Tulevien ravien vihjeet ja muutokset
Ravipäivät
Juoksunkulut
Seinäjoen ravien kilpasarjat
Perinteiset
Ohje Seinäjoen raveissa kilpaileville valjakoille
Videokirjasto
 

Tulokset tästä

1. Lähtö

16 Il Capitano sai ensimmäisen takasuoran lopulla paikan 6.ulkoa, mistä ori lähti 1100 ennen maalia selissä 3.radalle. Ori jäi viimeisen takasuoran alussa 3.radalle ilman vetoapua, missä se eteni vauhdilla kohden kärkeä ja ori saikin päätöspuolikkaan alkaessa kärkipaikan haltuunsa. Ori otti siitä lopussa ylivoimaisen voiton. 10 My Luvsa Boy juoksi pääosin 3.ulkona, mistä ruuna lähti 850 ennen maalia selissä 3.radalle. Ruuna siirtyi loppukaarteen puolivälissä 4.radalle ilman vetoapua, missä se eteni loppusuoralla varmasti toiseksi. 6 J. A. Kevin juuttui alussa kuolemanpaikalle, minne ori sai ensimmäisen takasuoran puolivälissä vetoavun eteensä. Ori jäi sinne toisen kierroksen alkaessa vaille kiritilaa ja se tipahti keskijoukkoihin, mistä ori lähti 600 ennen maalia selässä 3.radalle. Se tuli vahvasti sisään asti. 13 Feeling Fine juoksi 4.ulkona, mistä ruuna lähti 1100 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna eteni 900 ennen maalia kuolemanpaikalle, mistä se tuli asiallisesti sisään asti. 14 Beautiful Blend matkasi 4.sisällä, mistä ruuna nousi loppukaarteen puolivälissä toiselle radalle ja se seuraili jatkossa maksimisijoitukseen. 1 Sam Cape matkasi johtavan kannassa, minne ruuna jäi loppukaarteessa pussiin. Kiriväylä aukeni vasta loppusuoran alussa, eikä ruuna ehtinyt enää suuremmin parantamaan. 11 Bella Queenbox juoksi 3.sisällä, missä tamma oli loppukaarteessa paketissa. Tamma tuli lopun mukavasti, kunhan kiriväylä aukeni. 4 Emerald Aria laukkasi alkumetreillä pahoin ja tamma jäi heti ratkaisevasti. 7 Winx kiersi alun 3.rataa ilman vetoapua, kunnes tamma pääsi ensimmäisen takasuoran puolivälissä etenemään kuolemanpaikalle. Tamma antoi siitä selvästi periksi kierros ennen maalia ja se tippui jatkossa tasaisesti kohden takajoukkoja. 9 Joy Of Toy laukkasi 150 juostuna pahoin ja tamma jäi heti ratkaisevasti. 2 Legendary Winner kiihdytti nopeasti kärkipaikalle, mistä ori jäi päätöspuolikkaan alussa johtavan kantaan ja se väsyi samassa selvästi. Ori laukkasi 250 ennen maalia väsyneenä pitkäksi. 3 Friendly Chap laukkasi lähdössä ahoin ja ruuna jäi paljon. Se otti kierros myöhemmin uuden laukan, mistä seurasi hylkäys. 8 Chippex laukkasi alkumetreillä pitkäksi. 15 Quick Nightmare juoksi 5.ulkona, mistä ori lähti 1100 ennen maalia selässä 3.radalle. Ori pääsi 750 ennen maalia pudottamaan toiseen ulos, mistä se lähti viimeisen kaarteen alussa uudelleen kiriin 3.radalle, missä ori laukkasi loppukaarteen alussa pitkäksi. Ori ei enää siinä vaiheessa edennyt. 5 Night Bird ja 12 Hot Blend olivat poissa.

