Tulevien ravien vihjeet ja muutokset
Ravipäivät
Juoksunkulut
Seinäjoen ravien kilpasarjat
Perinteiset
Ohje Seinäjoen raveissa kilpaileville valjakoille
Videokirjasto
 

 

Tulokset tästä:

1. Lähtö

8 Keisar juuttui ensimmäisessä kaarteessa kuolemanpaikalle, mistä ori painui loppusuoralle tultaessa kärkeen. Ori vastaili lopussa urheasti ohitusta yrittäneelle ja se nappasi lopussa äärimmäisen niukan voiton. 9 Joannan Tähti kiersi ensimmäisen kaarteen 3.rataa ilman vetoapua, kunnes tamma pääsi ensimmäisen takasuoran alussa pudottaman toiseen ulos. Tamma eteni 200 ennen maalia johtaneen rinnalle, mistä se haastoi voittajan todella tiukkaan otteluun. Hyvä esitys. 4 Loisto- Hurra seuraili 3.ulkoa lähinnä tasaisesti. Hävisi kärkikaksikolle lopulta paljon. 3 Ruutu- Rouva kiihdytti ensimetrien jälkeen kärkipaikalle, mistä tamma jäi toisen kaarteen puolivälissä johtavan kantaan. Tamma putosi viimeisen takasuoran alussa kärjen vauhdista, mutta tamma säilytti kuitenkin oman vauhtinsa maaliin saakka.Tamma ravasi melko huonosti ja se sai ep- merkinnän. 7 Summeriina juuttui heti lähdössä selässä kiertämään 3.rataa pitkin. Tamma jäi ensimmäisen takasuoran alussa 3.radalle ilman vetoapua, missä se jatkoi vauhdilla eteenpäin. Tamma pääsikin 750 juostuna etenemään kärkipaikalle saakka. Tamma taipui siitä selvästi 250 ennen maalia. 5 Ensilento matkasi 4.ulkona, missä ruuna otti viimeisen takasuoran alussa pahan laukan. Ruuna tuli loppumatkan laukan jälkeen vauhdikkaasti. 10 K. P. Lilleriina matkasi alun takajoukoissa, mistä tamma lähti 1300 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni nopeasti kärjen rinnalle 3.radalle, missä tamma väsyi 450 ennen maalia pahoin. 1 Nikomus matkasi johtavan kannassa, missä se laukkasi 700 juostuna pitkäksi. 2 Amanssi ja 6 Sikurin Severi olivat poissa.

Väliajat: 38,5 / 3 - 35,0 / 7 - 28,0 / 7 - 31,0 / 8

2. Lähtö

10 Wasa Astarte matkasi alun sisäradan jonossa, mistä tamma nousi kierros juostuna 4.ulos. Tamma lähti 700 ennen maalia selässä 3.radalle, missä se jäi 400 ennen maalia ilman vetoapua. Tamma painui loppusuoralla helppoon voittoon. 11 Unni Hornline kiersi ensimmäisessä kaarteessa 3.radan kautta kuolemanpaikalle, mistä se painui kärkeen ensimmäisen takasuoran lopulla. Tamma tuli siitä aivan hyvin sisään asti, vaikkei voittajalle mitään voinutkaan. 7 Mr Daylight matkasi 3.ulkona, mistä ori lähti 700 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ori pääsi 400 ennen maalia pudottamaan kuolemanpaikalle, mistä se tuli aivan mukavasti maaliin saakka. 2 Timorous matkasi pääosin 3.sisällä, mistä tamma nousi 600 ennen maalia 3.ulos. Se siirtyi kiriin 3.radalle 400 ennen maalia ja tamma tulikin lopun aivan juosten. 6 Go The Route suoritti 5.ulkoa lähinnä tasaisesti. 8 Giant Patrick oli 4.sisällä pitkään vailla kiritilaa. Kirikaista löytyi vasta loppusuoralla, eikä ruuna enää takajoukoista suuremmin ehtinyt nousemaan. 9 Peacebreaker väsyi toisesta ulkoa selvästi loppukaarteen alussa. 1 Dominic Dahlia kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ori jäi 550 juostuna johtavan kantaan. Orin vetoköysi piteni koko ajan viimeisen takasuoran puolivälistä lähtien. Ori otti 200 ennen maalia väsyneenä lyhyen laukankin takajoukoissa. 3 Rainbow Warrior laukkasi alkumatkan kaksi kertaa pahoin ja ruuna menetti pelinsä. 12 Weltbild Limburgia kiertyi toisessa kaarteessa kunnolla kuolemanpaikalle ja tamma kävi samassa kyselemässä kärkipaikkaa. Kärkipaikka ei kuitenkaan ollut tarjolla ja tamma tyytyi kuolemanpaikkaansa, missä se laukkasi pitkäksi 550 ennen maalia. 4 Power Chip ja 5 Get a Chance olivat poissa.

