1. Lähtö
8 To The Starline matkasi johtavan kannassa, mistä ruuna nousi 350 ennen maalia kuolemanpaikalle. Se jyräsi siitä loppusuoralla varmaan voittoon. 9 El Miss Mesquito juoksi 4.sisällä, mistä tamma sai viimeisen takasuoran alussa paikan 3.sisältä. Se pääsi loppusuoralle tultaessa nousemaan toiseen ulos ja samassa kiriin 3.radalle. Tamma ehti lopussa niukasti toiseksi. 1 Wilma Laday kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma tuli aivan mukavasti sisään asti, vaikka se taipuikin loppusuoralla voiton suhteen. 10 Blackcherry juoksi 5.sisällä, mistä ruuna nousi 950 ennen maalia 4.ulos. Se oli siellä jatkossa pitkään vailla kiritilaa. Väylä aukeni loppusuoran alussa, minkä jälkeen ruuna kiri loppusuoraa terävästi. Ruuna jäi kuitenkin aivan viime metreillä uudelleen vaille kiritilaa ja totosijoitus vaihtui neljänsiin rahoihin. 15 Chic Hope teki taustalta toiselta radalta mukavan 500 metrin kirin 4.rataa ilman vetoapua. 13 Sing Doll teki 7.ulkoa asiallisen 900 metrin kirin pääosin selissä. 14 Good Finance juoksi 5.ulkona, mistä tamma lähti 900 ennen maalia selissä 3.radalle. Se ei saanut lopussa koskaan mahdollisuutta kirimiseen ja varaa jäi tuleviin koitoksiin. 6 Valnes Bea juoksi 3.ulkona, mistä tamma lähti viimeisen takasuoran alussa selässä 3.radalle. Tamma jäi loppusuoran alussa 3.radalle ilman vetoapua, missä se taipui lopussa selvästi. 7 Grainfield Lily lähti toisesta ulkoa kiriin viimeisen takasuoran alussa 3.radalle ilman vetoapua. Tamma taipui 3.radalla selvästi viimeisen kaarteen lopulla. 12 Joy Of Toy putosi heti taustalle, missä tamma myös pysyi jatkossa. 2 Ormonne Croft laukkasi lähdössä pitkäksi. Tamma teki jatkossa taustalta sisäradalta hylättynä mukavan esityksen ollen maalissa viidentenä. 3 Dugout Eva laukkasi lähdössä pitkäksi. 4 Dave Detective laukkasi 4.ulkoa puolimatkassa pitkäksi. 5 Rise And Shine juoksi 3.sisällä, missä tamma laukkasi 750 ennen maalia pitkäksi. 16 Markus Chief kiersi alkumatkaan 3.rataa ilman vetoapua eteenpäin. Ruuna eteni ensimmäisen takasuoran lopulla kuolemanpaikalle asti, mistä se antoi loppukaarteen alussa periksi. Ruuna laukkasi 300 ennen maalia lyötynä pitkäksi. 11 Capital Nelly oli poissa.
Väliajat: 22,5 / 1 - 21,0 / 1 - 18,5 / 1 - 20,0 / 8
2. Lähtö
11 Valtin Salama matkasi 3.ulkona, mistä ruuna lähti 650 ennen maalia selkään 3.radalle. Se pääsi loppukaarteen alussa pudottamaan toiseen ulos, mistä ruuna eteni loppusuoran alussa kuolemanpaikalle. Se jyräsi siitä lopussa selvään voittoon. 3 Sarin Saara kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma tuli mukavasti maaliin saakka, vaikka tulikin loppumetreillä ohitetuksi. 5 Rohee lähti toisesta ulkoa viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Ori eteni loppukaarteen alussa toiseksi hevoseksi, minkä jälkeen se tuli lopun lähinnä tasaisesti. 12 Kihiruutu seuraili vaisun takajoukon parhaaksi 4.ulkoa. 9 Väisker seuraili 3.sisältä vaisusti, mutta ruuna jäi tosin 300 ennen maalia vielä väsyneemmän kanssakilpailijan selkään kiinni. Se kiri loppumetrit vaisussa takajoukossa keskimääräistä terävämmin. 8 Pikartti väsyi kuolemanpaikalta selvästi viimeisen takasuoran lopulla. 2 Poika- Mi taipui johtavan kannasta pahoin 600 ennen maalia. 7 Kaimas juuttui 3.radan kiertäjäksi, missä ruuna taipui ajoissa. 1 Raston Tuisku laukkasi lähdössä pitkäksi. 6 I. P. Osinko otti ratkaisevan lähtölaukan. Ori laukkasi taustalla vielä loppusuoralla uudelleen. 10 Hitassi laukkasi alkumetreillä pahoin. Ori laukkasi viimeisen takasuoran alussa uudelleen, mistä seurasi hylkäys. 4 Mantin Suhaus oli poissa.