Väliajat: 21,5 / 2 - 22,0 / 2 - 19,0 / 2 - 19,0 / 16

2. Lähtö

4 Jaanen Valo juuttui alussa kuolemanpaikalle, mistä ori pääsi puolikas juostuna pudottamaan johtavan kantaan. Ori nousi viimeisen takasuoran puolivälissä uudelleen kuolemanpaikalle, mistä se painui viimeisen kaarteen alussa kärkipaikalle. Ori vastaili siitä loppusuoralla varmaan voittoon. 12 Väistö haparoi 100 juostuna pari askelta. Ruuna matkasi alun keskijoukoissa, mistä se eteni kierros ennen maalia kärjen tuntumaan. Ruuna nousi loppukaarteen puolivälissä kiriin 3.radalle ja se haastoi lopussa voittajan tiukasti. 9 Tupla- Prinsessa seuraili keskijoukoista mukavasti maaliin asti. 11 Hovingas seuraili 3.sisältä asiallisesti loppuun saakka. 13 Loimun Aurora seuraili takajoukoista sisäradalta maksimisijoitukseen. 14 Poikapassi matkasi takajoukoissa, missä ori otti vajaa kierros juostuna pahan laukan. Ori tuli loppumatkan vahvasti, kunhan se selvisi laukastaan. 10 Natsa kiersi alkumatkan 3.rataa ilman vetoapua eteenpäin, kunnes ori eteni ensimmäisen takasuoran puolivälissä kärkipaikalle saakka. Ori väsyi siitä selvästi päätöspuolikkaan alkaessa. 3 Liinansiro laukkasi kärkipaikalta 200 juostuna ja tamma jäi paljon. Tamma otti ensimmäisellä takasuoralla vahvasti vauhtia ja se eteni 700 juostuna jonoon neljänneksi. Tamma lopetti pahoin viimeisen takasuoran alussa ja se tipahti aivan taustalle, missä tamma tuli loppumetrit taas oikein terävästi. Tamman menohalut vaihtelevat suuresti, vauhdit olisivat näihin sarjoihin riittävät. 7 Apasseri jäi heti lähdössä kaukaisuuteen, missä ori myös pysyi. 6 Salaman Vire putosi alkumetreillä häirittynä taustalle, missä tamma kierteli alussa 3.rataa pitkin. Tamma väsyi taustalla selvästi viimeisen kierroksen alkaessa. 16 Meriina otti taustalla pari pientä laukkaa, eikä tamma riittänyt jatkossa. 2 Hihveli otti alussa ratkaisevan laukan ja ori häiritsi samalla yhtä kanssakilpailijaan selvästi. 1 Yllin Ilo laukkasi ensimmäisellä takasuoralla kärjen tuntumasta pahoin. Sinetöi hylkäyksensä kierros myöhemmin tulleella uudella laukallaan. 8 Keiman Pislari laukkaili alkumatkalla hylkäykseen asti. Ruuna otti jatkossa hylättynä mukavasti vauhtia ja se oli maalissa viidentenä. 15 Hurja- Aapeli otti takajoukoissa vajaa kierros juostuna pahan laukan ja ori keskeytti myöhemmin. 5 Euro- Turo oli poissa.

