Tulokset tästä

1. Lähtö

5 Vakuus kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ori sai vetää ensimmäisen kierroksen rauhallisesti ja se sai toisella kierroksella painetta osakseen, mistä huolimatta ori nappasi lopussa oikein helpon voiton. 12 Lintikka matkasi 4.ulkona, mistä tamma lähti 1150 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni 900 ennen maalia kuolemanpaikalle ja tamma laittoi kärkihevoselle kolmannella puolikkaalla painetta. Se pudotti loppukaarteen alussa johtavan kantaan. Tamma nousi loppusuoran alussa toiselle radalle ja oli hyvä kakkonen. Viim. 1000 m 31,4. 16 Myllyn Tyyne laukkasi lähdössä ja tamma otti ensimmäisen takasuoran alussa uuden pahan laukan. Se kulki jatkossa mukavasti ja ehti lopussa suurten tasoerojen lähdössä vielä kolmanneksi. Viim. 1000 m 34,0. 7 Hornnes Tore matkasi toisessa ulkona, mistä ruuna pääsi viimeisen takasuoran alussa pudottamaan kakkoskeulaksi. Se oli tuossa vaiheessa jo yli 50 metriä kärkiparia jäljessä. Ruuna seuraili jatkossa maksimisijoitukseen. 4 El Chepe juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, minne ruuna sai toisen kierroksen alkaessa vetoavun eteensä. Se otti viimeisen takasuoran alussa toisesta ulkoa laukan ja ruuna putosi keskijoukkoihin 3.radalle. Se tuli siellä asiallisesti maaliin asti. 1 Refleksi sai nopeasti paikan johtavan kannasta, mistä ruuna taipui kärkisijoitusten suhteen kierros ennen maalia. Tuli lopun hieman haparoivalla ravilla ja sai suurten tasoerojen lähdössä vielä rahaakin. Viim. 1000 m 40,2.  8 Variant Kneset seuraili 3.sisältä vailla suurempaa virtaa. 10 S. N. Mikaela matkasi pääjoukon hännillä, missä tamma otti viimeisen takasuoran puolivälissä laukan, mistä selvittyään se oli lopussa vain tasainen. 11 Vilholan Vilma matkasi 4.ulkona, mistä tamma lähti kierros ennen maalia selkään 3.radalle. Se pudotti 800 ennen maalia toiselle radalle. Tamma taipui jatkossa tasaisesti loppua kohden. 14 Kasperi Kuriton matkasi pääjoukon hännillä sisäradalla, missä ruuna otti kierros ennen maalia laukan. Se oli jatkossa taustalla aika vaisu. 15 Hymynkare laukkasi lähdössä ja tamma jäi paljon. Se otti ensimmäisen takasuoran puolivälissä uuden laukan ja kierros juostuna kolmannen laukan. Tamma tuli taustalla jatkossa vaisusti. Se välttyi hylkäykseltä laukoista huolimatta. 2 Kulukuri laukkasi lähdössä pitkäksi. 6 Herpo laukkasi alkumetreillä ja ruuna putosi lauman hännille, missä se laukkaili toisen kierroksen alkaessa hylkäykseen. 9 Ämpäri matkasi toisessa ulkona, missä ori otti toisessa kaarteessa palan laukan. Se otti kierros ennen maalia uuden laukan ja ori laukkasi hieman myöhemmin hylkäykseen. 13 Votakka laukkaili nopeasti hylkäykseen asti. 3 Gillan oli poissa.