Väliajat: 30,0 / 3 - 32,5 / 3 - 33,0 / 3 - 29,5 / 11
3. Lähtö
3 Turossi painui ensimmäisen kaarteen lopussa kärkipaikalle, mistä ori otti lopussa oikein helpon voiton. 8 Temen Lordi sai ensimmäisen takasuoran puolivälissä paikan toisesta ulkoa. Ori lähti 350 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua, missä se eteni lopussa varmasti toiseksi. 7 Sania juuttui 400 juostuna kuolemanpaikalle, mistä tamma taipui selvästi 300 ennen maalia. Se kesti kuitenkin laukkojen sävyttämässä lähdössä kolmanneksi. 2 Korven Vili tipahti alkumatkan aikana taustalle, missä ruuna myös pysyi jatkossa. 4 Irtori nousi 3.sisältä kierros ennen maalia 3.ulos. Ruuna taipui sieltä pahoin viimeisen takasuoran puolivälissä. 1 Cameli kiihdytti heti kärkipaikalle, missä tamma laukkasi 250 juostuna pitkäksi. Tamma teki jatkossa taustalta sisäradalta mukavan esityksen. Se oli maalissa hylättynä kolmantena. 5 Ritemi laukkasi alkumatkalla hylkäykseen asti. 6 Kuvan Ville sai ensimmäisen takasuoran alussa paikan johtavan kannasta, mistä ruuna nousi loppusuoran alussa kuolemanpaikalle, mutta se laukkasi samassa pitkäksi. 9 Härmän Viima otti taustalla useita laukkoja, mistä seurasi hylkäys.
Väliajat: 42,5 / 3 - 39,5 / 3 - 33,0 / 3 - 30,0 / 3
4. Lähtö
10 Magical matkasi 6.ulkona, mistä ori lähti 1300 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni kierros juostuna kuolemanpaikalle. Ori puristi siitä loppusuoran alussa kärkeen. Se piti loppumetreillä varmaan voittoon. 9 Waltter H juoksi 5.ulkona, mistä ori lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin selissä 3.radalle. Se siirtyi loppukaarteen alussa selkään 4.radalle ja loppusuoralle tultaessa edelleen vapaalle 5.radalle, missä ori tuli vahvasti maaliin saakka. 6 Stonehead´s Keep juoksi 4.ulkona. Tamma lähti viimeisen takasuoran alussa selkään 3.radalle. Se siirtyi loppukaarteen alussa 4.radalle ilman vetoapua, missä tamma tuli rehellisesti sisään asti. 8 Hac Bonita lähti 7.ulkoa 1300 ennen maalia selkään 3.radalle. Tamma pääsi kierros ennen maalia pudottamaan toiseen ulos, mistä se seuraili jatkossa maksimisijoitukseen. 11 Owen Croft matkasi 2-3.ulkona, mistä ruuna lähti 600 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Ruunan kirin terä katkesi loppusuoran alkuun ja se oli maalisuoralla vain tasainen. 4 Better One kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna antoi loppusuoralla selvästi periksi. 5 Den Vackra Röj juoksi 3.sisällä, mistä tamma löysi kiritilaa vasta loppusuoran alussa, minkä jälkeen se tuli loppumetrit erittäin terävästi. 7 Wasa Astarte juoksi 4.sisällä, mistä tamma nousi viimeisen takasuoran alussa 3.ulos. Se seuraili sieltä jatkossa maksimisijoitukseen. 1 Key Leader ei saanut johtavan kannasta koskaan kiritilaa. 3 Get a Chance juoksi 3.ulkona. Ruuna lähti sieltä 700 ennen maalia selkään 3.radalle. Ruunan kiri katkesi pahoin loppusuoran alkuun. 12 Magnusta Jet oli 5.sisältä rehellisen riittämätön. 2 Limelight Lady juuttui kuolemanpaikalle, mistä tamma ajautui kierros ennen maalia 3.radalle, missä se keskeytti pian.