Väliajat: 40,5 / 10 - 36,5 / 10 - 38,5 / 10 - 33,5 / 4

3. Lähtö

4 Midnight Maid kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma piti lopussa ajettua niukkaan voittoon. 7 Freixenet Almaz sai alussa paikan toisesta ulkoa, mistä tamma jäi ensimmäisen takasuoran alussa 3.ulos. Tamma siirtyi 900 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua ja se sai päätöspuolikkaan alkaessa kuolemanpaikan haltuunsa. Tamma haastoi siitä lopussa voittajan tiukasti. 2 Adamant Heart ei saanut johtavan kannasta koskaan kiritilaa. 8 Balehill Bob juoksi 5.ulkona, mistä ori lähti 800 ennen maalia selissä 3.radalle. Ori siirtyi loppukaarteen puolivälissä 4.radalle ilman vetoapua, missä se tuli mukavasti maaliin saakka. 5 Golda Justice juoksi 4.ulkona, mistä tamma lähti 900 ennen maalia selässä 3.radalle. Tamma jäi viimeisen kaarteen alussa 3.radalle ilman vetoapua, missä se tuli hienosti sisään asti. 9 Dural Express matkasi 4.sisällä, mistä ori nousi viimeisen kaarteen alussa toiselle radalle. Kiriväylä aukeni 250 ennen maalia, minkä jälkeen ori tuli loppumetrit erittäin vahvasti. 6 Action Love seuraili toisesta ulkoa maksimisijoitukseen. 16 Arising Star oli taustalta lähinnä tasainen lopussa. 13 Adam Net oli taustalta toiselta radalta melko vaisu lopussa. 11 Ultradeal juoksi 5.sisällä, mistä tamma nousi viimeisen takasuoran alussa toiselle radalle. Se siirtyi päätöspuolikkaan alussa selissä 3.radalle, mutta tamma ei enää loppukaarteessa jaksanut kiriä, vaan se tipahti taustalle. 15 Piggy Speed kiersi alkumatkan 3.rataa ilman vetoapua, kunnes ori eteni ensimmäisen takasuoran puolivälissä kuolemanpaikalle. Ori väsyi siitä selvästi päätöspuolikkaan alussa. 1 Victor Choc oli 3.sisältä rehellisen heikko. 10 Madman Nevil otti matkan aikana laukkojen välissä hienosti vauhtia, mutta laukat johtivat hylkäykseen. 12 Wilma Harold laukkasi takajoukoissa viimeisellä takasuoralla pitkäksi. 14 Daring Daylight juoksi 6.sisällä, mistä ruuna nousi loppusuoran alussa toiselle radalle. Ruuna otti viime metreillä laukan taistelussa viimeisistä rahoista. 3 Inez Hip oli poissa.

Väliajat: 21,0 / 4 - 20,5 / 4 - 20,0 / 4 - 14,0 / 4

4. Lähtö

1 Murron Mortti matkasi alun 3.sisällä, mistä ori pääsi ensimmäisen kaarteen lopussa nousemaan kuolemanpaikalle. Se eteni vauhdilla ja ori saikin kärkipaikan haltuunsa reilu 600 juostuna. Ori otti siitä lopussa selvän voiton. 8 Riinatar puristi kuolemanpaikalta hyvin sisään asti. 12 Poika- Santeri juoksi 3.ulkona, mistä ori lähti kierros ennen maalia selässä 3.radalle. Ori jäi 400 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua, missä se tuli lopun asiallisesti. 6 Helmin Sointu seuraili 3.sisältä maksimisijoitukseen. 9 Pookeri matkasi 4.sisällä, mistä ori nousi viimeisen takasuoran alussa toiselle radalle. Ori otti viimeisen takasuoran lopulla pahan laukan ja se jäi todella paljon. Ori tuli loppumetrit suorastaan lentämällä ja se ehti vielä rahoille asti. 2 Jymytär laukkasi lähdössä ja tamma jäi 5.ulos. Se lähti sieltä 1250 ennen 3.radalle ilman vetoapua. Tamma pudotti loppukaarteen alussa toiselle radalle, minkä jälkeen se tuli asiallisesti sisään asti. 11 Kurko seuraili lauman hänniltä sisäradalta maksimisijoitukseen. 10 Tiinan Vihje matkasi 5.sisällä, mistä tamma yritti kiriä lopussa, mutta kirimistä ei juurikaan tapahtunut. 5 Patsurin Sävel oli toisesta ulkoa vaisu lopussa. 3 Selitys kiihdytti alussa kärkipaikalle, minkä ori luovutti ensimmäisen takasuoran puolivälissä suosikille, minkä selästä ori masentui täysin loppusuoralla. 4 Susan Tähti otti 250 juostuna kärjen tuntumasta laukan, minkä jälkeen tamma ei lopussa riittänyt 4.ulkoa. 7 Ullan Tatu oli poissa.

