 3.sisään. Ori nousi päätöspuolikkaan alkaessa 3.ulos, mistä se seuraili jatkossa maksimisijoitukseen. 8 Caramell Gran seuraili 3-4.sisältä maksimaaliseen sijoitukseen. 13 Say It sai nopeasti paikan 3.ulkoa, missä ruuna oli viimeisen takasuoran alussa hetken vailla kiritilaa. Kiriväylä löytyi nopeasti, mutta kiri jäi melko vaisuksi. 14 Feeling Nice juoksi 4.ulkona, mistä ori lähti kierros ennen maalia selässä 3.radalle. Se pääsi viimeisen takasuoran alussa pudottamaan toiseen ulos, mistä ori ajautui 400 ennen maalia ulospäin ja se menetti samassa selvästi vauhtiaan. 12 Vanilla Queen jäi alussa aivan taustalle, missä se oli jatkossa vaisu. 3 Tim Wicked nousi ensimmäisen takasuoran puolivälissä 3.sisältä kuolemanpaikalle, mistä ruuna taipui selvästi 800 ennen maalia. 6 Precious Croft otti pahan lähtölaukan. Ori laukkasi taustalla vielä viimeisen takasuoran alussa uudelleen. 7 Take That otti erittäin pahan lähtölaukan ja peli oli heti pelattu. 1 Good Mama otti lähdössä pysähdyslaukan ja peli oli heti selvä. 9 First Victorioso laukkasi 250 juostuna pitkäksi.

Väliajat: 21,0 / 2 - 20,0 / 5 - 18,5 / 5 - 13,5 / 5

4. Lähtö

4 Väistö painui ensimmäisen kaarteen puolivälissä kuolemanpaikalta kärkeen. Ruuna hallitsi siitä tapahtumia helposti maaliin saakka. 9 Sankarpoika lähti 3.ulkoa reissuun 1250 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ori sai kierros ennen maalia kuolemanpaikan haltuunsa, mistä se tuli aivan mukavasti sisään asti, vaikka loistokkuus olikin poissa. 8 Igor otti 200 juostuna keskivaiheilla pahan laukan ja ori putosi aivan taustalle. Se lähti sieltä kierros ennen maalia 3.radan letkaan. Ori siirtyi 300 ennen maalia 4.radalle ilman vetoapua, missä se tuli vahvasti sisään asti. Viim. 1300 m 27,2. 11 Prinssi Viesker juuttui heti lähdössä kiertämään 3.rataa pitkin. Ruuna eteni tasaisesti eteenpäin ja se saikin 900 ennen maalia paikan toisesta ulkoa. Ruuna siirtyi viimeisen takasuoran alussa uudelleen 3.radalle ilman vetoapua, missä se tuli loppusuoran lievästä antautumisesta huolimatta kunniakkaasti sisään asti. 3 Sensuelli kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma luopui 300 juostuna. Se laukkasi johtavan kannassa lyhyesti 1050 ennen maalia, mutta tamma säilytti paikkansa. Se seuraili jatkossa johtavan kannasta maksimisijoitukseen. 6 Loimuri ei vain riittänyt lopussa lainkaan juostuaan 3.ulkona. 12 Liinan Sisu oli keskivaiheilta lopussa rehellisen riittämätön. 10 Eron Purje ei vain riittänyt taustalta lainkaan. 2 Patsurin Sävel taipui kärjen vauhdista jo ensimmäisessä kaarteessa. Ruuna tipahti jatkossa tasaisesti kohden takajoukkoja. 14 Liipan Tähti oli taustalla oikein huono. 1 N. P. Marina laukkasi 4.sisällä 500 juostuna pitkäksi. 5 Aika Jehu laukkasi kärjen tuntumasta pitkäksi 900 ennen maalia. 7 Sinisävel matkasi 2-3.ulkona, mistä tamma lähti kierros ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se pääsi 500 ennen maalia pudottamaan toiseen ulos, mistä tamma lähti loppusuoralla kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Tamma olisi ilman viime metrien laukkaansa ollut toinen. 13 Jeppas Ville väsyi taustalla viimeisellä takasuoralla niin pahoin, että keskeytti.