Väliajat: 20,0 / 1 - 19,5 / 11 - 19,5 / 11 - 15,0 / 10

3. Lähtö

8 Nötö Kasper eteni nopeasti toiseen ulos, mistä ruuna jäi 850 juostuna kuolemanpaikalle. Ruuna painui siitä loppusuoran alussa kärkipaikalle, mistä se otti lopussa niukan, mutta hallitun voiton. 12 Jörkka matkasi alun 4.sisällä, mistä ori nousi 1050 ennen maalia 4.ulos. Ori löysi vapaan väylän vasta loppusuoran puolivälissä, eikä se enää ehtinyt lopussa aivan voittoon asti. 9 Ipatti matkasi keskijoukoissa, mistä tamma nousi 350 ennen maalia ulkoradoille kiriin, missä tamma tuli lopun erittäin vahvasti. Tamma olisi voittanut, mikäli matkaa olisi ollut edes hieman enemmän. 13 Totemi Rok matkasi 3.ulkona, mistä ori lähti kiriin 550 ennen maalia. Ori oli loppusuoralla vielä tototaistossa, mutta se ei enää aivan viime metreillä jaksanut puristaa. 10 Tusinan Tulo seuraili toisesta ulkoa maksimaaliseen sijoitukseen. 7 Ollin Myrsky matkasi alun johtavan kannassa, mistä se siirtyi ensimmäisen takasuoran lopulla kuolemanpaikalle. Ruuna painui siitä 850 juostuna kärkeen. Se sai lähes samassa kirittäjän rinnalleen. Ruuna taipui kärkipaikalta selvästi loppusuoralle tultaessa. 4 Suikun Lukko seuraili kärjen tuntumasta sisäradalta maksimisijoitukseen. 11 Veikon Tähti laukkasi lähdössä pahoin. Ruuna laukkasi uudelleen ensimmäisellä takasuoralla ja se menetti pelinsä. 6 Loiskeri matkasi keskijoukoissa, mistä ruuna lähti 950 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ruunan kiri katkesi loppukaarteessa ja se taipui taustalle. 14 Hölkker juoksi aivan takajoukoissa, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa 4.radalle ilman vetoapua kiriin. Kiri katkesi loppukaarteessa pahoin ja ruuna tipahti aivan taustalle. 5 Tähti- Vippe otti ratkaisevan lähtölaukan. Sinetöi epäonnistumisensa ensimmäisen takasuoran lopun uudella laukallaan. 2 Jeku- Majuri kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ori jäi toisen kaarteen lopulla johtavan kantaan. Ori alkoi samassa matkan kohden takajoukkoja. Se otti 550 ennen maalia väsyneenä takajoukoissa pahan laukankin. 3 Patee otti ratkaisevan lähtölaukan ja ruuna menetti heti pelinsä. 1 Pestis laukkasi lähdössä pitkäksi.