Väliajat: 29,5 / 3 - 32,5 / 1 - 31,0 / 1 - 29,5 / 1

5. Lähtö

13 Diamond Pine lähti heti alussa 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna paineli tasaisesti eteenpäin ja se pääsi ensimmäisen takasuoran puolivälissä kuolemanpaikalle, mistä ruuna painui kierros juostuna kärkeen. Se hallitsi siitä loppumatkaa eleettömällä tyylillä. 11 Angel Of Ara juoksi 4.ulkona, mistä tamma lähti viimeisen takasuoran alussa selässä 3.radalle. Tamma siirtyi loppusuoralle tultaessa kiriin 4.radalle, missä se tuli hyvin sisään asti ja tamma oli lopussa niukasti toinen. 2 Ronya Raymond juoksi 5.sisällä, mistä tamma pääsi loppukaarteessa sujuvasti etenemään 3.sisälle. Se nousi loppusuoran alussa toiselle radalle ja tamma tuli loppumetrit varsin terävästi. 3 Rick Pine kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna joutui kierros juostuna luopumaan. Ruuna seuraili jatkossa johtavan kannasta maksimisijoitukseen. 12 Lass Indus juoksi pääosin toisessa ulkona, mistä ori lähti viimeisen takasuoran puolivälissä 3.radalle ilman vetoapua. Orin kirin suurin terä taittui loppusuoran alkuun, mutta se ei kuitenkaan missään vaiheessa täysin luovuttanut. 15 Pipers Winner matkasi takajoukoissa toisella radalla, mistä tamma lähti viimeisellä takasuoralla selissä kiriin. Tamma tuli kirinsä pirteästi maaliin asti. 1 Jackson Prize juoksi 4.sisällä, mistä ruuna nousi viimeisen takasuoran puolivälissä toiselle radalle. Ruuna oli jatkossa vain tasainen ja se tyytyi pysymään asemissaan. 4 Primabelle juoksi 3.sisällä, mistä tamma nousi päätöspuolikkaan alkaessa kuolemanpaikalle. Tamma väsyi siitä selvästi loppusuoralle tultaessa. 5 Crown Royal seuraili taustalta sisäradalta maksimisijoitukseen. 9 Cheap Trick Criss oli 3.ulkoa heikko lopussa. 7 Jubilation jäi kierros juostuna toisesta ulkoa kuolemanpaikalle, mistä se väsyi pahoin viimeisellä takasuoralla. 16 Double Magnum oli taustalla vaisu. Otti loppukaarteessa väsyneenä laukankin. 6 Lancelot Steel laukkasi 200 juostuna pitkäksi. 8 Donaway laukkasi taustalla pitkäksi 200 juostuna. 10 Eurasia Star laukkasi lähdössä ja taustalla useasti uudelleen, mistä seurasi hylkäys. 14 Rayman lähti keskijoukoista puolimatkassa kiriin 3.radalle ilman vetoapua, missä ruuna väsyi ajoissa. Keskeytti myöhemmin.

