Tulevien ravien vihjeet ja muutokset
Ravipäivät
Juoksunkulut
Seinäjoen ravien kilpasarjat
Perinteiset
Ohje Seinäjoen raveissa kilpaileville valjakoille
Videokirjasto
 

 

Tulokset tästä

1. Lähtö

4 Väistö
kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ruuna haparoi 50 juostuna pari askelta. Ruuna säilytti kuitenkin kärkipaikkansa, missä se veti vauhdilla ja ruuna oli lopussa erittäin ylivoimainen. Oikein hieno uran avausstartti. 2 Susan Prinssi laukkasi 50 juostuna, mutta ori sai kuitenkin paikan 3.sisältä. Ori nousi kierros juostuna toiselle radalle ja se eteni toiseksi viimeisen kierroksen alkaessa. Ori otti viimeisen takasuoran lopussa uuden laukan ja se jäi selvästi. Ori säilytti vauhtinsa ja se ehti lopussa vielä niukasti toiseksi. 8 Liinansiro matkasi keskijoukoissa, mistä tamma eteni tasaisesti kohden kärkeä. Tamma eteni viimeisen takasuoran alussa kolmanneksi, mistä se sai päätöspuolikkaan alussa kakkospaikan haltuunsa. Tamma näytti olevan pomminvarma kakkonen, mutta viimeiset 200 metriä olivat varsin vaikeita ja tamma tipahti lopussa niukasti kolmanneksi. 13 Vipsi seuraili keskijoukoista maksimaaliseen sijoitukseen. 5 Ailion Veijari matkasi alun johtavan kannassa, mistä ori menetti kierros ennen maalia tuntuman kakkoskamppailuun ja matka kohden takajoukkoja alkoi. Ori kesti kuitenkin lopussa vaisussa takajoukossa viidentenä sisään. 16 Loimun Aurora ei esittänyt taustalla ihmeitä. 3 Suikun Sanni laukkasi alkumetreillä pahoin ja tamma tipahti keskijoukkoihin, missä se myös pysyi jatkossa. 10 Viranne otti ratkaisevan lähtölaukan. 14 Vouti Lyyli matkasi keskijoukoissa sisäradalla, missä tamma otti kierros ennen maalia laukan, mihin se menetti pelinsä. 12 Torp- Jokker oli taustalla heikko. Otti ensimmäisen takasuora alussa laukankin. 15 Hiltan Heli laukkasi takajoukoissa ensimmäisen takasuoran lopussa ja jäi ratkaisevasti. 1 Virin Alma laukkasi alkumetreillä ratkaisevasti. 6 Himarikas laukkaili nopeasti hylkäykseen asti. 7 Menopassi laukkasi lähdössä ja taustalla useasti uudelleen. Tamma näytti jo pruuvissa varsin laukkaherkältä. 9 Poika- Mi laukkasi vajaa kierros juostuna keskijoukossa pitkäksi. 11 Viktuuria laukkasi alkumatkalla hylkäykseen.