Väliajat: 41,5 / 5 - 40,5 / 5 - 30,0 / 5 - 34,0 / 5

2. Lähtö

2 Happy Dream matkasi alun 3.sisällä, mistä tamma nousi 800 juostuna kuolemanpaikalle. Se jyräsi siitä loppusuoralla eleettömään voittoon. 4 Make It Allright juoksi 4.sisällä, mistä tamma sai 800 juostuna paikan 3.sisältä. Se löysi 300 ennen maalia vapaan radan ja tamma siirtyi loppusuoralle tultaessa kiriin 3.radalle ilman vetoapua ja ehti lopussa varmasti toiseksi. 1 Capricornia juoksi johtavan kannassa, mistä tamma nousi loppusuoran alussa toiseen ulos ja se tuli aivan juosten maaliin asti. 7 Emmanuel Web juuttui alussa kuolemanpaikalle, missä ruuna levisi 300 juostuna laukalle. Se pääsi nopeasti pudottamaan 5.sisään. Ruuna nousi viimeisen takasuoran puolivälissä 3.ulos, mutta kirikaista pysyi kiinni. Vapaa rata löytyi loppusuoran alussa, minkä jälkeen ruuna tuli lopun selvästi sijoitustaan paremmin. Viim. 1700 m 18,8. 10 Expanse´s Tornado matkasi 5.ulkona, missä tamma oli pitkään vailla kiritilaa. Se pudotti loppukaarteessa sisäradalle. Tamma tuli loppuun asti aivan juosten ja varaakin jäi tuleviinkin koitoksiin. 5 Vivaldi Avenger kiihdytti nopeasti kärkipaikalle, mistä tamma antoi loppusuoralle tultaessa selvästi periksi. 3 Dancer´s Flame seuraili keskijoukoista sisäradalta maksimaaliseen sijoitukseen. 15 Filled With Hope seuraili pääjoukon hänniltä suuremmin vakuuttamatta viimeisille rahoille. 14 Denna matkasi 4.ulkona, missä tamma oli pitkään vailla kiritilaa. Vapaa rata löytyi vasta loppusuoran alussa ja mahdollisuudet olivat jo menneet. 16 Edward Star matkasi 6.ulkona, mistä ruuna lähti kierros ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se siirtyi viimeisen takasuoran puolivälissä kiriin 4.radalle ilman vetoapua. Ruunan kirin terä katkesi loppusuoran alussa, mutta esitystä ei voi silti moittia. 6 Pitbull Pectus juuttui ensimmäisen takasuoran alussa toisen radan vetojuhdaksi, vaikkakin vasta noin 4.sisähevosen kohdalle. Ruuna sai 800 juostuna paikan toisesta ulkoa, mistä se taipui päätöspuolikkaan alussa selvästi. 11 Silent matkasi 2-3.ulkona, mistä tamma lähti 650 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua, mutta sen kirissä ei ollut missään vaiheessa potkua ja se taipui taustalle. 13 Give Me Time ei vain riittänyt pääjoukon hänniltä lopussa lainkaan. 8 Mountain Rescue laukkaili nopeasti hylkäykseen asti. 9 Hayhill Easter  laukkasi 200 juostuna pitkäksi. 12 Smart And Fast laukkasi keskijoukoissa ensimmäisen takasuoran puolivälissä pitkäksi. 