Väliajat: 20,5 / 3 - 19,5 / 13 - 20,5 / 13 - 17,0 / 13 - 15,0 / 13

6. Lähtö

12 Meadow Fox juoksi 4.ulkona, mistä ruuna lähti 1100 ennen maalia selässä 3.radalle. Ruuna jäi 950 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua, missä se eteni vahvasti kohden kärkeä. Ruuna sai loppukaarteen puolivälissä kuolemanpaikan haltuunsa, mistä se jyräsi päätösmetreillä varmaan voittoon. Hieno esitys. 4 Grandmother Lilly kiertyi ensimmäisen kaarteen lopulla 3.radan kautta kuolemanpaikalle, mistä tamma painui toisen kaarteen alussa kärkeen. Tamma sai loppukaarteen puolivälissä prässääjän rinnalleen, mille tamma vastaili hyvin, vaikka joutuikin aivan lopussa päästämään paremman ohitseen. Hyvä esitys. 11 Terrori juoksi 5.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin selkään 3.radalle. Ruuna nousi loppukaarteessa 4.radalle ilman vetoapua, missä se tuli rehellisesti sisään asti. 10 Tiger Wood juoksi 3.ulkona, mistä ori lähti 1100 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ori eteni 900 ennen maalia kuolemanpaikalle, minne se sai 350 ennen maalia vetoavun eteensä. Ori seuraili jatkossa asiallisesti sisään asti, vaikka loppusuoralla matka hieman painoikin. 8 Lass Highland matkasi lauman hännillä sisäradalla, mistä ruuna nousi loppukaarteessa ulkoradoille kiriin ja se tuli lopun aivan juosten. 5 Cassy kiihdytti heti kärkipaikalle, minkä tamma luovutti 350 juostuna. Se jäi toisen kaarteen alussa 3.sisään, mistä tamma nousi loppukaarteen puolivälissä ulos, mutta kirimistä ei lopussa juurikaan tapahtunut. 7 M. T. Baryard matkasi alussa kuolemanpaikalla, minne tamma sai ensimmäisen takasuoran alussa vetoavun eteensä. Tamma jäi toisen kaarteen alussa uudelleen kuolemanpaikalle, minne se sai taas 900 ennen maalia vetoavun. Tamma seuraili jatkossa toisesta ulkoa maksimisijoitukseen. 1 Rocky Brave otti 4.sisältä täysin maksimaalisen sijoituksen. 2 Tactic Time matkasi pääosin toisessa ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran puolivälissä kiriin, mutta kiri oli valitettavasti heikko. 3 Steel Star nousi ensimmäisessä kaarteessa johtavan kannasta kuolemanpaikalle ja tamma painui lähes samassa kärkeen. Se jäi 750 juostuna johtavan kantaan, mistä tamma putosi kierrosta myöhemmin kärjen kyydistä. 9 Star Tarey oli taustalta sisäradalta lopussa melko saamaton. 6 Minto´s Poco oli poissa.

Väliajat: 15,0 / 3 - 17,0 / 4 - 15,0 / 4 - 13,0 / 12

7. Lähtö

7 Wickwire matkasi 5.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa 4.radalle ilman vetoapua, missä se jyräsi vahvasti ja ruuna ehti loppusuoralla vielä selvään voittoon. 10 Nilas Gene juoksi toisessa ulkona, mistä ori lähti 300 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Ori tuli lopun tasaisesti ja se oli lopussa niukasti toinen. 1 Bizon Bac pääsi ensimmäisessä kaarteessa nousemaan kuolemanpaikalle, mistä ori puristi rehellisesti sisään asti, vaikka ei aivan voitosta lopussa taistellutkaan. 6 Sudden Sunrise teki 4.ulkoa asiallisen 550 metrin kirin. 4 Zimbad Babar laukkasi 200 juostuna kärjen tuntumasta ja ruuna putosi 4.sisälle, mistä se kiri loppua aivan mukavasti. 9 Glace Classic oli 3.sisällä pitkään pussissa. Ruuna löysi kiritilaa vasta loppusuoran puolivälissä, eikä erittäin teräväkää lopetus enää suuremmin auttanut. 5 Simb Chester kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ruuna veti vauhdilla. Se antoi loppusuoralla selvästi periksi. 12 Swing King ei vain riittänyt lopussa 3.ulkoa lainkaan. 3 Packham väsyi johtavan kannasta loppukaarteen alussa pahoin. 2 Highlander Fellow laukkasi alkumetreillä pitkäksi. 8 Monty Mac oli taustalla oikein vaisu. Keskeytti myöhemmin. 11 Sheena S oli poissa.