Väliajat: 41,5 / 4 - 38,0 / 4 - 33,0 / 4 - 29,5 / 4

2. Lähtö

6 Cousin Lady
sai ensimmäisen takasuoran alussa paikan johtavan kannasta, mistä tamma nousi viimeisen takasuoran puolivälissä toiselle radalle. Tamma eteni päätöspuolikkaan alussa kärkipaikalle ja tamma toi Mauno Laurilalle jo toisen ylivoimavoiton samoissa raveissa. Uran avaus oli lupauksia antava. 16 Speedy Dreamer matkasi keskijoukoissa, missä ruuna eteni tasaisesti kohden kärkijoukkoja. Ruuna nousi viimeisen kaarteen puolivälissä kiriin 3.radalle ja se oli lopussa varma toinen, tosin erittäin paljon voittajalle hävinneenä. 4 Endless Dreams juoksi pääosin toisessa ulkona, vaikkakin kaukana kovaa vetäneestä kärjestä. Ruuna lähti päätöspuolikkaan alussa kiriin 3.radalle ja se tuli mukavasti maaliin saakka. 5 Choco Chill nousi keskijoukoissa sisäradalla viimeisen takasuoran alussa toiselle radalle ja tamma seuraili jatkossa vain tasaisesti. 10 Majlord otti keskijoukoista maksimisijoituksen. 8 Glamorous Point jäi alussa hieman, minkä jälkeen tamma matkasi keskijoukoissa, mistä se oli lopussa kohtalaisen vaisu. 14 Swift Nimbus otti ratkaisevan lähtölaukan. 12 Sir Elliot oli takajoukoissa rehellisen huono. 13 Lady Classic laukkasi ensimmäisellä takasuoralla jääden ratkaisevasti. 1 Golden Texas laukkaili kierros juostuna 3.sisältä hylkäykseen. 2 Sweet Excel laukkasi 200 juostuna ja ori jäi heti ratkaisevasti. Otti taustalla uuden laukan, mistä seurasi hylkäys. 3 Madonnas Flicka laukkasi alkumetreillä pitkäksi. 7 Rolf Cloudberry kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ruuna veti vauhdilla. Ruuna väsyi viimeisen takasuoran alussa, mutta se oli kuitenkin loppusuoran alkuun asti mukana kakkoskamppailussa. Ruuna laukkasi loppusuoralla väsyneenä hylkäykseen. 15 Mountain Tina otti ratkaisevan lähtölaukan. Laukkaili taustalla uudelleenkin, mistä seurasi hylkäys. 9 Hugo Pinnacle ja 11 Moutain Cindy olivat poissa.

Väliajat: 17,5 / 7 - 17,5 / 7 - 21,0 / 6 - 18,0 / 6

3. Lähtö

11 Peasant Bisquit
matkasi 4.sisällä, mistä tamma pääsi kierros ennen maalia etenemään johtavan kantaan. Tamma sai loppukaarteen alussa kärkipaikan sisäkautta haltuunsa, mistä se otti lopussa selvän voiton. 10 Rayman matkasi takajoukoissa, mistä ruuna lähti viimeisen kierroksen aikana kiriin. Ruuna tuli loppumatkan selvästi lähdön parasta vauhtia ja se ehti lopussa niukasti toiseksi. 1 Donahue Mascot matkasi johtavan kannassa, mistä ruuna nousi 1200 ennen maalia kuolemanpaikalle. Ruuna painui päätöspuolikkaan alussa kärkipaikalle, mutta se tuli lähes samassa ohitetuksi sisäkautta. Ruuna tuli mukavasti sisään asti, vaikka se jäikin lopussa niukasti kolmanneksi. 4 Grotesk Accent seuraili kärjen tuntumasta tasaisesti. 8 Puuna´s Second matkasi pääosin toisessa ulkona, mistä tamma ei riittänyt lopussa aivan kärkikamppailuun. 9 Tord Mustang oli taustalta tasainen. 6 Budgait Speed ei esittänyt taustalta sisäradalta ihmeitä. 5 Duchess Express ei vain riittänyt 3.sisältä lainkaan. 7 Tsar Hornline veti kärkipaikalla vauhdilla. Ori väsyi vauhdinpitoonsa viimeisen takasuoran puolivälissä ja se tippui aivan taustalle. 2 Eternell Blossom laukkasi lähdössä pitkäksi. 3 Hot Cassu laukkasi 100 juostuna pitkäksi. 12 Staro Aceofspades laukkasi takajoukoissa sisäradalla 900 ennen maalia pitkäksi.

