Tulokset tästä
1. Lähtö
1 Caparos kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ori veti vauhdilla ja se otti lopussa varman voiton hyvällä tuloksella. 3 Kantri juuttui kakkoskeulan rinnalle ilman vetoapua, missä ori laukkasi lyhyesti 800 juostuna. Ori sai kuitenkin paikan 3.sisältä, mistä se nousi päätöspuolikkaan alkaessa uudelleen kakkoskeulan rinnalle. Ori sai loppusuoralla kunnolla vauhdin päälle ja se ehti lopussa vielä puolittain voittajan rinnalle. 2 Seppälan Mari seuraili johtavan kannasta mukavasti maaliin saakka. 14 Villieero käynnistyi reippaasti ja ruuna eteni jo ensimmäisen takasuoran lopulla jonoon neljänneksi, mistä se seuraili kohtalaisesti maaliin saakka. 16 Sensuelli teki keskijoukoista aivan asiallisen esityksen, vaikka tamma ei aivan kärkikamppailuun noussutkaan. 10 Iinan Ilo seuraili keskijoukoissa vailla suurempaa virtaa. 7 Siveri oli keskijoukoissa kohtalaisen vaisu. 5 Lekun Lento jumittui keskivaiheille, missä ori jumputti omaa vauhtiaan. 11 Satumaa otti ensimmäisen kaarteen alussa pahan laukan, minkä jälkeen tamma teki taustalla kohtalaisen esityksen. 15 Yllin Ilo oli taustalla vaisu. 12 Passite laukkasi ensimmäisen takasuoran alussa pahoin ja ruuna menetti heti pelinsä. 4 Lantti Majami oli jatkossa lähtölaukan jälkeen rehellisen riittämätön. 13 Pepiitta oli taustalla oikein vaisu. 8 Hihveli laukkaili alkumatkalla kahdesti ja ori putosi kaukaisuuteen, missä se myös pysyi. 6 Sullivan lähti hitaasti matkaan ja ruuna otti ensiaskeleiden jälkeen pahan laukan. Ruuna oli jatkossakin erittäin vaisu. 9 Vauhti- Viima laukkaili nopeasti hylkäykseen.
Väliajat: 37,5 / 1 - 34,5 / 1 - 33,5 / 1 - 32,5 / 1
2. Lähtö
10 Hairy Firmament matkasi alun keskijoukoissa, missä ori lisäsi ensimmäisen takasuoran alussa vauhtia ja se eteni toisen kaarteen alussa johtavan kantaan. Ori nousi kierros ennen maalia kuolemanpaikalle, mistä se pudotti pian johtavan kantaan. Ori sai sieltä viimeisen takasuoran lopulla ilmaiseksi kärkipaikan haltuunsa, kun kärjessä juossut hevonen ajautui radan verran ulospäin. Ori otti lopussa selvän voiton. 3 Ridgehead Donna kiihdytti heti kärkipaikalle, missä tamma ajautui viimeisen takasuoran puolivälissä toiselle radalle. Tamma tuli siitä mukavasti maaliin saakka ja se oli lopussa varma toinen. 1 Brody Way seuraili kärjen tuntumasta asiallisesti sisään asti. 15 Primeval Saga oli keskijoukoista lähinnä tasainen. 5 Stonehead´s Slender seuraili sisäradalta kärjen tuntumasta maksimaaliseen sijoitukseen. 14 Budgait Speed ei esittänyt keskijoukoista ihmeitä. 4 Sunray Speed jäi lähtölaukallaan takajoukkoihin, missä tamma suoritti jatkossa tasaisesti. 13 You Needed Me suoritti taustalla vailla suurempaa loistoa. 16 Nicolas Roxx käynnistyi takamatkalta vauhdilla ja ruuna eteni jo toisen kaarteen alussa 3.sisälle asti, mistä se väsyi pahoin kierrosta myöhemmin. 6 American Glamour menetti pelin lähtölaukallaan. 9 Blended Hope pysytteli taustalla koko ajan. 11 Exotic Index oli rehellisen vaisu. 2 Lady Lilo ei vain riittänyt lainkaan. 12 Killburglar oli takajoukoissa oikein vaisu. 7 Hero Majami laukkasi ensimmäisessä kaarteessa pitkäksi. 8 Duelist oli poissa.