Väliajat: 35,0 / 2 - 32,0 / 7 - 32,0 / 7 - 32,0 / 8

4. Lähtö

3 Erä- Heppu kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ori ajautui 700 ennen maalia radan verran ulospäin. Ori painui pian takaisin sisäradalle ja se otti lopussa eleettömän voiton. 12 Ruletto lähti takajoukoissa 1600 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ori pääsi 500 ennen maalia pudottamaan kuolemanpaikalle, missä se tuli voittajan tuntumassa maaliin. Hieno esitys, vaikka ori ei voinutkaan paremmalleen mitään. 10 Kasmilaaro matkasi alun 3.rataa ilman vetoapua ja ori oli edennyt jo kärjen tuntumaan asti, kun se otti 400 juostuna pahan laukan ja ori putosi aivan taustalle. Ori nappasi pian Ruleton selän ja se jatkoi edelleen 3.rataa pitkin. Ori tuli erittäin vahvasti maaliin saakka, eikä se ollut maalissakaan vielä tyhjä. Esitys oli pitkältä tauolta heti suorastaan vakuuttava, sillä ori hävisi pahan laukkansa jälkeen vain kahdelle hyvälle hevoselle. 1 Vetkale matkasi johtavan kannassa, mistä ruuna jäi 900 juostuna 3.sisälle. Ruuna seuraili sieltä jatkossa maksimaaliseen sijoitukseen. 5 Tähti- Viiva kiri loppua pääjoukon hänniltä aivan mukavasti. 7 Suikun Syke seuraili 3.ulkoa vailla suurempaa virtaa. 9 Kaukokiito juoksi 3-4.sisällä, missä ori oli pitkään vailla kiritilaa, eikä se enää lopussa suuremmin ehtinyt parantamaan. 6 Hetan Välke oli takajoukoista tasainen. 11 Tupa- Maisa kierteli matkan aikana pitkään 3.rataa pitkin. Tamma taipui 300 ennen maalia takajoukkoihin, missä se otti loppusuoran alussa väsyneenä laukankin. 2 Rantakukka ei vain riittänyt yhtään 4.sisältä. 4 Kihin Marski matkasi kuolemanpaikalla, missä ori laukkasi 650 ennen maalia pitkäksi. 8 Amissi matkasi alun toisessa ulkona, mistä tamma lähti 650 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Tamma pääsi toisen kaarteen lopussa pudottamaan johtavan kantaan, missä se laukkasi 550 ennen maalia pitkäksi.

Väliajat: 39,0 / 3 - 34,0 / 3 - 30,0 / 3 - 27,0 / 3

5. Lähtö

5 Angry General juuttui alussa 3.radalle ilman vetoapua. Tamma pääsi 550 juostuna pudottamaan kuolemanpaikalle, mistä se painui loppusuoralla väkisin voittoon. Hieno esitys. 2 Cissy Katcord kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä se tuli vahvasti loppuun saakka, vaikka joutuikin lopussa päästämään rinnallaan juosseen ohitseen. 12 Fakir Style matkasi 6.ulkona, mistä ruuna lähti 900 ennen maalia selissä 3.radalle. Vetoavut lähinnä estivät menemistä ja ruuna siirtyikin loppukaarteen alussa selässä 4.radalle. Ruuna käänsi vasta loppusuoralle tultaessa vapaalle radalle, minkä jälkeen se tuli lopun erittäin terävästi. 4 Bwt Catastrophe matkasi toisessa ulkona, missä ruuna ei kierros ennen maalia pitänyt paikkaansa, vaan se tipahti 3.ulos. Ruuna kuitenkin nousi 700 ennen maalia selkään 3.radalle, missä se tuli kirinsä aivan asiallisesti loppuun saakka. 11 Rayman matkasi 5.ulkona, mistä ruuna lähti 1200 ennen maalia selissä 3.radalle. Ruuna nousi loppukaarteen alussa 4.radalle ilman vetoapua, missä se tuli rehellisesti sisään asti. 3 Madeline Key seuraili 4.sisältä asiallisesti. 1 Agamemnon It matkasi johtavan kannassa, mistä ruuna putosi kärkiparin kyydistä päätöspuolikkaan alussa. Ruuna väsyi tasaisesti loppua kohden. 10 Stensro Ivar matkasi 3.ulkona, mistä ruuna lähti 1300 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna eteni mukavasti päätöspuolikkaan alkuun asti, mutta sitten sen menovesi oli jo käytetty ja matka kohden takajoukkoja alkoi. 6 Woody T. S. lähti 4.ulkoa 1200 ennen maalia selässä 3.radalle. Ruunan kiri katkesi pahoin viimeisen takasuoran lopulla. 7 Sarah Savoy otti ratkaisevan lähtölaukan. 8 Hesitate oli 5.sisältä rehellisen heikko. 9 Eclair Rapide makasi 3.sisällä, mistä ori nousi 850 ennen maalia toiseen ulos, missä ori laukkasi 400 ennen maalia pitkäksi.