Väliajat: 16,0 / 5 - 19,0 / 5 - 20,0 / 5 - 18,0 / 2

3. Lähtö

1 Tuiskuta kiihdytti heti kärkipaikalle, missä tamma sai vetää maltillista tahtia ja tamma piti lopussa suuremmin vakuuttamatta niukkaan voittoon. 12 Humetar tuli alkumatkalla hieman parin vastustajan häiritsemäksi. Tamma eteni ensimmäisen takasuoran lopulla 3.ulos. Se sai viimeisen takasuoran puolivälissä paikan toisesta ulkoa, missä tamma haparoi päätöspuolikkaan alussa pari askelta ja se oli hetken vailla kiritilaakin. Tamma siirtyi 300 ennen maalia kiriin ulkoradoille ja tuli loppuun asti terävästi. 9 Ruhvanan Urho nousi 4.sisältä ensimmäisen takasuoran lopulla toiseen ulos. Tamma lähti sieltä 650 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se pääsi loppukaarteen alussa pudottamaan kuolemanpaikalle, mistä tamma tuli asiallisesti maaliin asti. 7 Visardi matkasi 3.sisällä, mistä tamma nousi 550 ennen maalia 3.ulos. Sen kirikaista pysyi kuitenkin kiinni. Vapaa rata löytyi loppusuoran puolivälissä, minkä jälkeen tamma tuli loppumetrit aivan juosten. 10 Passinto seuraili 4.sisältä aivan maksimaaliseen sijoitukseen. 3 Tähti- Eerika matkasi johtavan kannassa, mistä tamma taipui loppusuoran puolivälissä hieman. Sai kuitenkin vielä viimeiset rahat. 11 Liivate otti pahan lähtölaukan ja tamma jäi tosi paljon. Se sai toisen kierroksen alkaessa paikan pääjoukon hänniltä. Tamma lähti viimeisen takasuoran alussa selkiin 3.radalle. Se tuli päätöspuolikkaan alussa hieman häirityksi, mistä selvittyään tamma tuli loppua asiallisesti. 4 Sariannan juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, mistä tamma antoi päätöspuolikkaan alussa pahoin periksi. 5 Liinan Liekki laukkasi 200 juostuna keskijoukoissa. Tamma eteni ensimmäisen takasuoran puolivälissä 4.ulos, missä se laukkasi 800 juostuna pitkäksi. 6 Jetsu laukkasi lähdössä ja ori putosi lauman hännille. Se sai ensimmäisen takasuoran puolivälissä paikan 5.ulkoa. Ori lähti viimeisen takasuoran alussa selkään 3.radalle. Se hieman haparoi loppukaarteen alussa, minkä jälkeen ori lähti kiriin 4.radalle ilman vetoapua. Sen kiri katkesi loppusuoran alun laukkaan. 8 Kukkarosuon Iita laukkasi ensimmäisessä kaarteessa pitkäksi. 2 Rimppakinttu oli poissa.

Väliajat: 39,0 / 1 - 39,5 / 1 - 37,5 / 1 - 35,0 / 1

4. Lähtö

2 Bad Boy Press matkasi alun 3.ulkona, mistä ruuna lähti 2300 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se sai 1800 ennen maalia kärkipaikan haltuunsa. Ruuna sai vetää jatkossa rauhassa ja se nappasi lopun reippaalla lopetuksellaan hallitun voiton. 6 Hamis Heartbreaker matkasi toisessa ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni 450 ennen maalia kuolemanpaikalle, missä ruuna kiritti voittajaa asiallisesti maaliin asti. 12 Rocknroll Kronos matkasi 6.sisällä, mistä ruuna nousi 800 ennen maalia toiselle radalle ja viimeisellä takasuoralla selkään 3.radalle. Se siirtyi 300 ennen maalia kiriin 4.radalle ilman vetoapua ja ruuna tuli aivan juosten maaliin saakka. Viim. 700 m 14,5. 3 Zelle´s Escalade kiihdytti nopeasti kärkipaikalle, mistä ruuna luopui 800 juostuna. Se antoi päätössatasella johtavan kannasta hieman periksi. 1 J. A. Ninja oli lopussa tasainen juostuaan 4.sisällä. 5 Hopeful User otti 3.sisältä maksimaalisen sijoituksen. 9 Lucas Småbo nousi 5.sisältä kierros juostuna 4.ulos. Ruuna nousi 600 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Sen kirin terä katkesi nopeasti ja ruuna tyytyi seurailuun. 7 Countess Ann juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, mistä tamma antoi viimeisen takasuoran lopussa selvästi periksi. 11 Stevie Ray matkasi 3.ulkona, mistä ruuna taipui pahoin loppukaarteen alussa. Viim. 400 m 22,5. 10 Decena matkasi 5.sisällä, mistä tamma nousi viimeisen takasuoran puolivälissä toiselle radalle. Se siirtyi 450 ennen maalia selkiin 3.radalle. Tamman kiri katkesi loppusuoran puolivälin laukkaan, mihin meni ehkä rahasija. 4 Velvet Collins ja 8 Sturm Und Sohn olivat poissa.