Väliajat: 13,0 / 4 - 18,5 / 4 - 16,0 / 4 - 16,0 / 10
5. Lähtö
9 Larry Spike matkasi alun 4.ulkona, mistä ori lähti 1550 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni 800 juostuna kuolemanpaikalle, mistä ori jyräsi loppusuoralla niukkaan, mutta varmaan voittoon. 7 Super Tuting juoksi 3.ulkona, mistä ruuna lähti 600 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni loppusuoran alussa puolittain voittaneen kupeelle, missä ruuna kiritti sitä hienosti maaliin saakka. 8 Milord Follo juoksi 4.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran puolivälissä selkään 3.radalle. Se siirtyi loppusuoralle tultaessa 4.radalle ilman vetoapua, missä ruuna tuli mukavasti loppuun saakka. 1 Absolute Tomson juoksi 4.sisällä, missä kiriväylä pysyi pitkään kiinni. Tamma pääsi loppusuoran alussa nousemaan rintaman taakse 3.radalle, mutta kirimahdollisuutta ei silti lopussa tullut. 5 Dynamit Harry matkasi johtavan kannassa, mistä ruuna nousi 350 ennen maalia toiseen ulos. Se seuraili sieltä jatkossa maksimisijoitukseen. 4 Golda Jackal kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna antoi loppusuoralle tultaessa hieman periksi. 12 Abbe Laukko matkasi taustalla sisärataa pitkin, eikä se lopussa saanut mahdollisuutta kirimiseen. 10 Joker Leader teki 5.ulkoa asiallisen 700 metrin kirin selissä 3.radalla. 2 Montani juoksi 3.sisällä, mistä kiriväylä aukeni vasta loppusuoran alussa, eikä ori ehtinyt käyttämään läheskään kaikkia voimiaan. 11 Irresistible Wind ei esittänyt lopussa oikein mitään juostuaan 5.sisällä. 3 Mandy Gran oli toisesta ulkoa kylmä päätöspuolikkaan alussa. 6 Mr Daylight oli poissa.
Väliajat: 13,5 / 4 - 19,0 / 4 - 18,5 / 4 - 15,0 / 9
6. Lähtö
4 Vara- Siru kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ori hallitsi helposti perille saakka. 7 Täryte sai ensimmäisen takasuoran lopulla paikan toisesta ulkoa, mistä ruuna lähti 650 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni 450 ennen maalia kuolemanpaikalle, mistä ruuna puristi hienosti maaliin saakka. 14 Erppa juoksi 5.ulkona, mistä ruuna lähti 600 ennen maalia selkiin 3.radalle. Se siirtyi loppusuoralle tultaessa kiriin 4.radalle ilman vetoapua, missä se tuli loppuun asti aivan hyvin. 8 Liider eteni nopeasti johtavan kantaan, mistä ori otti lopussa maksimaalisen sijoituksen. 9 Joannan Tähti lähti 3.ulkoa viimeisen takasuoran puolivälissä selkään 3.radalle. Se jäi loppusuoran alussa 3.radalle ilman vetoapua, missä se oli ratkaisumetreillä lähinnä tasainen. 10 Hovi- Ässä lähti 4.ulkoa viimeisen takasuoran alussa kiriin 4.radalle ilman vetoapua, missä se tuli lopun kohtalaisesti, vaikkakin vailla suurempaa loistoa. 5 Rean Tähti otti 3.sisältä maksimisijoituksen. 15 Laaka laukkasi ensimmäisen kaarteen alussa pahoin, minkä jälkeen ruuna teki aivan taustalta hyvän esityksen. 16 Ollin Myrsky ei esittänyt pääjoukon hänniltä ihmeitä. 12 Metkutus lähti haparoiden matkaan ja ori jäi heti toivottomasti. Se oli jatkossa lähinnä tasainen. Ori otti viimeisen takasuoran puolivälissä lyhyen laukankin. 11 Setelin Suhina oli taustalla pitkään vetämättömissä selissä, mutta ruuna ei tullut loppua mitenkään erikoisesti, kunhan kiritilaa loppusuoran alussa tuli. 6 Järvi- Turo oli 4.sisältä lopussa melkoisen vaisu. 1 Lentopiki laukkasi alkumetreillä pahoin. Ori juuttui jatkossa kiertämään keskijoukkoihin 3.rataa ilman vetoapua. Se otti siellä 650 ennen maalia uuden laukan, minkä jälkeen ori tuli lopun aivan hyvin. 13 Sekottaja ei esittänyt taustalta ihmeitä. 3 Velteeni laukkasi lähdössä, minkä jälkeen ruuna kiersi 3.rataa ilman vetoapua eteenpäin, kunnes se sai ensimmäisen takasuoran lopulla kuolemanpaikan haltuunsa. Ruuna taipui siitä oikein pahoin kierrosta myöhemmin. 2 Tellinki otti ratkaisevan lähtölaukan.