Väliajat: 29,5 / 4 - 30,5 / 4 - 29,0 / 4

5. Lähtö

3 Cathy Ale matkasi johtavan kannassa, missä tamma oli viimeisen takasuoran puolivälistä loppukaarteen alkuun vailla kiritilaa. Se pääsi 400 ennen maalia nousemaan toiselle radalle ja tamma siirtyi 250 ennen maalia 4.radalle ilman vetoapua asti, missä se nappasi lopussa ajettuna varman voiton. 6 C´mon Laukko juuttui alussa kuolemanpaikalle, mistä tamma pakitti ensimmäisen takasuoran puolivälissä 5.sisälle. Se sai pian paikan 4.sisältä, mistä tamma lähti 600 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua, missä tamma tuli loppuun asti vahvasti. 9 Tananaa matkasi pääosin toisessa ulkona, mistä tamma jäi päätöspuolikkaan alkaessa kuolemanpaikalle. Se tuli siitä asiallisesti sisään asti, vaikka tamma on ollut toki paljon parempikin. 4 Night Bird otti pahan lähtölaukan. Tamma jäi paljon ja se otti samassa ison pykälän käyttöön. Tamma lähti 600 juostuna pääjoukon hänniltä kiriin 3.rataa pitkin. Se eteni toisen kaarteen puolivälissä kuolemanpaikalle saakka, mistä tamma painui päätöspuolikkaan alussa kärkipaikalle. Loppusuora oli ymmärrettävästi hieman raskas ja tamma antoi vähän periksi. 7 Queen Sapphire nousi ensimmäisen takasuoran lopulla 5.sisältä 3.ulos. Tamma seuraili sieltä jatkossa maksimisijoitukseen. 1 Arctic Tomson kiihdytti heti kärkipaikalle, missä tamma sai vetää sopuisasti. Se antoi kuitenkin viimeisen takasuoran puolivälissä yllättävän helposti periksi ja tamma taipui takajoukkoihin. 8 Grace Dahlia ei vain ollut 3.sisältä tarpeeksi hyvä pärjätäkseen tässä lähdössä. 2 Rihanna Kähö, 5 Zenita H ja 10 Moutain Cindy olivat poissa.

Väliajat: 16,0 / 1 - 17,5 / 1 - 17,0 / 1 - 16,5 / 3

6. Lähtö

4 Hissun Virva juuttui kuolemanpaikalle, missä tamma piti vauhdin reippaana. Se painui loppusuoran alussa kärkeen ja tamma otti vahvan esityksen päätteeksi lopussa selvän voiton. 11 Turon Pilkku matkasi 4.ulkona, mistä ori lähti viimeisen takasuoran alussa selässä 3.radalle. Se lähti loppusuoralle tultaessa kiriin 3.radalle ilman vetoapua, missä ori tuli mukavasti sisään asti. 3 Pinta kiihdytti heti kärkipaikalle, missä tamma tuli aivan mukavasti sisään asti, vaikka loppusuoralla se hieman joutuikin antautumaan. 10 Öty laukkasi lähdössä ja ori jäi aivan hännille. Se matkasi jatkossa 5.sisällä, mistä ori nousi viimeisen takasuoran alussa 3.ulos. Se otti siellä 350 ennen maalia uuden lyhyen laukan, minkä jälkeen ori tuli lopun vielä oikein terävästi. 7 Liito- Pusu matkasi 5.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa selissä 3.radalle. Vetoapu ei edennyt mitenkään riehumalla, eikä ruuna suuremmin parantanut asemiaan. Se etsi loppusuoran alussa vapaan väylän ja ruuna tuli loppumetrit oikein terävästi. Varaakin näytti vielä jäävän tulevaisuuden varalle. 1 Ollin Myrsky matkasi johtavan takana, mistä ruuna nousi 400 ennen maalia toiseen ulos. Se lähti sieltä loppusuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua, mutta kirimistä ei tapahtunut. 12 Vili- Ralli juoksi 3.ulkona, mistä ruuna lähti 650 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua, mutta sen kirissä ei ollut potkua ja ruuna taipui takajoukkoihin. 5 Hästhagens Hugo väsyi 3.sisällä pahoin 300 ennen maalia. 9 Patee oli 4.sisältä rehellisen heikko. 2 Vispoi laukkasi lähdössä pahoin. Ori sinetöi epäonnistumisensa hieman myöhemmin tulleella uudella laukallaan. 6 Eelis matkasi toisessa ulkona, missä ori laukkasi pitkäksi 550 ennen maalia. 8 Vihte oli poissa.