Väliajat: 17,0 / 7 - 18,0 / 7 - 18,5 / 7 - 22,0 / 11

4. Lähtö

1 Luonnon Lapsi
lähti hieman tahmeasti matkaan ja tamma jäi 3.ulos, missä se oli kaukana kovaa vetäneestä kärkijoukosta. Tamma sai loppukaarteen alussa kärkijoukon kiinni ja se nousi 350 ennen maalia kiriin 3.radalle, millä tamma nappasi lopussa varman voiton. 3 Viitero matkasi johtavan kannassa, mistä tamma nousi loppusuoran alussa toiselle radalle ja se oli lopussa varmasti toinen. 7 Setelin Suhina juuttui heti kuolemanpaikalle, missä ruuna piti vauhdin reippaana. Ruuna siirtyi 600 metriä ennen maalia kärkipaikalle, mutta aivan viime metrit olivat ymmärrettävästi vaikeita. Hevonen oli taas hyvä. 8 Tupa- Maisa sai heti paikan toisesta ulkoa, mistä tamma jäi päätöspuolikkaan alussa kuolemanpaikalle. Tamma oli loppusuoran alussa etenemässä kärkipaikalle, mutta se otti samassa laukan, mihin tamma menetti kärkipään sijoituksen. 10 Vauhti- Matti seuraili 4.ulkoa asiallisesti sisään asti. 9 Rautarouva seuraili taustalta sisäradalta maksimisijoitukseen. 11 Alexanteri seuraili taustalta vaisusti. 2 Lumi Enkeli kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tammalla pidettiin kynsin ja hampain kiinni. Tamma väsyi täysin viimeisen takasuoran lopulla. Viim. 500 m 37,8. Avauspuolikas sujui 22,5-tempolla. 12 Tulen Taika oli taustalla riittämätön. 4 Valo- Veera otti ratkaisevan lähtölaukan. 5 Meno- Pess ja 6 Vitvero olivat poissa.

Väliajat: 22,5 / 2 - 25,5 / 7 - 32,0 / 1

5. Lähtö

12 Quite a Luck
juoksi 4.ulkona, mistä ruuna putosi 900 ennen maalia 5.ulos. Ruuna siirtyi viimeisen takasuoran alussa selässä 3.radalle. Se jäi loppukaarteen alussa 3.radalle ilman vetoapua ja ruuna siirtyi päätöspuolikkaan alkaessa kärkipaikalle, mistä se otti lopussa selvän voiton. 8 Stable Girl Han matkasi takajoukoissa, mistä tamma lähti viimeisen takasuoran alussa selissä 3.radalle. Tamma tuli pitkän kirinsä rehellisesti sisään asti. 1 Rising Glory teki johtavan kannasta aivan mukavan esityksen. 11 Blended Hope matkasi 4.sisällä, mistä ori nousi viimeisen takasuoran alussa 3.ulos. Ori siirtyi päätöspuolikkaan alussa selissä 3.radalle, missä se tuli kirinsä kunnialla sisään asti. 10 Albert Park seuraili 3.sisältä maksimisijoitukseen. 7 Royal Vainqueur juuttui kuolemanpaikalle, minne ori sai 900 ennen maalia vetoavun eteensä. Ori jäi sinne päätöspuolikkaan alussa täysin vaille kiritilaa ja se tipahti aivan taustalle. Kiriväylä löytyi loppusuoran alussa, minkä jälkeen ori oli loppumetreillä vain tasainen. 5 Urban Express juuttui alussa 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna punnersi tasaisesti eteenpäin ja se pääsi 900 ennen maalia kuolemanpaikalle, mistä ruuna putosi päätöspuolikkaan alussa kärjen kyydistä. 3 Church Hills Pro matkasi 3.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Ruunan kiri katkesi pahoin viimeisen kaarteen puolivälissä. 2 Queen Vera kiihdytti heti kärkipaikalle, missä tamma laukkasi lyötynä pitkäksi 300 ennen maalia. 4 Desert Solo matkasi 3.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle. Ruuna haparoi samassa hieman ja se ajautui radan verran ulospäin. Ruuna jatkoi vahvasti 4.rataa ilman vetoapua eteenpäin ja se oli noussut loppusuoran alussa jo taistoon totosijoista, mutta se tuli samassa hieman häirityksi ja hyvä esitys vaihtui hylkäykseen loppusuoran laukasta. 9 Money Spender laukkaili alkumatkalla hylkäykseen asti. 6 It Le Viet oli poissa.