Väliajat: 20,5 / 3 - 19,5 / 1 - 17,0 / 1 - 21,5 / 10
3. Lähtö
2 Ullan Tatu kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ori otti lopussa hallitun voiton. 6 Salamari yritti alussa kärkipaikalle, mutta tamma tyytyi ensimmäisen kaarteen lopulla paikkaan johtavan kannassa, mistä se nousi loppusuoralla kuolemanpaikalle ja tamma oli lopussa oikein varma toinen. 14 Jymytär matkasi keskijoukoissa, mistä tamma lähti 700 ennen maalia kiriin. Tamma tuli kirinsä kunnialla sisään asti, vaikka se ei voinutkaan kovalla kärkikaksikolle mitään. 11 Pookeri matkasi 4.ulkona, mistä ori lähti 1100 ennen maalia kiriin 3.radalle. Kiriväylät pysyivät pitkään kiinni. Vapaa rata löytyi oikeastaan vasta päätöspuolikkaan alussa, minkä jälkeen ori tuli lopun terävästi. 4 Larvan Hullaus matkasi 4.sisällä, mistä ori nousi 1100 ennen maalia kakkoskeulan rinnalle. Ori pääsi loppukaarteessa pudottamaan sisäradalle ja se säilytti vauhtinsa hyvin sisään asti. 7 R. R. Seila lähti hitaasti matkaan ja tamma jäi taustalle. Tamma lähti sieltä 1200 ennen maalia kiriin ulkoradoille, missä se tuli mukavasti maaliin saakka. 10 Turon Petra matkasi alun keskijoukoissa, mistä tamma lähti 1100 ennen maalia kiriin. Tamma otti 900 ennen maalia pahan laukan, minkä jälkeen se kulki vauhdikkaasti, mutta uusi 250 ennen maalia tullut laukka vesitti suuremmat menestystoiveet. 16 Virpaus eteni sisärataa pitkin. Tamma nousi pääjoukossa kierros juostuna toiseen ulos, missä se nousi lähes samassa 4.radalle kiriin. Tamma ravi hajosi pahoin viimeisen takasuoran puolivälissä ja se ottikin samassa pahan laukan ja tamma menetti pelinsä. 12 Piegga otti taustalla laukkoja, eikä riittänyt. 13 Kosken Viluna oli takajoukoissa rehellisen huono. 8 Suvi- Liekki otti ratkaisevan lähtölaukan. 5 Vapun Surri matkasi 3.sisällä, mistä tamma putosi kierros juostuna kärjen vauhdista. Tamma laukkasi loppukaarteen alussa väsyneenä pitkäksi. 9 Pirta- Tyttö matkasi keskijoukoissa, mistä tamma oli ottamassa rahasijaa, mutta viime hetkien laukka johti hylkäykseen. 15 Pepin Poika laukkasi takajoukoissa pitkäksi viimeisessä kaarteessa. 1 T. M. Kensu ja 3 Sankarpoika olivat poissa.