Väliajat: 33,0 / 4 - 31,0 / 4 - 28,0 / 4 - 26,0 / 4
7. Lähtö
10 Photocopy nousi ensimmäisen takasuoran alussa toiselle radalle ilman vetoapua. Ori eteni kierros juostuna johtohevosen ulkopuolelle. Se puristi siitä 350 ennen maalia kärkipaikalle, mistä ori piti lopussa ajettuna varmaan voittoon. 9 Satin De Satellite matkasi toisessa ulkona, mistä ruuna kiertyi 300 ennen maalia 3.radan kauttta kuolemanpaikalle. Se kiritti siitä voittajaa kohtalaisesti sisään asti. 5 Diamond Pine pyrki alussa kärkipaikalle. Ruuna joutui ensimmäisen kaarteen puolivälissä tyytymään paikkaan johtavan kannassa. Se oli siellä viimeisen kaarteen alussa hetken vailla kiritilaa, mutta ruuna pääsi 350 ennen maalia nousemaan toiselle radalle, minkä jälkeen se kiri loppusuoraa mukavasti sisärataa pitkin. 7 Brison Benjamin juoksi 4.sisällä, mistä ruuna nousi 1250 ennen maalia 4.ulos. Se lähti sieltä viimeisen takasuoran puolivälissä selkään 3.radalle. Ruuna siirtyi loppusuoran alussa 4.radalle ilman vetoapua, missä se tuli lopun aivan juosten. 3 True Kemp laukkasi lähdössä ja ruuna jäi 3.ulos. Se lähti sieltä 650 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna tuli kirinsä aivan asiallisesti maaliin saakka. 1 Baron Ses laukkasi ensimmäisen takasuoran alussa pahoin ja ruuna jäi aivan taustalle. Se kiri sieltä loppua oikein terävästi. 4 Rosi´s Victor kiihdytti heti kärkipaikalle. Kuljettaja repi ruunan pallot korvista 1500 ennen maalia ja alkoi ajamaan täysillä alta pois. Ruuna olikin kierros ennen maalia ylivoimaisessa johdossa, mutta matkaa olikin vielä kierros jäljellä. Loppukaarteen väsyminen ei tullut enää sitten yllätyksenä. 2 Gathleen Gran oli lopussa oikein vaisu juostuaan pääosin 3.sisällä. 6 Free To Run oli 5.sisältä rehellisen riittämätön. 8 Tiger Wood oli poissa.
Väliajat: 20,0 / 4 - 22,5 / 4 - 16,5 / 4 - 17,0 / 10
8. Lähtö
6 Jolanda Lax kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma piti lopussa niukkaan, mutta varmaan voittoon. 11 Väistö sai nopeasti paikan toisesta ulkoa. Ruuna lähti sieltä 650 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni nopeasti kuolemanpaikalle, mistä ruuna haastoi voittajan lopussa tiukkaan matsiin. 1 Martino seurasi johtavan kannasta varmasti kolmantena sisään. 10 Vanukas juoksi 3.sisällä, mistä tamma seuraili maksimisijoitukseen. 3 Visanteri laukkasi lähdössä ja ori putosi 4.sisälle, mistä se oli jatkossa vain tasainen. 4 Kaukokiito laukkasi ensimmäisen takasuoran alussa kärjen tuntumasta ja se putosi 4.ulos. Ruuna lähti päätöspuolikkaan alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua, mutta se ei lopussa vain riittänyt. 2 Väkpäinen laukkasi lähdössä pitkäksi. 5 Mimmin Ilo otti pahan lähtölaukan. Tamma otti taustalla väsyneenä loppusuoralla vielä uuden laukan, mistä seurasi hylkäys. 8 Himpun Humu eteni nopeasti kuolemanpaikalle, missä ruuna laukkasi viimeisen takasuoran alussa lyödyn oloisena pitkäksi. 9 Vietteli laukkaili nopeasti hylkäykseen asti. 7 Somariina ja 12 Keiman Pislari olivat poissa.