Väliajat: 24,0 / 3 - 25,5 / 3 - 28,5 / 3 - 29,0 / 4

7. Lähtö

9 Royal Ripple matkasi 4.ulkona, mistä ori lähti 450 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se otti loppusuoralla loikkarin käyttöön ja ori ehti lopussa vielä niukkaan voittoon asti. Viim. 500 m 11,2. 12 Bizon Bac matkasi alun 4.ulkona, mistä ruuna kiertyi ensimmäisen takasuoran lopulla 3.radan kautta kuolemanpaikalle. Se painui siitä loppusuoran alussa kärkipaikalle ja ruuna tuli umpirehellisesti sisään asti, vaikka se jäikin lopussa niukasti toiseksi. 4 Southwind Vennae matkasi 4.sisällä, missä ori oli viimeisen takasuoran lopulla hetken vailla kiritilaa. Se pääsi 400 ennen maalia nousemaan toiselle radalle, mistä ori siirtyi loppusuoralle tultaessa kiriin 3-4.radalle, missä se tuli lopun terävästi. 10 Highlander Fellow juoksi 6.sisällä, mistä ruuna nousi viimeisen kaarteen alussa toiselle radalle, missä se tuli loppumetrit vauhdikkaasti. 6 Cassoulet seuraili 3.ulkoa maksimisijoitukseen. 2 Simb Chester jäi 3.sisälle viimeisen takasuoran lopussa pahoin pakettiin ja ruuna menetti asemansa. Se löysi vapaan radan vasta loppusuoran alussa, minkä jälkeen ruuna tuli lopun vahvasti. 3 Fernando Kane sai kärkipaikan haltuunsa ensimmäisen takasuoran alussa, missä ruuna sai koko ajan pientä painostusta osakseen. Se taipui kärkipaikalta loppusuoralla selvästi. 7 Still Sexy matkasi toisessa ulkona, mistä tamma pudotti loppukaarteen alussa johtavan kantaan. Se seuraili sieltä lopussa maksimisijoitukseen. 1 Satin De Satellite ei esittänyt lopussa ihmeitä juostuaan pääosin 5.sisällä. 11 Montalbano oli 5.ulkoa lopussa rehellisen riittämätön. 5 Multi One kiihdytti heti kärkipaikalle, minkä ruuna luovutti 350 juostuna ja se jatkoi johtavan kannassa. Ruuna taipui sieltä täysin viimeisen takasuoran puolivälissä. 8 Just Face It otti ratkaisevan lähtölaukan.

Väliajat: 12,5 / 3 - 15,5 / 3 - 15,0 / 3 - 14,0 / 9

8. Lähtö

10 Caparos matkasi 5.ulkona, mistä ori lähti 1450 ennen maalia kiriin 3.radalle. Se nousi 1250 ennen maalia jo 4.radalle ilman vetoapua, missä ori eteni vauhdilla kohden kärkeä. Se saikin kärkipaikan haltuunsa 800 ennen maalia, minkä jälkeen ori otti lopussa ylivoimaisen voiton. Tämä on kyllä tavallista parempi peli, minkä tosin huomaa jo voittoputkesta! 3 Parsa matkasi pääosin 3.ulkona, mistä tamma sai viimeisen takasuoran alussa paikan toisesta ulkoa. Se lähti sieltä 350 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua ja tamma oli lopussa varmasti toinen. 9 Viremus juoksi 4.sisällä, mistä ori nousi kierros ennen maalia 3.ulos. Kirikaista pysyi pitkään kiinni ja vapaa rata löytyi vasta 300 ennen maalia, minkä jälkeen ori tuli lopun terävästi 3.rataa pitkin. 1 Toton Ero kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ruuna sai avauskierroksella kovaa painetta osakseen. Se jäi viimeisen takasuoran alussa johtavan kantaan, mistä ruuna tuli kohtalaisesti sisään asti. 6 Rallan Hurmuri jäi viimeisen takasuoran alussa toisesta ulkoa kuolemanpaikalle, mistä ori tuli lähinnä tasaisesti sisään asti. 5 Täryte laukkasi lähdössä ja ruuna putosi taustalle, missä se oli lopussa vain tasainen. 4 Tuiskun Ilo sai ensimmäisen takasuoran lopulla paikan johtavan kannasta, mistä ruuna jäi 800 ennen maalia 3.sisään. Se seuraili sieltä lopussa maksimisijoitukseen. 7 Demila kiersi koko matkan ajan 3.rataa pitkin. Tamma pysytteli lähinnä keskijoukoissa, missä se puursi raskaan reissunsa asiallisesti sisään asti. 2 Setelin Suhina matkasi 3-4.sisällä, mistä ruuna ei saanut lopussa täyttä mahdollisuutta kirimiseen. 12 Luonnon Lapsi lähti pääjoukon hänniltä kierros ennen maalia 3.radan letkaan. Tamman vetoapu ei suuremmin edennyt ja se pysytteli takajoukoissa. Tamma siirtyi 350 ennen maalia jo 4.radalle ilman vetoapua asti, missä se ei jatkossa pystynyt ohituksiin. 8 Tupa- Maisa juuttui alussa kuolemanpaikalle, missä se piti vauhdin reippaana. Tamma ajautui siitä 850 ennen maalia ulkoradoille ja se otti samassa laukan, minkä jälkeen tamma jäi ratkaisevasti. Se keskeytti myöhemmin. 11 Kitti oli poissa.