Väliajat: 17,0 / 3 - 18,5 / 2 - 20,5 / 2 - 15,0 / 2

5. Lähtö

8 Siveri matkasi alussa hetken sisäradan jonossa, mistä tamma nousi 750 juostuna toiseen ulos. Se sai namutella siellä todella pitkään ja tamma nappasi lopun 150 metrin kirillään varman voiton. 7 Alf nousi toisen kaarteen alussa sisäradan jonosta kuolemanpaikalle, missä ruuna hiillosti koko ajan kärkihevosta. Se eteni loppusuoran alussa kärkipaikalle ja ruuna tuli hyvin sisään asti, vaikka tulikin lopussa selästään hyökänneen ohittamaksi. 1 Tumen Tomera matkasi 3.sisällä, missä ruuna oli pitkään vailla kiritilaa. Vapaa rata löytyi loppusuoran puolivälissä, minkä jälkeen ruuna kiri loppumetrit oikein terävästi. 2 Normipäivä kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma joutui paineen alla luopumaan ensimmäisen takasuoran lopulla. Se oli loppukaarteessa johtavan kannassa vailla kiritilaa. Vapaa rata löytyi loppusuoran alussa, minkä jälkeen tamma oli vain tasainen lopussa. 11 Tiltun Tähti matkasi aivan lauman hännillä toisella radalla, mistä tamma lähti 1150 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se pääsi viimeisen takasuoran alussa etenemään 4.ulos, mistä tamma oli lopussa tasainen. 9 Palomestari lähti nopeasti ajamaan toista rataa ilman vetoapua eteenpäin. Ruuna sai ensimmäisen takasuoran lopulla kärkipaikan haltuunsa, mistä se antoi loppusuoran alussa selvästi periksi. 3 Korte- Sisu matkasi 3.ulkona, mistä ori antoi loppusuoralla periksi. 6 Evertti oli 4.ulkoa rehellisen riittämätön. 10 Pelarin Tähti matkasi taustalla sisäradalla, mistä ruuna ei vain riittänyt lainkaan. Viim. 700 m 35,6. 4 Sirkan Sulttaani laukkasi alkumetreillä pitkäksi. 5 Vikunpuuska otti pahan lähtölaukan. Ruuna sinetöi epäonnistumisensa ensimmäisen takasuoran alun uudella pahalla laukallaan. Keskeytti myöhemmin. 

Väliajat: 29,5 / 9 - 30,5 / 9 - 27,5 / 9 - 27,5 / 8

6. Lähtö

5 Anastacia Trot sai 300 juostuna paikan toisesta ulkoa, mistä tamma lähti 450 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se tuli mukavasti sisään asti ja ehti lopussa niukkaan voittoon. Viim. 700 m 13,0. 4 O´Littlebigjoe kiihdytti nopeasti kärkipaikalle, mistä ruuna tuli aivan hyvin sisään asti, vaikka jäikin lopussa niukasti toiseksi. 2 Sing For Ever matkasi johtavan kannassa, mistä ruuna nousi loppusuoralle tultaessa toiselle radalle, mutta se tyytyi lopussa säilyttämään asemansa. 11 Twist Life matkasi 3.ulkona, mistä ori lähti päätöspuolikkaan alussa selkään 3.radalle. Se siirtyi loppusuoran alussa kiriin 4.radalle ilman vetoapua, mutta ori tyytyi lopussa vain seurailuun. 8 Max Moonlight pakitti alussa 7.ulos, mistä ruuna pudotti viimeisen takasuoran alussa sisäradalle. Se pääsi jatkossa etenemään sujuvasti toista rataa pitkin maksimaaliseen sijoitukseen. 10 Piper matkasi 5.ulkona, mistä ruuna lähti loppukaarteen puolivälissä kiriin aivan ulkoradoille ja se tuli lopun kohtalaisesti. 9 Four Johannes oli 4.ulkoa kirivaiheessa tasainen. 12 Feast Your Eyes oli 6.ulkoa mahdottoman tehtävän edessä, kun kärkihevosetkin lopettivat kovaa. Viim. 500 m 13,1. 6 Super Cent juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, mistä ori taipui päätöspuolikkaan alussa ja se pudotti sisäradalle. 7 Rite Sakra pakitteli ensimmäisen kaarteen lopulla 5.sisään, missä ruuna jäi toisen kierroksen alussa väsyneen vastustajan takana taustalle. Se tuli lopun taustalla sijoitustaan paremmin. 3 Top Dreamcatcher sai nopeasti paikan 3.sisältä, mistä ruuna taipui loppukaarteessa selvästi voimakkaasta ajosta huolimatta. Viim. 400 m 18,5. 1 Kouros Broline taipui 4.sisältä jo puolikas juostuna, eikä kaikki voinut olla kunnossa. Hevonen ei ollut kilpailukuntoinen. Keskeytti viimeisen takasuoran alussa. 