Väliajat: 36,0 / 2 - 33,5 / 2 - 30,5 / 2 - 30,0 / 2
4. Lähtö
5 Weltbild Limburgia painui ensimmäisen kaarteen puolivälissä kärkipaikalle, mistä tamma karkasi loppukaarteen alussa ylivoimaiseen voittoon. Hieno esitys. 1 Love Loss seuraili johtavan kannasta varmasti toiseksi. 3 Vejby Bill teki 6.ulkoa erittäin rehellisen 750 metrin kirin. 11 Red Moon S seuraili 4.sisältä maksimaaliseen sijoitukseen. 10 Sternkönig juoksi 5.sisällä, mistä ori nousi 550 ennen 3.ulos. Ori siirtyi loppukaarteen puolivälissä kiriin 3.radalle, missä se oli lopussa lähinnä tasainen. 12 Dural Express matkasi lauman hännillä, mistä ori lähti viimeisen takasuoran puolivälissä kiriin ulkoradoille ja se tuli vahvasti sisään asti. 2 Apropos seuraili 2-3.ulkoa maksimaaliseen sijoitukseen. 8 Piggy Speed kiersi alkumatkan 3.rataa ilman vetoapua, kunnes ori eteni kierros ennen maalia kuolemanpaikalle. Ori väsyi siitä pahoin viimeisen puolikkaan alussa. 7 Manteli putosi heti lähdössä taustalle, missä tamma oli rehellisen riittämätön. 9 Arbor Rodney matkasi 3.sisällä, mistä ruuna nousi viimeisen takasuoran alussa toiseen ulos. Se lähti viimeisen kaarteen alussa kiriin 3.radalle. Ruuna ajautui samassa ulospäin ja hiljensi voimakkaasti. Ruuna lähti vielä uudelleen ja se tuli taustalla juosten maaliin. 4 Vanessa Diaz oli keskijoukoista lopussa rehellisen riittämätön, vaikka tamma olikin loppukaarteen alussa hetken vailla kiritilaa. 6 Solid Iron sai kuolemanpaikalle vetoavun eteensä puolikas juostuna. Ori väsyi siitä pahoin viimeisen takasuoran alussa.
Väliajat: 12,5 / 5 - 15,0 / 5 - 14,0 / 5
5. Lähtö
2 Vanukas kiihdytti heti kärkipaikalle, missä tamma ajautui viimeisen takasuoran puolivälissä toiselle radalle. Tamma painui loppukaarteen alussa uudelleen kärkipaikalle, mistä se vastaili lopussa varmaan voittoon. 3 Hilun Huima puristi kuolemanpaikalta vahvasti sisään asti. 10 Sadasosa käynnistyi vauhdilla ja tamma eteni jo 200 juostuna johtavan kantaan, mistä se pääsi viimeisen takasuoran lopulla hetkeksi kärkipaikalle, kun kärjessä juossut valjakko ajautui toiselle radalle. Tamma jäi 400 ennen maalia uudelleen johtavan kantaan, mistä se seuraili lopussa tasaisesti. 7 Tuiskun Ilo matkasi 4.ulkona, mistä ruuna lähti 1050 ennen maalia selässä 3.radalle. Ruuna siirtyi loppukaarteen puolivälissä 4.radalle ilman vetoapua, missä se tuli mukavasti maaliin saakka. 12 Vauhti- Matti matkasi aivan taustalla, mistä ruuna teki asiallisen 1200 metrin kirin. 11 Lentopassi käynnistyi reippaasti ja ori eteni nopeasti toiseen ulos, mistä se putosi loppusuoran alussa kärjen kyydistä. 5 Valokuvio oli keskijoukoista vain tasainen lopussa. 9 Valo- Veera seuraili taustalta sisäradalta melko vaisusti. 6 Tinamatti oli lopussa 3.ulkoa rehellisen riittämätön. 8 Timanki matkasi 5.ulkona, mistä ori lähti 1250 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ori väsyi pahoin viimeisen takasuoran puolivälissä. 1 Loimuri matkasi 3.sisällä, missä ori laukkasi 1050 ennen maalia. Se otti vielä myöhemmin uuden laukan, mistä seurasi hylkäys. 4 Tähti- Valtti oli poissa.