Väliajat: 13,0 / 5 - 14,0 / 5 - 15,0 / 5 - 15,5 / 7

8. Lähtö

6 Matti Vakaa matkasi 3.ulkona, mistä ruuna lähti 1100 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna eteni päätöspuolikkaan alkaessa kuolemanpaikalle, mistä se painui loppumetreillä hallittuun voittoon. 11 H. V. Turina juoksi 4.ulkona, mistä tamma pääsi 1000 ennen maalia etenemään toiseen ulos. Kirikaista pysyi siinä pitkään kiinni, mutta luukku aukeni 300 ennen maalia, minkä jälkeen tamma kiri lopun ulkoratoja pitkin vahvasti. 7 Järvi- Turo sai ensimmäisen kaarteen puolivälissä kärkipaikan haltuunsa, mistä se tuli aivan mukavasti sisään asti. 12 Kaskumma juoksi 5.ulkona, mistä ori lähti 1100 ennen maalia selässä 3.radalle. Se jäi päätöspuolikkaan alkaessa 3.radalle ilman vetoapua, missä ori tuli rehellisesti sisään asti. 4 Taiga Tuli kiihdytti ensimetreillä kärkipaikalle, mistä tamma jäi 300 juostuna johtavan kantaan. Tamma seuraili sieltä jatkossa maksimisijoitukseen. 5 Ruletto laukkasi alussa kärjen tuntumasta 150 juostuna pahoin. Ori jäi aivan taustalle mistä se lähti 1100 ennen maalia selissä 3.radalle. Ori siirtyi loppukaarteen alussa 4.radalle ilman vetoapua, missä se eteni vauhdilla, mutta 300 ennen maalia tullut uusi laukka vei mahdollisuudet. Ori tuli lopun sellaista kyytiä, että se olisi vielä ilman toista laukkaansa voittanut. 9 Öty ei saanut 3.sisältä kiritilaa. 3 Ösängets Eld jäi toisesta ulkoa kierros ennen maalia kuolemanpaikalle, mistä ori menetti päätöspuolikkaan alussa tuntuman kärkijoukkoon ja se putosi jatkossa taustalle. 10 Liider nousi 4.sisältä kierros juostuna 3.ulos, mistä ori ei lopussa riittänyt. 13 Ollin Myrsky pysyi taustalla koko matkan ajan. 8 Taajanvili otti 150 juostuna ratkaisevan laukan ja ori menetti heti pelinsä. 2 Vilskin Loisto nousi ensimmäisen kaarteen alussa kuolemanpaikalle, missä ruuna otti kierros ennen maalia pahan laukan. Ruuna laukkasi viimeisen takasuoran lopulla taustalla uudelleen ja se keskeytti pian. 1 Alexanteri oli poissa.

Väliajat: 36,0 / 7 - 31,0 / 7 - 28,5 / 7 - 28,5 / 6

9. Lähtö

5 Barracuda Bob kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ori piti lopussa niukkaan, mutta varmaan voittoon. 7 Demon´s Play matkasi 3.sisällä, mistä ruuna nousi 300 ennen maalia ulos ja se kiri loppua erittäin pirteästi. Ruuna ehti lopussa puolittain voittajan rinnalle. 11 Mr Daylight juoksi pääosin 4.sisällä, mistä ori nousi loppukaarteen puolivälissä toiselle radalle ja samassa kiriin ulkoradoille, missä ori tuli lopun erittäin vahvasti. 1 Salomon Max juoksi 4.ulkona, mistä ori lähti kierros ennen maalia selässä 3.radalle. Ori siirtyi viimeisen takasuoran puolivälissä 4.radalle ilman vetoapua, missä se eteni loppukaarteen puolivälissä kuolemanpaikalle. Ori antoi siitä aivan lopussa hieman periksi. 15 Quite a Luck juoksi 6.ulkona, mistä ruuna lähti kierros ennen maalia selissä 3.radalle. Ruuna siirtyi viimeisellä takasuoralla selässä 4.radalle. Se pudotti loppusuoran puolivälissä sisäradalle, missä se tuli lopun terävästi. 13 Ranch Henrik teki 5.ulkoa rehellisen kierroksen mittaisen kirin. 3 Lady Cape matkasi johtavan kannassa, mistä tamma putosi loppukaarteen puolivälissä kärjen kyydistä. 16 Aprilblues nousi kierros ennen maalia 5.sisältä 4.ulos. Ruuna nousi sieltä viimeisen takasuoran lopulla kiriin, mutta se oli lopussa vain tasainen. 8 Vile Collins oli 3.ulkona pitkään vailla kiritilaa, eikä ruuna enää lopussa ehtinyt parantamaan. 9 Kap Wilson oli toisesta ulkoa rehellisen riittämätön. 10 Faithful Night juuttui 3.radan kiertäjäksi, missä ruuna väsyi ymmärrettävästi viimeisen takasuoran lopulla. 6 Greta Gran otti ratkaisevan lähtölaukan. 14 Armor Mistress laukkasi takajoukoissa pahoin puolikas juostuna ja tamma menetti pelinsä. 4 James Hip otti ratkaisevan lähtölaukan. 2 Making Taking juuttui kuolemanpaikalle, mistä se menetti päätöspuolikkaan alkaessa tuntuman johtaneeseen. Ruuna laukkasi loppukaarteen puolivälissä väsyneenä pitkäksi. 12 Querini Fling laukkasi ensimmäisellä takasuoralla pitkäksi.