Väliajat: 15,0 / 4 - 15,0 / 4 - 13,5 / 6

7. Lähtö

8 Sahara Rouge otti 150 juostuna pahan laukan ja ruuna jäi paljon. Se sai ensimmäisen takasuoran puolivälissä paikan 5.ulkoa, mistä ruuna lähti 1200 ennen maalia selkään 3.radalle. Se jäi kierros ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna pääsi loppukaarteen alussa pudottamaan toiseen ulos, mistä se eteni loppusuoran alussa toiseksi. Ruuna peri lopussa voiton, kun selvässä kärkiasemassa ollut kanssakilpailija levisi laukalle. Viim. 1900 m 14,7. 11 Back The Devil matkasi 5.sisällä, mistä ruuna nousi viimeisen takasuoran alussa toiselle radalle. Se lähti 400 ennen maalia kiriin 3.radalle ja ruuna tuli aivan juosten maaliin asti. 12 Västerbo Keymaster matkasi 4.ulkona, mistä ruuna lähti 1300 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni päätöskierroksen alkaessa kuolemanpaikalle. Ruuna pudotti loppukaarteen puolivälissä johtavan kantaan, mistä se antoi loppusuoralla hieman periksi. Ruuna oli kuitenkin aivan asiallinen kolmas. 3 Wasa Aragorn matkasi 3-4.sisällä, missä ruuna oli loppukaarteessa vailla kiritilaa. Vapaa rata löytyi loppusuoran alussa, minkä jälkeen ruuna tuli lopun oikein terävästi. 7 Texas Gel kiertyi ensimmäisen takasuoran alussa 3.radan kautta kuolemanpaikalle. Ruuna sai toisen kierroksen alkaessa vetoavun eteensä. Se taipui toisesta ulkoa viimeisen takasuoran puolivälissä kärkihevosten suhteen, mutta ruuna säilytti kuitenkin oman vauhtinsa ja sai vielä rahaa. 5 J. A. Monster pakitti alussa taustalle, mistä ruuna tuli loppua aivan asiallisesti. 2 Goldshoe Rolei matkasi johtavan kannassa, mistä ruuna jäi toisessa kaarteessa 3.sisään. Se jäi sinne loppukaarteessa pahoin pakettiin ja ruuna menetti asemiaan. Se löysi 250 ennen maalia vapaan radan, mutta juuri mitään ei enää tapahtunutkaan. 4 Tyrone Star kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ori jäi 700 juostuna johtavan kantaan. Se antoi sieltä loppukaarteen alussa pahoin periksi. 10 Dream Run matkasi 3-4.ulkona, mistä ruuna lähti 800 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Sen kirin terä katkesi nopeasti ja ruuna antoi loppukaarteen alussa oikein pahoin periksi. Viim. 400 m 24,8. 6 Coming Up haparoi alussa pari askelta, mutta sai silti paikan toisesta ulkoa. Se jäi toisen kierroksen alkaessa 3.ulos, mistä ruuna antoi pahoin periksi viimeisen takasuoran alussa. Viim. 600 m 29,2. 9 Airport Present matkasi alun 3.ulkona, mistä ruuna lähti 1550 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni 200 metriä myöhemmin kärkipaikalle, missä ruuna karkasi loppukaarteessa ylivoimaiseen johtoasemaan, mutta se laukkasi 100 ennen maalia ja varma voitto katosi. Ravi oli koko ajan melko haparoivaa, eikä laukka sinänsä ollut iso yllätys. 1 Precious Twice oli poissa.