Väliajat: 37,5 / 2 - 36,5 / 2 - 30,0 / 2 - 27,5 / 2
6. Lähtö
7 Konjakki jäi lähdössä 3.sisälle, mistä ruuna pääsi kierros juostuna nousemaan 3.ulos. Se siirtyi samassa selässä 3.radalle, mistä ruuna otti viimeisen takasuoran alussa käyttöön vapaan 4.radan. Ruuna eteni vauhdilla ja se pääsi loppukaarteen alussa kärkeen asti. Ruuna piti jatkossa lopun kovassa lopetuksessa pahimman uhkaajan varmasti takanaan. 15 Ölve matkasi 6.ulkona, mistä ori lähti 1300 ennen maalia kiriin 3.radalle. Ori siirtyi viimeisen takasuoran alussa selässä 4.radalle ja se eteni tasaisesti kohden kärkeä. Ori sai loppusuoran alussa kuolemanpaikan haltuunsa, mistä se tuli umpirehellisesti sisään asti. Hyvä esitys. 14 Hilpertlin teki 7.ulkoa rehellisen 1300 metrin kirin. 1 Rautarouva seuraili 3-4.sisältä maksimisijoitukseen. 11 Rean Tähti seuraili toisesta ulkoa maksimaaliseen sijoitukseen. 8 Tiroli Rok jumputti lähes koko ajan 3.rataa ilman vetoapua, mihin nähden ori tuli vahvasti perille asti. 12 Laaka otti ensimmäisessä kaarteessa erittäin pahan laukan, minkä jälkeen ruuna teki taustalta asiallisen esityksen. 13 Vilen Kuva oli keskijoukoissa vain tasainen. 10 Pimun Turokas matkasi 4-5.ulkona, mistä ori ei riittänyt lopussa. 9 Purjeen Poika oli 5.sisältä heikko. 5 Järvi- Turo juuttui kuolemanpaikalle, missä ruuna otti 300 ennen maalia pahan laukan ja se menetti pelinsä. 2 Reijun Tähti kiihdytti heti kärkipaikalle, missä tamma laukkasi päätöspuolikkaan alkaessa väsyneenä pitkäksi. 3 Zirkon matkasi johtavan kannassa, missä ruuna laukkasi 300 ennen maalia pitkäksi. 4 Jouser matkasi 3.ulkona, missä ruuna otti kierros juostuna pahan laukan. Ruuna laukkasi taustalla vielä uudelleen ja se hylättiin. 6 Veine oli poissa.
Väliajat: 33,0 / 2 - 32,0 / 2 - 26,5 / 2 - 24,5 / 7
7. Lähtö
2 Rosi´s Victor kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna piti lopussa varmaan voittoon. Ruuna ajautui aivan viime metreillä radan verran ulospäin ja yksi vastustaja käytti sitä heti hyväkseen. 11 Dottie D. Kemp matkasi 3.sisällä, mistä tamma sai loppukaarteessa paikan johtavan kannasta. Tamma pääsi aivan lopussa sisäkautta yrittämään ohitusta johtaneesta ja tamma ehtikin lopussa toiseksi. 1 Fellow American matkasi alun johtavan kannassa, mistä ruuna nousi 450 juostuna toiseen ulos. Ruuna siirtyi 900 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua ja se pääsi 700 ennen maalia etenemään kuolemanpaikalle. Ruuna puristi siitä oikein mallikkaasti sisään asti. 9 Moment As teki 3.ulkoa rehellisen 900 metrin kirin. Ruuna jäi kirissään viimeisen takasuoran alussa 3.radalle ilman vetoapua, mistä huolimatta se tuli vahvasti sisään asti. 3 Lingerie putosi alun haparoinnillaan 6.ulos, mistä tamma lähti 1100 ennen maalia kiriin 3.radalle. Tamma sai pian vetoavun eteensä, minkä selästä tamma siirtyi loppukaarteessa kiriin 4.radalle ja se tuli pitkän kirinsä kunnialla sisään asti. 12 Builder´s Know How seuraili 4.sisältä maksimisijoitukseen. 15 Agent Rik otti takajoukoissa laukan ensimmäisen takasuoran alussa. Ruuna teki jatkossa aivan taustalta rehellisen 1200 metrin kirin. Hyvä esitys. 10 Cara Mia Accent oli taustalla aika vaisu. 13 Rocky Brave oli takajoukoissa lähinnä tasainen. 5 Spirit Ride pääsi ensimmäisen takasuoran alussa johtavan kantaan, mistä ori putosi viimeisen takasuoran puolivälissä kärjen kyydistä. 7 Ulster Laukko matkasi pääosin 4.ulkona, missä ruuna oli viimeisen takasuoran puolivälissä vailla kiritilaa ja se menetti asemiaan. Ruuna ei kiritilan löytyessä hieman myöhemmin enää innostunut kirimään. 16 Lutin November pysyi taustalla koko matkan ajan. 6 Daagon juuttui kuolemanpaikalle, mistä ori väsyi pahoin viimeisen takasuoran alussa. 4 Lass Silva otti ratkaisevan lähtölaukan. Keskeytti myöhemmin. 14 Tiger Wood oli tekemässä takajoukoista hyvää kiriä, mutta ori otti loppusuoran puolivälissä laukan, mihin se menetti rahasijoituksen. 8 Like a Laser oli poissa.
