Tulokset tästä

1. Lähtö

2 Likser Kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ruuna sai 400 juostuna prässääjän rinnalleen. Se piti kiinni paikastaan ja ruuna hallitsi vaivatta maaliin saakka. 7 Sindarella käynnistyi takamatkalta mukavasti ja tamma sai ensimmäisen takasuoran alussa kuolemanpaikan haltuunsa. Se piti siinä tempon koko ajan tasaisen reippaana. Tamma pudotti 850 ennen maalia johtavan kantaan, mistä se nousi loppusuoralle tultaessa kuolemanpaikalle. Tamma tuli hyvin sisään asti, mutta kärkihevosen ohi ei vain ollut asiaa. 10 Tänttärä lähti keskijoukoissa 1600 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Tamma eteni 1250 ennen maalia kakkoslauman keulaan, missä se tuli aivan hyvin sisään asti. Viim. 1400 m 35,3. 1 Kingston Rols matkasi harvassa kolmen hevosen kärkiryhmässä johtohevosen kannassa. Ruuna jäi kolmannessa kaarteessa 3.sisään, missä se piti loppusuoralla neljänneksi. 5 Lakan Leija seuraili keskijoukoista tasaisesti maksimisijoitukseen. 13 Ilmaveivi teki pitkältä takamatkalta aivan asiallisen esityksen. Ruuna eteni keskijoukoista kierros ennen maalia kakkosryhmän toiseksi ja se säilytti jatkossa vauhtinsa. 12 Hoviina matkasi pääjoukon hännillä, mistä tamma lähti kierros ennen maalia kiriin 3.radalle. Se pudotti loppukaarteen alussa sisäradalle ja seuraili lopussa vaisusti. Tamma ravasi koko ajan melko kulmikkaasti. 6 Miss Viehätys otti 250 juostuna yllättäen laukan. Tamma sinetöi epäonnistumisensa ensimmäisen takasuoran alun uudella laukallaan. 3 Satiinin Sato ei ottanut missään vaiheessa kunnolla vauhtia ja suunta oli koko ajan taaksepäin. 8 Harjan Valo käynnistyi asiallisesti ja ruuna nousi ensimmäisen kaarteen lopussa pääjoukon keulaan. Se aloitti siitä kierros ennen maalia matkan kohden takajoukkoja. 11 Elastinen laukkasi takajoukoissa 200 juostuna ja ruuna jäi kaukaisuuteen, missä se myös pysyi jatkossa. 4 Sirun Vappu otti alussa pysähdyslaukan ja ori jäi heti ratkaisevasti. 9 Neean Tyttö matkasi pääjoukoissa sisäradalla, missä tamma otti 1050 ennen maalia pahan laukan ja jäi ratkaisevasti. Se laukkasi taustalla vielä loppusuoralla hylkäykseen. 

Väliajat: 40,5 / 2 - 37,5 / 2 - 34,0 / 2 - 35,5 / 2

2. Lähtö

1 Ellen Ray matkasi johtavan kannassa, mistä tamma näytti kierros juostuna olevan jo vaikeuksissa, mutta se piti kuitenkin paikkansa. Tamma nousi loppusuoran alussa kuolemanpaikalle ja painui lopussa varmaan voittoon. Viim. 700 m 22,4. 2 Lilla Ropert kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ruuna sai alkumatkalla kovaa painetta osakseen. Se piti kuitenkin helposti kiinni paikastaan. Ruuna tuli aivan asiallisesti sisään asti, vaikka jäikin loppusuoralla toiseksi. Ravi oli nyt parempaa, mitä viimeksi. 5 Miss Vivacious otti 250 juostuna toisella ulkona laukan ja tamma jäi taustalle. Se sai toisessa kaarteessa paikan 5.sisältä. Tamma nousi 850 ennen maalia 6.ulos, mistä se siirtyi loppusuoralle tultaessa kiriin ulkoradoille ja tamma tuli lopun oikein terävästi. Viim. 1500 m 19,7. 14 Original Hope juoksi 5.ulkona, mistä ruuna teki asiallisen 700 metrin kirin 3-4.rataa pitkin. 13 Dancer´s Flame matkasi 4.ulkona, mistä ruuna pudotti loppukaarteenalussa 3.sisään. Se seuraili sieltä lopussa ajettuna maksimaaliseen sijoitukseen. 9 Diego Sisu nousi ensimmäisen takasuoran alussa sisäradan jonosta kolmanteen ulos. Ruuna lähti sieltä 650 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Sen kirin terä katkesi loppukaarteessa ja ruuna tyytyi lopussa seurailuun. 10 Woru Wings käynnistyi mukavasti ja tamma eteni nopeasti kakkosjoukon toisen radan vetojuhdaksi. Se sai ensimmäisen takasuoran lopulla paikan toisesta ulkoa. Tamma jäi sinne päätöspuolikkaan alussa pahoin vaille kiritilaa. Vapaa rata löytyi vasta loppusuoran puolivälissä, mutta edessä oli jälleen vetämätön selkä. Mahdolliset voimat jäivät pääosin käyttämättä. 3 Dancinginthedark juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, missä ori otti 350 juostuna laukan. Se eteni ensimmäisen takasuoran lopussa uudelleen kuolemanpaikalle. Ori putosi siitä 400 ennen maalia kärkihevosten kyydistä ja se oli lopussa tasainen. 11 Ilos Amadeus lähti hitaasti matkaan ja ruuna putosi taustalle, missä se myös pysyi jatkossa. 12 Royal Riddle otti alussa lyhyen laukan ja ori jäi heti aivan taustalle. Se ei esittänyt jatkossa ihmeitä ja ori pysyi taustalla koko ajan. 15 Hoogie Boogie matkasi 4.sisällä, mistä ruuna ajautui päätöspuolikkaan alussa ulospäin ja se menetti samassa vauhtinsa. Ruuna tuli taustalla hiljaa maaliin. 7 Wind Energy laukkasi alkumatkalla kahdesti ja ruuna jäi niissä ratkaisevasti. 6 Majestic Soul lähti hitaasti matkaan ja tamma otti 100 juostuna laukan. Se jäi heti taustalle, missä tamma oli jatkossa rehellisen riittämätön. 8 Bacchanal matkasi 3.sisällä, missä se laukkasi 550 ennen maalia pitkäksi, kun kärryjen pyörä osui johonkin ja kärryt hypähtivät jonkin verran. 4 Mama´s Hope ja 16 Sunny Devil olivat poissa.