Väliajat: 14,0 / 4 - 16,5 / 9 - 14,0 / 9 - 16,5 / 8

8. Lähtö

10 Sweet Surviver matkasi 3.ulkona, mistä tamma lähti 650 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni loppusuoran alussa kärkihevosen tuntumaan ja tamma jyräsi loppusuoralla selvään voittoon. Viim. 700 m 13,9. 5 Ramrod Nevil kiertyi 300 juostuna 3.radan kautta kuolemanpaikalle, mistä ori painui 550 juostuna kärkipaikalle. Se jäi 650 ennen maalia johtavan kantaan, mistä ori nousi loppusuoran alussa toiselle radalle ja se tuli hyvin maaliin asti. 4 Stampede Alley juoksi 4.ulkona, mistä ruuna lähti kierros juostuna kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni vauhdilla ja painui kärkipaikalle 650 ennen maalia. Ruuna veti vauhdilla ja johti jo selvästi, mutta loppusuoralla meno hieman painoi ja ruuna jäi lopussa niukasti kolmanneksi. 3 King J Cash matkasi toisessa ulkona, mistä ori lähti 750 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se tuli pitkän kirinsä asiallisesti sisään asti. 1 Carribean Cruise kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma jäi ensimmäisen takasuoran puolivälissä johtavan kantaan. Se jäi viimeisen takasuoran alussa 3.sisään, mistä tamma nousi viimeisen takasuoran lopulla toiselle radalle ja loppusuoran alussa edelleen kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Tamma tuli tasaisesti maaliin asti. 8 Pearl As matkasi 5.sisällä, mistä tamma nousi viimeisen kierroksen alkaessa 4.ulos. Se lähti sieltä 800 ennen maalia kiriin 3.radalle. Tamma pudotti pian takaisin toiselle radalle ja oli lopussa aika vaisu. 9 Quick Sugar matkasi 3-4.sisällä, mistä tamma ei vain riittänyt lopussa lainkaan. 2 Global Passion juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, mistä tamma antoi viimeisen takasuoran alussa pahoin periksi. Viim. 500 m 27,7. 7 Donna Well matkasi 4-5.sisällä, mistä tamma taipui loppukaarteessa niin pahoin, että keskeytti. 11 R. K. Angel otti pahan lähtölaukan ja tamma jäi taustalle, missä se keskeytti jatkossa. 6 Cat´s Star ja 12 Eyeclass olivat poissa.

Väliajat: 15,0 / 1 - 16,5 / 5 - 17,0 / 4 - 16,5 / 10

9. Lähtö

1 Ariel Hope kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma hallitsi helposti maaliin saakka. 6 Bel Air juuttui ensimmäisen kaarteen lopulla kuolemanpaikalle, mistä tamma pudotti loppusuoran alussa johtavan kantaan ja oli sieltä lopussa mainio kakkonen. 7 Be My Hot Stuff kiersi alun 3.rataa eteenpäin, missä ruunalla otettiin ensimmäisen takasuoran alussa kiinni ja se sai 550 juostuna paikan 6.ulkoa. Ruuna lähti sieltä 550 ennen maalia selkään 4.radalle. Se siirtyi loppusuoran alussa kiriin aivan ulkoradoille ja ruuna tuli hyvin maaliin saakka. Viim. 700 m 13,9. 5 Sir Fox sai nopeasti paikan toisesta ulkoa, mistä ruuna seuraili lopussa maksimisijoitukseen. 8 Dries Buitenzorg pakitti ensimmäisessä kaarteessa 6.ulos. Ruuna pudotti 800 juostuna 5.sisään. Se nousi loppukaarteen alussa toiselle radalle. Ruuna laukkasi 450 ennen maalia, mistä selvittyään se kiri lopun erittäin terävästi. Viim. 300 m 13,6. 10 Beach Duke teki 4.ulkoa asiallisen 600 metrin kirin 3-4.rataa ilman vetoapua. 3 Man In Black juoksi 3.ulkona, mistä ori lähti päätöspuolikkaan alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Sen kirissä ei kuitenkaan ollut potkua ja ori pudotti pian takaisin toiselle radalle. Se oli lopussa tasainen. 2 Favourite Trick juoksi 3.sisällä, missä kirikaista pysyi pitkään kiinni. Ruuna löysi vapaan radan loppusuoran puolivälissä, minkä jälkeen se tuli lopun sijoitustaan paremmin. 11 Adele S matkasi 4.sisällä, missä tamma oli loppukaarteessa vailla kiritilaa. Se löysi vapaan radan loppusuoran alussa, minkä jälkeen tamma oli vain tasainen. 4 Tag The Gel matkasi johtavan kannassa, mistä ori antoi loppukaarteen puolivälissä pahoin periksi. 12 Ottimo Doc matkasi 6.sisällä, mistä ruuna antoi viimeisen takasuoran alussa pahoin periksi. Viim. 600 m 24,7. 9 Carajoso oli poissa.  