Väliajat: 17,5 / 2 - 17,5 / 2 - 18,0 / 2 - 17,0 / 2
8. Lähtö
2 Luonnon Lapsi lähti hitaasti matkaan ja tamma jäi heti taustalle, missä se laukkasi 50 juostuna pahoin, mutta tamma säilytti paikkansa. Tamma lähti 1550 ennen maalia takajoukoista 3.radalle ilman vetoapua, missä se eteni vauhdilla kohden kärkeä ja tamma eteni 1050 ennen maalia kärkipaikalle saakka. Se otti siitä lopussa selvän voiton, vaikka oli pahan lähtölaukan rasittama. 5 Jolo kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ori jäi reilu kierros ennen maalia johtavan kantaan. Se seuraili siitä lopussa varmasti kakkoseksi. 7 Susan Tähti matkasi johtavan kannassa, mistä tamma jäi kierros ennen maalia 3.sisälle. Tamma nousi viimeisen takasuoran alussa kakkoskeulan rinnalle, missä se otti 450 ennen maalia laukan, minkä jälkeen tamma tuli lopun vielä terävästi. 10 Vempulan Helmi oli keskijoukoista lähinnä tasainen. 4 Ullan Poju otti pahan lähtölaukan, minkä jälkeen ruuna teki aivan taustalta asiallisen esityksen. 1 Näkyvä eteni viimeisellä takasuoralla keskijoukoista kärjen tuntumaan, mistä tamma antoi loppusuoralle tultaessa selvästi periksi. 12 Kaimas oli taustalta sisäradalta riittämätön. 11 Oskun Tyttö sai nopeasti paikan toisesta ulkoa, mistä tamma putosi kierros ennen maalia kärjen kyydistä ja se putosi jatkossa tasaisesti kohden takajoukkoja. 8 Patsurin Sävel ei vain riittänyt taustalta. 3 Sinisävel juuttui kuolemanpaikalle, missä tamma otti viimeisen takasuoran alussa ratkaisevan laukan ja se menetti pelinsä. 9 Ekla oli taustalta sisäradalta rehellisen heikko. 6 Rallas oli poissa.