Väliajat: 30,0 / 6 - 32,5 / 6 - 32,5 / 6 - 28,0 / 6
9. Lähtö
8 Journal matkasi 3.ulkona, mistä ruuna lähti 750 enen maalia selkään 3.radalle. Se pääsi loppukaarteen alussa pudottamaan toiseen ulos, mistä ruuna lähti 100 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua, missä se jyräsi lopussa varmaan voittoon. 16 Sani´s Star juoksi 6.ulkona, mistä ruuna lähti kierros ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni vauhdilla ja ruuna sai 550 ennen maalia kuolemanpaikan haltuunsa. Se tuli siitä umpirehellisesti loppuun saakka, vaikka tulikin loppumetreillä selästään hyökänneen ohittamaksi. 6 Ceasar Box kiihdytti heti kärkipaikalle, minkä ruuna luovutti 700 juostuna suosikille. Ruuna nousi pääsi loppusuoran puolivälissä nousemaan toiseen ulos, mutta se ei lopussa saanut kunnolla mahdollisuutta kirimiseen. 1 Cuba Laukko nousi loppusuoran alussa 3.sisältä kiriin 3.radalle ilman vetoapua, missä tamma tuli lopun terävästi. 10 Gia Laurelton lähti takajoukoista 1700 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Tamma eteni 700 juostuna kärkipaikalle asti, mistä se antoi loppusuoralla hieman periksi. 9 Leidin Ruusu juoksi 4.sisällä, mistä tamma seuraili maksimaaliseen sijoitukseen. 4 Sweet Excel juoksi 4.ulkona, mistä ruuna pudotti päätöspuolikkaan alussa sisäradalle. Se nousi sieltä loppusuoralla kiriin 3.radalle ja ruuna tuli lopun aivan asiallisesti. 3 Backwood´s Cash oli kirivaiheessa toisesta ulkoa vain tasainen. 11 Higher Love lähti 5.ulkoa viimeisen takasuoran puolivälissä kiriin 4.radalle ilman vetoapua. Tamma tuli kirinsä aivan kunnialla maaliin saakka. 12 Vitalizee lähti 7.ulkoa kierros ennen maalia selkään 3.radalle. Ruuna ei kuitenkaan pysynyt vetoapunsa selässä ja sen kiri katkesi pahoin loppukaarteessa. 13 Cherilee oli taustalta sisäradalta rehellisen riittämätön. 14 Tiger Waltter pysyi taustalla koko matkan ajan. 15 Åbo Queen kiersi alkumatkan 3.rataa ilman vetoapua eteenpäin, kunnes tamma sai ensimmäisen takasuoran alussa kuolemanpaikan haltuunsa. Se väsyi siitä pahoin viimeisen takasuoran puolivälissä. 2 Rainbow Yasmin, 5 Chip Chopper ja 7 Sensuela olivat poissa.
Väliajat: 19,5 / 6 - 19,5 / 10 - 19,0 / 10 - 15,5 / 8
10. Lähtö
12 Choco Love matkasi alun takajoukoissa, mistä tamma lähti melkein heti kiertämään 3.rataa ilman vetoapua vauhdilla eteenpäin. Se sai 650 juostuna kärkipaikan haltuunsa, mistä tamma otti lopussa helpon voiton. 3 Vivi Martina matkasi 4.sisällä, mistä tamma sai edetä sujuvasti sisärataa pitkin ja se puikkasi loppumetreillä toiseksi. 1 Margaretha kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma jäi 650 juostuna johtavan kantaan. Se nousi sieltä loppusuoran alussa toiselle radalle ja tamma tuli mukavasti sisään asti, vaikka se tulikin aivan lopussa ohitetuksi. 9 Lovely Leader lähti toisesta ulkoa viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni pian kuolemanpaikalle, mistä tamma oli lopussa lähinnä tasainen. Se jäi vielä aivan lopussa hieman vaille kiritilaa. 2 Pink Princess juoksi pääosin 3.sisällä, mistä tamma nousi 450 ennen maalia 3.ulos. Se siirtyi loppusuoran alussa kiriin ulkoradoille, missä tamma tuli lopun terävästi. 11 Staccasto Candy lähti 3.ulkoa viimeisen takasuoran alussa selässä 3.radalle. Tamma jäi 450 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua, missä se antoi loppusuoralla selvästi periksi. 10 Next On Headlines oli lopussa vain tasainen juostuaan 5.sisällä. 4 Nora Cruise laukkasi 250 juostuna pahoin ja tamma tipahti 5.ulos. Tamma lähti sieltä kierros ennen maalia selissä 3.radalle. Sen kiri katkesi loppukaarteen alkuun. 8 Speedy Brooke taipui kuolemanpaikalta pahoin viimeisen takasuoran puolivälissä. 5 Chelsey Ås haparoi hieman alussa ja tamma jäi 6.sisälle. Se ei jatkossa vain riittänyt sieltä lainkaan. 6 Obivous lähti reippaasti matkaan ja tamma saikin kärkipaikan haltuunsa. Se laukkasi siinä 300 juostuna pitkäksi. Tamma matkasi jatkossa hylättynä 4.ulkona, mistä se oli asiallisesti kuudes maalissa. 7 Nourishing otti ratkaisevan lähtölaukan ja tamma keskeytti pian.
Väliajat: 16,0 / 1 - 19,0 / 12 - 19,0 / 12 - 16,0 / 12