Väliajat: 18,5 / 5 - 18,5 / 5 - 19,0 / 5 - 15,0 / 5

10. Lähtö

1 Big Suprise kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna karkasi lopussa ylivoimaiseen voittoon. 7 Jo Ann Shakira haparoi ensimmäisen kaarteen alussa muutaman askeleen, mistä selvittyään tamma jatkoi 3.rataa eteenpäin, kunnes se eteni ensimmäisen takasuoran puolivälissä kuolemanpaikalle. Tamma puristi siitä rehellisesti sisään asti ja se oli lopussa varmasti toinen. 13 Boris Vice matkasi aivan taustalla, mistä ori lähti viimeisen takasuoran lopussa selissä 3.radalle. Se siirtyi loppukaarteessa välillä 4.radalle kiriin, missä ori eteni hyvin. Se siirtyi loppusuoran puolivälissä sisäradalle, missä ori tuli edelleen terävästi sisään asti. 11 Sugar Pie lähti 5.ulkoa viimeisen takasuoran alussa selässä 3.radalle. Tamma jäi loppukaarteen puolivälissä 3.radalle ilman vetoapua, missä se tuli rehellisesti sisään asti. 5 Ellen seuraili 3.sisältä maksimisijoitukseen. 12 Wild Wind Touch seuraili 3.ulkoa vaisusti. 15 Super Vivian ei esittänyt lopussa ihmeitä juostuaan 5.sisällä. 9 Paul Grass matkasi toisessa ulkona, mistä ori putosi loppukaarteen puolivälissä kärjen kyydistä. 3 Choco Chill laukkasi 150 juostuna pahoin ja tamma jäi heti ratkaisevasti. 16 Tex Star pysyi taustalla koko matkan ajan. 4 Hope of Dawn lähti haparoiden matkaan ja tamma ottikin 200 juostuna erittäin pahan laukan ja se jäi heti todella paljon. Tamma ei enää jatkossa pystynyt nousemaan. 2 Giant Profit laukkasi alkumetreillä pitkäksi. Ruuna matkasi jatkossa 4.ulkona, mistä se lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin, mutta se ei jatkossa vakuuttanut. 6 Legas matkasi johtavan kannassa, mistä ori putosi loppukaarteessa kärkihevosen kyydistä. Ori oli loppusuoran alkuun asti mukana kakkoskamppailussa, mutta se laukkasi samassa hylkäykseen. 8 Sombre Fille laukkasi lähdössä pitkäksi. 10 Carol Viveca laukkasi ensimmäisen kaarteen lopussa pitkäksi. 14 Sir Elliot laukkasi 4.sisällä loppukaarteen puolivälissä pitkäksi.

Väliajat: 20,5 / 1 - 22,0 / 1 - 21,0 / 1 - 16,5 / 1

 

 

  Semio Interactive