Väliajat: 32,5 / 5 - 34,5 / 2 - 29,5 / 2 - 35,0 / 2
9. Lähtö
10 Miss Madonna C matkasi 5.ulkona, mistä tamma lähti 750 ennen maalia selässä 3.radalle. Se jäi päätöspuolikkaan alkaessa 3.radalle ilman vetoapua, missä tamma eteni loppusuoralla varmasti toiseksi. Se peri voiton, kun selvään voittoon purjehtimassa ollut kanssakilpailija levisi laukalle. 5 Tex Star seuraili johtavan kannasta maksimaaliseen sijoitukseen. 12 Lady Cape matkasi 4.ulkona, mistä tamma lähti 800 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni 550 ennen maalia kakkoskeulan rinnalle, missä tamma tuli kohtalaisesti sisään asti. 1 Wild Wind Touch seuraili 3.sisältä vailla suurempaa virtaa. 8 Sundsvik Showman matkasi 6.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran puolivälissä kiriin 3.radalle. Ruuna otti 300 ennen maalia laukan, missä se ei tosin menettänyt juuri mitään. Ruuna tuli lopun laukasta selvittyään asiallisesti. 4 Hot Blend otti oikein pahan lähtölaukan ja ruuna jäi pääjoukostakin 40 metriä. Ruuna teki jatkossa sisäradalta mukavan esityksen. 9 Safir Blick matkasi 3.ulkona, missä tamma oli viimeisen takasuoran puolivälissä vailla kiritilaa ja se menetti asemansa. Tamma löysi päätöspuolikkaan alkaessa vapaat väylät, mutta kirimistä ei oikeastaan tapahtunut. 7 Too Hard For You jäi alun haparoinnillaan aivan taustalle, missä ori myös pysyi jatkossa. 3 Lovely Wind matkasi toisessa ulkona, minne tamma jäi 650 ennen maalia vaille kiritilaa. Tamma menetti hieman asemiaan, mutta kun mahdollisuus kirimiseen löytyi, niin mitään ei tapahtunut. 6 Killer Scoop kiersi ensimmäisen takasuoran puolivälissä kuolemanpaikalle, mistä ruuna väsyi pahoin kierrosta myöhemmin. 2 New Grove Kouros kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna hallitsi lähtöä vaivatta. Selvä voitto vaihtui hylkäykseen hieman ennen maalia, kun ruuna levisi yllättäen laukalle. 11 Anthony oli poissa.
Väliajat: 16,0 / 2 - 19,5 / 2 - 23,5 / 2 - 16,5 / 2
10. Lähtö
2 Fieldhead Roma juuttui kuolemanpaikalle, missä tamma alkoi viimeisen takasuoran alussa vaatimaan kärkihevoselta vauhtia. Tamma painui loppusuoralle tultaessa kärkeen ja se otti lopussa selvän voiton. 5 Atlas Girl matkasi toisessa ulkona, mistä tamma jäi 900 ennen maalia 3.ulos. Se siirtyi viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle, missä tamma eteni loppukaarteessa kärjen tuntumaan. Tamma oli lopussa varmasti toinen. 12 Forever Yours teki 4.ulkoa aivan mukavan esityksen. 1 Mike Peters Hope kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ruuna sai toisella kierroksella painetta osakseen. Ruuna antoi loppusuoralla hieman periksi. 10 Rail Mondo juuttui heti 3.radan kiertäjäksi, missä tamma jumputti vahvasti eteenpäin, kunnes se pääsi 900 ennen maalia pudottamaan toiseen ulos. Tamma teki siitä jatkossa mukavan esityksen, vaikka se ei lopussa aivan kärjen vauhdissa pysynytkään. 8 Choconette Cross laukkasi 100 juostuna pahoin ja tamma jäi paljon. Se teki jatkossa taustalta hyvän esityksen. 3 Winx putosi johtavan kannasta kärjen vauhdista jo kierros ennen maalia. Tamma kesti kuitenkin vielä lopussa viimeiselle rahasijalle. 9 Sam Cape seuraili 3.sisältä vaisusti. 11 Lip Majami oli taustalta sisäradalta riittämätön. 14 Ellen pysyi taustalla koko matkan ajan. 7 Entertainer käytti juoksuradan haittansa tehokkaasti hyväkseen ja ori putosi heti kaukaisuuteen, missä se myös pysyi. Ori otti kierros ennen maalia takajoukoissa vielä pahan laukankin. 13 Super Sirkka matkasi keskijoukoissa, missä tamma otti pahan laukan päätöspuolikkaan alussa taistelussa rahasijoista. 4 Lamour otti ratkaisevan laukan ensimmäisen kaarteen alussa. 15 Stormy Sea matkasi taustalla sisärataa pitkin, missä tamma laukkaili viimeisellä takasuoralla hylkäykseen. 6 What Happened ja 16 Dancing Heel olivat poissa.
Väliajat: 22,5 / 1 - 21,5 / 1 - 20,0 / 1 - 19,5 / 2