Väliajat: 14,0 / 2 - 17,0 / 2 - 18,0 / 2 - 17,5 / 2

6. Lähtö

3 Terrori nousi ensimetrien jälkeen toiselle radalle ja ruuna sai samassa kuolemanpaikan haltuunsa. Ruuna löi siinä viimeisellä takasuoralla isomman pykälän silmään ja se painuikin 300 ennen maalia kärkipaikalle. Ruuna otti siitä lopussa oikein helpon voiton. 5 Find a Lady matkasi 3.ulkona, mistä tamma lähti 650 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Tamma pääsi 300 ennen maalia pudottamaan kuolemanpaikalle, mistä se tuli hyvin loppuun saakka. 6 Joy Boy juoksi 4.ulkona, mistä ruuna lähti 650 ennen maalia selässä 3.radalle. Ruuna jäi 300 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua, missä se jyräsi lopussa kakkoskamppailuun. 12 Bwt Clown matkasi 6.ulkona, mistä ori lähti 400 ennen maalia kiriin ja se tuli lopun erittäin terävästi. 9 Via Quick Jobie juoksi 4.sisällä, mistä ruuna nousi 3.ulos 600 ennen maalia. Kirikaista pysyi loppusuoran alkuun asti kiinni, minkä jälkeen ruuna tuli lopun aivan mukavasti. 2 Thumbelina sai johtavan kannasta vasta aivan lopussa kiritilaa, eikä tamma ehtinyt suuremmin parantamaan. 4 Ridgehead Secret katkesi toisesta ulkoa pahoin loppusuoralla. 11 Cider Ås oli taustalta riittämätön lopun kovassa lopetuksessa. 8 Little Black ei lopun kovassa lopetuksessa pystynyt nousemaan juostuaan 3.sisällä. 1 Stone Capes Fern kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma piti kiinni. Tamma jaksoi loppukaarteen puoliväliin asti, kunnes iso väsyi iski ja tamma taipui aivan viimeiseksi. 7 Utryandbeatme matkasi keskijoukoissa, missä se laukkasi päätöspuolikkaan alkaessa pitkäksi. 10 Västerbo Canadian oli poissa.

Väliajat: 21,5 / 1 - 20,0 / 1 - 15,0 / 1 - 12,5 / 3

7. Lähtö

1 Hekate Broline haparoi lähdössä lyhyesti ja tamma jäi 4.sisälle. Tamma pääsi ensimmäisessä kaarteessa sujuvasti nousemaan isä- Markun ohjastaman hevosen eteen, joka ei sattumalta pitänyt edellään menneen hevosen selkää kiinni. Tamma siirtyi lähes samassa 3.radalle ilman vetoapua ja se etenikin toisen kaarteen alussa kärkipaikalle saakka. Tamma otti siitä lopussa hallitun voiton. 3 In Fokus kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma jäi 650 juostuna johtavan kantaan. Tamma nousi 100 ennen maalia kuolemanpaikalle ja se nousi lopussa puolittain voittajan rinnalle. 4 Wilhelm Shade seuraili 3.sisältä asiallisesti sisään asti. 7 Gamble Game juuttui kuolemanpaikalle, mistä ruuna puristi rehellisesti loppuun saakka. 6 Isebel ei saanut 4.sisältä kiritilaa. 15 Empire Tilly matkasi 5.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa 4.radalle ilman vetoapua. Ruuna tuli kirinsä kunniakkaasti maaliin asti. 10 Angel Of Ara seuraili 5.sisältä vailla suurempaa loistoa. 12 Catch Crown nousi 6.sisältä 600 ennen maalia toiselle radalle. Ruuna oli lopussa vain tasainen. 9 Lass Highland tipahti alussa 4.ulos, kun kanssakilpailija hieman häiritsi. Ruuna lähti 800 ennen maalia selässä 3.radalle. Siirtyi päätöspuolikkaan alkaessa kiriin 4.radalle ilman vetoapua. Kiri ei enää loppusuoralla suuremmin kantanut. 11 Builder´s Know How oli toisesta ulkoa rehellisen riittämätön. 8 Staro Verona matkasi 3.ulkona, mistä tamma lähti 850 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Kiri oli kyllä erittäin lyhyt ja tamma taipui taustalle. 14 Victory Comet pysyi taustalla koko matkan ajan. 13 Brico Benjamin otti ratkaisevan lähtölaukan. 2 Robbie laukkasi lähdössä pitkäksi. 5 Ganjaman oli poissa.