Väliajat: 14,0 / 2 - 17,0 / 2 - 15,0 / 12

6. Lähtö

9 Bearberus
matkasi alun toisessa ulkona, mistä ruuna lähti 1750 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna eteni 300 metriä myöhemmin kärkipaikalle asti, mistä se otti lopussa selvän voiton. 5 Jackson Prize matkasi pääosin 3.ulkona, mistä ruuna lähti 900 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna sai viimeisen takasuoran puolivälissä vetoavun eteensä, minkä selästä se siirtyi loppusuoralla 4.radalle ilman vetoapua. Ruuna ehti lopussa niukasti toiseksi. 11 Fellow American matkasi alun 3.ulkona, mistä ruuna sai reilu kierros juostuna paikan toisesta ulkoa. Ruuna siirtyi sieltä 650 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua, missä se tuli kirinsä aivan kunnialla maaliin saakka. 7 Flying Pirot kajautti ensimmäisen kaarteen puolivälissä kärkipaikalle, missä ori suoritti piikinvaihdon ja se sai paikan johtavan kannasta. Ori jäi 1400 ennen maalia 3.sisälle, mistä ori nousi päätöspuolikkaan alussa toiseen ulos. Kiriväylä pysyi edelleen tiiviisti kiinni. Kiritilaa löytyi vasta hieman ennen maalia, eikä ori ehtinyt suuremmin parantamaan. Hyvä esitys. 2 Kimono Leader kiihdytti heti kärkipaikalle. Tamma jäi ensimmäisessä kaarteessa hetkeksi johtavan taakse, mistä se eteni nopeasi uudelleen kärkipaikalle. Tamma jäi 1100 juostuna johtavan kantaan, mistä se putosi loppusuoran alussa kärjen vauhdista selvästi ja se tipahti ulos totostakin. 8 Najz Athena matkasi 6.ulkona, mistä tamma teki asiallisen hieman yli kierroksen mittaisen kirin. 3 Arro Careliano matkasi 6.sisällä, mistä ruuna nousi loppusuoralle tultaessa ulos ja se tuli lopun terävästi. Voimia jäi tuleviinkin koitoksiin. 6 Dural Express jäi lopussa pussiin juostuaan 4.sisällä. 4 Nik Of Rain juuttui kuolemanpaikalle, mistä tamma antoi loppusuoralle tultaessa selvästi periksi. 1 Crown Royal oli lopussa riittämätön juostuaan pääosin 5.sisällä. 12 Blockhead ei vain riittänyt taustalta lainkaan. 10 Den Vackra Röj oli 4.ulkoa rehellisen heikko.

Väliajat: 14,0 / 2 - 19,5 / 4 - 19,0 / 9 - 14,5 / 9

7. Lähtö

6 Kuba Silas
matkasi 3.ulkona, mistä ruuna lähti 700 ennen maalia selässä 3.radalle. Ruuna siirtyi loppusuoralla 4.radalle ilman vetoapua, missä se nappasi loppumetreillä oikein varman voiton. 5 Rocky Brave juoksi toisessa ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna tuli kirinsä mukavasti sisään asti ja se oli lopussa niukasti toinen. 10 Ricardo juoksi 4.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa selissä 3.radalle. Ruuna siirtyi loppusuoralla 5.radalle kiriin, missä se tuli loppumetrit oikein terävästi. 12 Hekate Broline matkasi 6.ulkona, mistä tamma siirtyi 300 ennen maalia kiriin aivan ulkoradoille, missä se tuli loppumetrit erittäin terhakkaasti. Voimia jäi tuleviinkin koitoksiin. 1 Ganjaman kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna antoi loppusuoralla hieman periksi. 8 Lass Highland puristi kuolemanpaikalta aivan mukavasti sisään asti, vaikka loppusuoralla meno hieman puutuikin. 3 Japanese Beetle juoksi 4.sisällä, mistä ruuna nousi viimeisen takasuoran puolivälissä toiselle radalle. Ruuna suoritti jatkossa lähinnä tasaisesti. 4 Builder´s Know How ei saanut johtavan kannasta kiritilaa. 9 Vodka No Fruit juoksi 3.sisällä, mistä ori nousi loppusuoran alussa toiselle radalle, mutta ori ei päässyt lopussa kirimään täysin vapaasti. 7 Segerdans oli taustalta sisäradalta rehellisen heikko. 11 Toast Master otti takajoukoissa pahan laukan 600 metriä ennen maalia ja ruuna menetti pelinsä. 2 Gasoline Trader oli poissa.

