23.03.2019
Ranch Kelly kutsuttu Seinäjoki Raceen

Tiedote 23. maaliskuuta 2019

Julkaisuvapaa heti

Suomalaisen raviurheilun supertähti Ranch Kelly sai seuraavana hevosena kutsun vuoden 2019 Seinäjoki Raceen.

”Ranch Kelly on itseoikeutetusti kutsuttu mukaan. Kutsu poltteli taskussa jo 2.maaliskuuta ajetun Espoon Palkinnon yhteydessä, mutta päätettiin yhdessä tamman omistaja-valmentaja Anne Luttisen kanssa odottaa muutama viikko. Hän halusi tsekata, että tammalla on kaikki hyvin. Tänään ajetussa harjoituksessa Ranch Kelly oli erinomainen, ja se ratkaisi asian”, valaisee Seinäjoen ravikeskuksen toiminnanjohtaja Jyri Saranpää.

Ranch Kelly raivasi viime kaudella tiensä kotimaiselle huipulle. Puhuttiin tuhkimotarinasta, sillä on perin harvinaista, että lämminverinen tekee läpimurtonsa vasta 10-vuotiaana. 

Ranch Kelly valittiin tammikuussa järjestetyssä Ravigaalassa äänivyöryllä Vuoden 2018 hevoseksi. Tamma ravasi viime kaudella kolme SE-tulosta ja ansaitsi palkintorahaa lähes 325 000 euroa. Uusi kausi on käynnistynyt kahdella vakuuttavalla voitolla ja Espoon Palkinnon kakkossijalla.

Kelly's Teamin omistama huippuravuri voitti viime vuonna klassisista suurkisoista Suur-Hollola-ajon, Suomen mestaruuden ja Tammavaltikan. Ruotsin Solvallassa ajetussa tammojen EM-lähdössä Ranch Kelly oli toinen. Syksyllä tamma kävi voittamassa Ranskan pääradalla Vincennesissä. Esityksen ylivoimaisuus herätti suurta kansainvälistä huomiota.

Lisää kutsuja Seinäjoki Raceen on odotettavissa lähipäivinä.

”Huippuhevosten taustavoimien kanssa on käyty tiiviitä neuvotteluja, ja usea kutsu on sinettiä vaille valmis. Tulevina päivinä ratkeaa moni asia”, kommentoi Saranpää.

Kisaan on kutsuttu Ranch Kellyn lisäksi Italian Trendy OK ja Ruotsin On Track Piraten.

Seinäjoki Race juostaan Seinäjoen ravikeskuksessa lauantaina 13. huhtikuuta. Ravitapahtuma alkaa kello 13:30.

Seinäjoki Racen ykköspalkinto on muhkea 70 000 euroa. Kisa käydään 2100 metrin matkalla.

Lisätietoa:

Seinäjoen ravikeskuksen toiminnanjohtaja

Jyri Saranpää (0500-567 764 / jyri.saranpaa@seinajoenravit.net)

Seinäjoki Race -lähdön promoottori

Mikael Mattfolk (050-501 3711 / stallravas@gmail.com)

Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry
Ravitie 9
60120
Seinäjoki
06 428 9200
seinajoen.ravit@seinajoenravit.net