Väliajat: 21,5 / 3 - 19,0 / 1 - 16,0 / 1 - 15,5 / 1

8. Lähtö

11 Velin Vinke eteni nopeasti toiseen ulos, mistä tamma sai kierros juostuna kärkipaikan haltuunsa. Tamma otti siitä lopussa hallitun voiton. 3 Neiti Patsuri nousi nopeasti kuolemanpaikalle, mistä tamma painui ensimmäisen kaarteen lopulla kärkeen. Tamma luovutti 950 juostuna paikkansa suosikille, minkä selästä se oli lopussa varma kakkonen. 6 Hiskappi juuttui ensimmäisen takasuoran lopulla kuolemanpaikalle, mistä ori pudotti 850 juostuna johtavan kantaan. Se jäi pian 3.sisälle, mistä ori nousi 850 ennen maalia toiseen ulos. Ori nousi 300 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua, missä se tuli vahvasti sisään asti. 9 Suomitar laukkasi 700 juostuna kärkijoukon tuntumasta ja tamma tipahti taustalle, missä se teki jatkossa vahvan esityksen. 12 Turneri matkasi 3.ulkona, mistä ruuna lähti 600 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna eteni 350 ennen maalia kuolemanpaikalle, missä se haparoi loppusuoran alussa lyhyesti, eikä ruuna enää lopussa riittänyt kärjen kyytiin. 10 Murron Titaani teki lähtölaukan jälkeen taustalta sisäradalta asiallisen esityksen. 1 I. P. Poppeli ei vain riittänyt 4.sisältä. 4 Kihin Purje laukkasi 100 juostuna, minkä jälkeen ori matkasi keskijoukoissa. Se jäi kierros juostuna paikanvaihtojen seurauksena kuolemanpaikalle, mistä se väsyi loppukaarteen puolivälissä pahoin. 2 Sundets Zorro ei vain riittänyt sisäratajuoksulla lainkaan. 5 Kalen Turo laukkasi ensimmäisen takasuoran alussa pahoin ja ruuna menetti pelinsä. 7 Petrus Rok pysyi taustalla koko matkan ajan. 8 Hika laukkasi 100 juostuna pitkäksi.