Väliajat: 15,0 / 1 - 17,5 / 1 - 14,0 / 6

8. Lähtö

1 Perfect Day
kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma jäi toisen kaarteen alussa hetkeksi johtavan kantaan. Kärkihevonen kuitenkin laukkasi samassa ja tamma sai kärkipaikan uudelleen haltuunsa. Se sääti matkavauhdin jatkossa sopivaksi ja tamma karkasi kovalla lopetuksellaan ylivoimaiseen voittoon. 13 Buster Iron matkasi alun 4.sisällä, mistä ruuna nousi 850 juostuna kuolemanpaikalle. Ruuna pudotti loppukaarteen puolivälissä sisäradalle ja se seuraili jatkossa varmasti toiseksi. 8 Vile Collins seuraili toisesta ulkoa tasaisesti sisään asti. 16 Greymix matkasi 5.ulkona, mistä tamma lähti kierros ennen maalia selissä 3.radalle. Tamma siirtyi loppukaarteen puolivälissä 4.radalle ilman vetoapua, missä se tuli mukavasti sisään asti. 12 Tex Star matkasi 6.sisällä, mistä ruuna nousi 850 ennen maalia toiselle radalle. Ruuna oli loppukaarteessa hetken vailla kiritilaa ja se tuli lopun terävästi, kunhan kiriväylä loppusuora alussa aukeni. 14 Key Leader matkasi 4.ulkona, mistä tamma lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Kirin terä katkesi loppukaarteen puolivälissä. 4 Global Jailbird otti pahan lähtölaukan, minkä jälkeen ruuna teki taustalta sisäradalta asiallisen esityksen. 3 Carol Viveca matkasi pääosin 3.sisällä, missä tamma oli loppukaarteessa hetken vailla kiritilaakin. Tamma löysi kiriväylät loppusuoran alussa, mutta kirimistä ei juuri tapahtunut. 9 Pinery sai 4.sisältä vasta myöhään kiritilaa, eikä tamma ehtinyt parantamaan. 11 Royal Time oli taustalta vaisu. 15 Roysann ei vain riittänyt lopussa juostuaan taustalla. 6 Boris Vice otti ratkaisevan lähtölaukan. 2 Majdis oli johtavan kannasta erittäin heikko. 5 Jill Express otti pahan lähtölaukan ja tamma menetti heti pelinsä. 10 Jewel Leader otti 3.ulkona 300 ennen maalia erittäin pahan laukan ja tamma menetti mahdollisuutensa. 7 Faithful Night lähti haparoiden matkaan ja ruuna juuttui keskijoukkoihin 3.radalle, missä se paukautti ensimmäisellä takasuoralla ison vaihteen silmään ja ruuna eteni 750 juostuna kärkipaikalle asti. Se otti samassa laukan ja ruuna putosi kaukaisuuteen, missä se laukkaili nopeasti hylkäykseen asti.