Väliajat: 13,5 / 1 - 16,5 / 1 - 16,5 / 1 - 15,5 / 1

10. Lähtö

5 Riihihaan Roihu kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna sai vetää alun rauhassa ja se otti reippaalla päätösringillä hallitun voiton. 1 Turboliini matkasi johtavan kannassa, mistä tamma nousi loppusuoran alussa toiselle radalle ja se piti lopussa oikein selvästi toiseksi. Viim. 1000 m 31,5. 7 Viesma matkasi 3.sisällä, mistä tamma putosi loppukaarteen alussa kärkikaksikon vauhdista. Se kesti kuitenkin lopussa vielä kolmanneksi. 12 Taajanvaltti juoksi 5.sisällä, mistä ruuna nousi kierros ennen maalia 3.ulos. Se oli siellä loppukaarteessa pitkään vailla kiritilaa. Ruuna löysi loppusuoran puolivälissä vapaan radan, minkä jälkeen se tuli lopun asiallisesti. 10 Marikeri sai nopeasti paikan toisesta ulkoa, missä ruuna oli loppukaarteessa vailla kiritilaa. Vapaa rata löytyi loppusuoran alussa, minkä jälkeen se oli vain tasainen ratkaisumetreillä. 11 Tryykäys juuttui ensimmäisen takasuoran alussa kuolemanpaikalle, mistä ruuna putosi viimeisen takasuoran puolivälissä kärkihevosten kyydistä. Se säilytti kuitenkin oman vauhtinsa ja sai vielä rahaa. 8 Ani- Aimo otti 4.sisältä aivan maksimaalisen sijoituksen. 13 Jokernetti sai ensimmäisellä takasuoralla paikan 4.ulkoa, mistä ori lähti kierros juostuna selkään 3.radalle. Se siirtyi 450 ennen maalia kiriin 4.radalle ilman vetoapua, mutta loppukaarteen puolivälin laukka vesitti pelin. Ori tuli lopun vielä aivan juosten. 15 Marhuri sai ensimmäisen takasuoran puolivälissä paikan 3.ulkoa, mistä ruuna lähti 1100 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Sen kirin terä katkesi loppukaarteessa, mutta ruuna ei silti koskaan täysin luovuttanut. 4 Aulori otti ratkaisevan lähtölaukan. 9 Piirron Vauhti otti 250 juostuna pahan laukan. Ori kulki jatkossa mukavasti, mutta uusi viimeisen takasuoran laukka vesitti pelin ratkaisevasti. Se tuli lopun aivan taustalla vielä terävästi. 14 Hiirotar matkasi pääjoukon hännillä toisella radalla, missä tamma otti 1050 ennen maalia pahan laukan ja se menetti samassa mahdollisuutensa. 16 Manionni otti ratkaisevan lähtölaukan. 3 Nepali otti 150 juostuna kärjen tuntumasta erittäin pahan laukan ja peli oli heti selvä. 6 Vias Väiski otti erittäin pahan lähtölaukan ja ori jäi taustalle, missä se oli jatkossa oikein heikko. 2 Lumi- Jori oli poissa.

Väliajat: 36,0 / 5 - 35,5 / 5 - 31,0 / 5 - 30,5 / 5

Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry
Ravitie 9
60120
Seinäjoki
06 428 9200
seinajoen.ravit@seinajoenravit.net