Väliajat: 31,5 / 3 - 28,5 / 11 - 31,5 / 11 - 24,0 / 11

9. Lähtö

5 Jamie Hilly sai kuolemanpaikalle vetoavun eteensä ensimmäisen takasuoran puolivälissä. Ori lähti 900 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ori painui 650 ennen maalia kärkipaikalle, missä se karkasi samassa ylivoimaiseen voittoon. 11 Nancy Nevil matkasi 4.sisällä, mistä tamma sai 900 ennen maalia paikan 3.sisältä. Tamma nousi 600 ennen maalia toiseen ulos, mistä se nousi loppusuoran alussa 3.radalle ilman vetoapua. Tamma vastaili loppumetreillä ohitseen yrittäneelle varmalla tyylillä. 8 Action Express juuttui alussa 3.radan kiertäjäksi ja ruuna pakitteli 7.ulos, mistä se kiri loppua oikein pirteästi. 1 Bell Gate matkasi 3.sisällä, mistä tamma sai toisen kierroksen alussa paikan johtavan takaa. Tamma nousi viimeisen takasuoran puolivälissä kakkoskeulan rinnalle, mistä se puristi lopussa ohi. 2 Jake Luoju matkasi johtavan kannassa, mistä ori sai 900 ennen maalia ilmaiseksi kärkipaikan haltuunsa. Ori menetti paikkansa 650 ennen maalia voittajalle, mutta ori osallistui kuitenkin tototaistoon lähes loppumetreille saakka. 10 Sweet Ramona oli 4.ulkoa vain tasainen lopussa. 12 Multi Sea ei esittänyt 5.ulkoa ihmeitä. 9 Laredovic lähti haparoiden matkaan. Ori pysyi 6.ulkoa taustalla jatkossa koko ajan. 6 Showman Waltter laukkasi lyhyesti lähdössä, minkä jälkeen ori matkasi 5.sisällä, mistä se ei riittänyt. 4 Good Touch oli 3.ulkoa rehellisen riittämätön. 3 Falco kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna ajautui 900 ennen maalia toiselle radalle. Ruuna väsyi siitä pahoin viimeisen takasuoran alussa. 7 Limelight Lady juuttui alussa 3.radalle ilman vetoapua. Tamma pääsi ensimmäisen takasuoran alussa etenemään kuolemanpaikalle asti, missä se laukkasi 900 ennen maalia pitkäksi.

Väliajat: 17,5 / 3 - 18,0 / 3 - 19,0 / 5 - 14,0 / 5

10. Lähtö

 7 High Heels kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma joutui ensimmäisen takasuoran puolivälissä luopumaan. Tamma jatkoi johtavan kannassa, mistä se nousi 350 ennen maalia kuolemanpaikalle. Tamma painui loppusuoralla siitä eleettömään voittoon. 8 Can´t Stop Now nousi ensimmäisen kaarteen puolivälissä kuolemanpaikalle, mistä tamma eteni ensimmäisen takasuoran puolivälissä kärkipaikalle. Tamma tuli siitä mukavasti sisään asti, vaikka ei lopussa voinutkaan mitään selästään hyökänneelle. 9 Kimono Leader matkasi 4.ulkona, mistä tamma lähti viimeisen takasuoran alussa selässä 3.radalle. Tamma jäi loppukaarteen alussa 3.radalle ilman vetoapua, mistä huolimatta se tuli mukavasti maaliin saakka. 11 Tiger Waltter matkasi 4.sisällä, missä se oli kolmannesta kaarteesta viimeisen takasuoran puoliväliin vailla kiritilaa. Ruuna tuli loppumatkan aivan hyvin, kunhan kiriväylä aukeni. 14 Omega Value juoksi 3.ulkona, mistä tamma lähti 700 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Tamma pääsi pian pudottamaan takaisin toiselle radalle ja se seuraili jatkossa maksimisijoitukseen. 2 Anthony laukkasi 150 juostuna kärjen tuntumasta pahoin. Ori jäi takajoukkoihin, mistä se teki hyvän esityksen. 16 Uno Di Talento oli taustalla lähinnä tasainen. 5 Zubretta Sal otti ratkaisevan lähtölaukan. 6 Walson Capewish oli 3.sisältä rehellisen heikko. 10 Salomon Max oli 5.ulkoa varsin vaatimaton. 12 Hollyanna pysyi taustalla koko matkan ajan. 3 Muscle Passion laukkaili alkumatkalla hylkäykseen asti. 4 Fire Escape nousi ensimmäisen takasuoran lopulla 3.sisältä kuolemanpaikalle, mistä ori laukkasi kierrosta myöhemmin pitkäksi. 1 Cindarella, 13 Better Pomp ja 15 Maximus Fine olivat poissa.

 

Väliajat: 21,0 / 8 - 20,5 / 8 - 18,5 / 8 - 17,0 / 7

 

 

 

 

 

 

  Semio Interactive