Väliajat: 25,0 / 1 - 27,0 / 1 - 29,5 / 10 - 31,0 / 10

9. Lähtö

13 Joy Boy lähti 6.ulkoa 800 ennen maalia selissä 3.radalle. Ruuna nousi 300 ennen maalia vapaalle 5.radalle asti, missä se painui loppusuoralla selvään voittoon. Viim. 1000 m 14,3. 15 Meadow Fox lähti 5.ulkoa 850 ennen maalia selässä 3.radalle. Ruuna nousi 350 ennen maalia 4.radalle ilman vetoapua, missä se tuli rehellisesti sisään asti. 14 Eveliina Kemp matkasi 5.sisällä, mistä tamma nousi viimeisen takasuoran alussa toiselle radalle. Se lähti päätöspuolikkaan alussa selissä 3.radalle, missä tamma tuli aivan mukavasti loppuun saakka. 5 Hardboiled Face juuttui alussa 3.radalle ilman vetoapua, missä ruuna jatkoi vahvasti eteenpäin. Se saikin ensimmäisen takasuoran lopussa kuolemanpaikan haltuunsa, mistä ruuna puristi rehellisesti sisään asti. 9 Cankus Jäntan juoksi 3.ulkona, mistä tamma löysi vasta loppusuoran puolivälissä kiritilaa, minkä jälkeen se tuli lopun mukavasti 4.rataa pitkin. 4 Cobira matkasi 4.ulkona, mistä tamma lähti 900 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Se tuli siellä vahvasti loppusuoran alkuun asti, minkä jälkeen tamma tyytyi lähinnä seurailuun. 1 Staro Chianti kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma taipui selvästi loppusuoralle tultaessa. 3 Agamemnon It laukkasi lähdössä ja ruuna putosi 6.sisälle, mistä se tuli loppumetrit sijoitustaan paremmin. 6 Mandy Gran ei saanut lopussa täyttä mahdollisuutta juostuaan 3.sisällä. 7 Quinnzana S. T. jäi johtavan kantaan umpipussiin. 8 Albert Wurst ei vain riittänyt lopussa toisesta ulkoa. 2 Axel M. L. ei saanut 4.sisältä koskaan mahdollisuutta. 10 Cherry Hall laukkasi taustalla pahoin ensimmäisen takasuoran lopulla ja tamma keskeytti myöhemmin. 12 Virago Hebre laukkasi taustalla ensimmäisen takasuoran alussa pitkäksi. 11 Briso Benjamin poistettiin kahden lähdön uusinnan takia.

Väliajat: 16,5 / 1 - 17,5 / 1 - 16,5 / 1 - 15,5 / 13

10. Lähtö

7 Cherilee matkasi 4.sisällä, mistä tamma pääsi viimeisellä takasuoralla etenemään tyhjää sisärataa pitkin. Se sai loppukaarteen alussa paikan johtavan kannasta, mistä tamma nousi loppusuoran alussa kuolemanpaikalle. Se painui siitä loppumetreillä varmaan voittoon. Juoksu sujui kyllä täydellisesti. 10 Big Check lähti 6.ulkoa viimeisen takasuoran alussa 4.radalle ilman vetoapua, missä ruuna tuli erittäin vahvasti sisään asti. 6 Borups Ivan juoksi 5.ulkona, mistä ori lähti 850 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua, missä se tuli hienosti loppuun saakka. 2 Mountain Maggie kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma tuli rehellisesti sisään asti, vaikka se tipahtikin aivan viime metreillä toton ulkopuolelle. 11 Aprilblues teki aivan taustalta asiallisen viimeisen takasuoran alusta lähteneen kirin. 12 Puuna´s Second nappasi 4.ulkoa 650 ennen maalia lähteneellä kirillään lopussa maksimisijoituksen. 8 Stable Girl Han lähti 700 ennen maalia toisesta ulkoa 3.radalle ilman vetoapua. Tamma pääsi 500 ennen maalia pudottamaan toiseen ulos, mistä se ei vain riittänyt lopussa. 1 Good Touch juoksi 3.sisällä, mistä ori nousi viimeisen takasuoran alussa toiseen ulos. Se oli siellä samassa pussissa ja ori putosi taustalle, mistä se lähti loppukaarteessa kiriin ja ori tuli lopun aivan mukavasti. 9 Nikki Follo juoksi johtavan takana, mistä tamma nousi 600 ennen maalia kuolemanpaikalle. Se väsyi siitä loppusuoran alussa selvästi. 3 Aldershore´s Candy piti kuolemanpaikalla tempon reippaana. Tamma väsyi siitä viimeisen takasuoran alussa pahoin. 4 Bluecode Oscar matkasi 3.ulkona, mistä ruuna pudotti viimeisen takasuoran lopussa sisäradalle. Se ei lopussa riittänyt lainkaan. 5 Portlight Bay oli poissa.

Väliajat: 12,0 / 2 - 15,0 / 2 - 17,5 / 7

 

 

 

  Semio Interactive