Väliajat: 20,5 / 1 - 22,0 / 1 - 20,5 / 1 - 13,5 / 1

9. Lähtö

5 Mimmin Ilo
kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma otti lopussa oikein ylivoimaisen voiton. Tamma paransi erittäin paljon edellisistään taukonsa aikana. 16 Rapija matkasi 4.sisällä, mistä ori nousi 850 ennen maalia 3.ulos. Se nousi loppukaarteessa kiriin 3.radalle ja ori ehti lopussa niukasti toiseksi. 7 Samurai Rok sai nopeasti paikan toisesta ulkoa, mistä ori lähti 1300 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Ori otti 900 ennen maalia lyhyen laukan, minkä jälkeen se jatkoi loppumatkankin 3.rataa ilman vetoapua. Ori jyräsi loppusuoran alussa jo toiseksi, mutta se tuli lopussa niukasti ohitetuksi. Hieno esitys. 15 Vilkun Poika otti takajoukoissa laukan 850 juostuna ja ori jäi vielä lisää. Se teki jatkossa aivan taustalta vahvan kirin 3-4.rataa pitkin. Ori tuli erittäin vahvasti sisään asti ja se ehti lopussa samaan rintamaan taistoon 2-4.sijoista. 4 Sami- Salama seuraili johtavan kannasta maksimisijoitukseen. 10 Tähti- Leija kierteli lähes koko matkan ajan 3.rataa pitkin, mihin nähden tamma tuli hienosti perille saakka. 14 Tuiskun Ilo oli keskijoukoista lähinnä tasainen. 12 Nuken Nuotti laukkasi toisessa kaarteessa keskijoukoissa, minkä jälkeen tamma teki taustalta asiallisen esityksen. 11 Sindi- Salama otti ratkaisevan lähtölaukan. 3 Ketoska laukkasi 200 juostuna lyhyesti ja tamma sai paikan 3.ulkoa. Se jäi viimeisen takasuoran alussa kakkoskeulan rinnalle ilman vetoapua, missä se laukkasi pahoin 250 ennen maalia ja tamma menetti pelinsä. 13 Vanukas oli takajoukoissa vaisu. 8 R. R. Seila otti taustalla pari laukkaa, eikä tamma enää riittänyt. 9 Ekla oli 3.sisältä erittäin huono. 1 Hovingatar matkasi alun 3.sisällä, mistä tamma nousi 850 juostuna kuolemanpaikalle, missä tamma otti 200 metriä myöhemmin erittäin pahan laukan ja se menetti pelinsä. 2 Visanteri laukkasi ensimmäisen takasuoran alussa kuolemanpaikalta pitkäksi. Ori näytti lämmityksessä erittäin hyvältä, epävarmuus näyttää kuitenkin vaivaavan. 6 Pipsan Taiga oli poissa.

Väliajat: 38,5 / 5 - 35,5 / 5 - 27,5 / 5 -. 32,5 / 5

10. Lähtö

3 Ekeby Nicklas
kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ruuna sai toisella kierroksella pientä painetta osakseen, mutta se otti lopussa silti hallitun voiton. 15 Quiberon matkasi alun 4.ulkona, mistä ruuna lähti 1350 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni 1000 juostuna kuolemanpaikalle, missä se kiritti voittanutta hienosti sisään asti. 11 Cherilee matkasi 5.ulkona, mistä tamma teki asiallisen viimeisen takasuora alusa lähteneen kirin. 10 Wasa Aragorn juoksi 3.sisällä, mistä ruuna nousi 450 ennen maalia toiselle radalle, minkä jälkeen se oli lopussa lähinnä tasainen. 7 Hollyanna teki 3.ulkoa aivan mukavan 850 metrin kirin. 13 Stonehead´s Slender seuraili taustalta sisäradalta asiallisesti ja ruuna jäi aivan lopussa vielä vaille kiritilaakin. 12 Too Hard For You otti ensimmäisen takasuoran puolivälissä takajoukoissa pahan laukan, minkä jälkeen ori oli jatkossa lähinnä tasainen. 9 Zubretta Sal otti ratkaisevan lähtölaukan. 2 Blue Spice matkasi johtavan kannassa, mistä vetoköysi piteni viimeisen takasuoran alussa. Vetoköysi katkesi loppukaarteessa ja matka kohden takajoukkoja alkoi. 4 Beautiful Blend jäi toiseen ulos pahoin pakettiin viimeisellä takasuoralla, mutta ruuna ei juurikaan kirinyt, kun väylä aukeni loppukaarteen puolivälissä. 6 Money Junior juuttui alussa kuolemanpaikalle, minne ori sai kierros ennen maalia vetoavun eteensä, minkä selästä se väsyi pahoin viimeisen takasuoran puolivälissä. 16 Wasa Hunter oli takajoukoissa rehellisen huono. 1 Giant Nord laukkasi 250 juostuna pitkäksi. 5 Sorina Hornline juoksi 4.sisällä, mistä tamma nousi päätöspuolikkaan alussa toiselle radalle. Tamma oli loppusuoran alussa nousemassa kolmanneksi, kun se otti pahan laukan ja tamma meni hylkäykseen. 8 Bella Queenbox laukkasi lähdössä pitkäksi. 14 Lobell Way laukkasi 150 juostuna pitkäksi.

Väliajat: 19,0 / 3 - 20,0 / 3 - 17,0 / 3 - 17,5 / 3




 

  Semio Interactive