Väliajat: 19,0 / 2 - 19,5 / 2 - 21,0 / 2 - 24,0 / 1

3. Lähtö

7 Widewood Adeline sai nopeasti paikan 4.ulkoa, mistä tamma lähti viimeisen takasuoran alussa selkään 3.radalle. Se eteni 450 ennen maalia kuolemanpaikalle. Tamma painui 300 ennen maalia kärkipaikalle ja se piti siitä lopussa niukkaan voittoon. Viim. 700 m 19,2. 11 Lucky Baroness matkasi 5.ulkona, mistä tamma lähti 800 ennen maalia selkiin 3.radalle. Se jäi 450 ennen maalia 3.radalle ilman vetoapua. Tamma sai loppusuoran alussa kuolemanpaikan haltuunsa, mistä se puristi hyvin sisään asti ja hävisi voitonkin vain niukasti. 3 Arctic Euphoria juoksi 2-3.ulkona, minne tamma jäi loppukaarteen alussa hetkeksi vaille vapaata tilaa. Vapaa rata löytyi melko nopeasti, minkä jälkeen se tuli lopun aivan juosten. 5 Xenon Pilot matkasi alun toisen radan vetojuhtana, vaikka vasta noin neljännen sisähevosen rinnalla. Tamma sai 950 juostuna vetoavun eteensä. Se lähti toisesta ulkoa 700 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Tamma painui loppukaarteen alussa kärkipaikalle, mistä se putosi loppusuoran alussa neljänneksi. Tamma piti sijansa helposti maaliin asti. 10 Laser Jet matkasi 6.ulkona, mistä tamma teki aivan asiallisen 550 metrin kirin. 4 Glory Luca otti 100 juostuna kärkihevosen rinnalta laukan ja tamma putosi aivan lauman hännille. Se otti siellä ensimmäisen takasuoran puolivälissä uuden laukan ja jäi paljon. Tamma kulki jatkossa mukavasti ja sai vielä rahaa. 12 As De Pique matkasi aivan lauman hännillä 7.ulkona. Tamma lähti sieltä 800 ennen maalia selkiin 3.radalle. Sen nousu katkesi 550 ennen maalia tulleeseen pahaan laukkaan. Tamma tuli lopun niin vahvasti, että laukkaan paloi aivan kärkipään sijoitus. 16 Black Tribe lähti takajoukoista 1800 ennen maalia ajamaan 3.rataa ilman vetoapua eteenpäin. Tamma sai 900 juostuna kuolemanpaikan haltuunsa. Se pudotti 400 ennen maalia sisäradalle ja otti lopussa maksimit. 8 Go Go Pezzo seuraili 3.sisältä maksimaaliseen sijoitukseen. 1 Zacus Primadonna oli johtavan kannasta lopussa rehellisen riittämätön. 2 My Baby Bee kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä antoi viimeisen takasuoran lopulla pahoin periksi. 13 Felicienne otti ratkaisevan lähtölaukan ja peli oli heti selvä. 15 Fianna matkasi 4.sisällä, missä tamma väsyi selvästi jo viimeisen takasuoran alussa. 9 Silica Sister laukkasi 100 juostuna pitkäksi. 14 Blady Sarabi laukkasi 5.sisällä 800 ennen maalia pitkäksi. 6 Rainy Devil oli poissa.

Väliajat: 17,5 / 2 - 19,5 / 2 - 20,5 / 2 - 19,5 / 7

4. Lähtö

3 Hiirotar eteni ensimmäisen kaarteen lopussa kakkoskeulan rinnalle ilman vetoapua. Tamma eteni 800 ennen maalia kakkoskeulaksi. Se tavoitti keulahevosen loppusuoran alussa. Tamma painui loppumetreillä varmaan voittoon. Viim. 1000 m 29,8. 1 Siposka veti vauhdilla ja johtomarginaali oli pitkään 20-30 metriä. Tamma tuli hyvin sisään asti, vaikka jäikin päätössatasella toiseksi. 10 Kujalan Erätuuli teki keskijoukoista aivan mukavan esityksen ja oli lopulta maalissa kolmas. Viim. 1000 m 28,1. 11 Rojalti matkasi takajoukoissa, mistä ruuna tuli päätösringin hyvin ja nousi neljänneksi. 2 Vauhti- Leevi matkasi 3.sisällä, mistä ruuna nousi 600 juostuna toiseen ulos. Se jäi 800 ennen maalia toisen radan vetojuhdaksi. Ruuna otti 650 ennen maalia laukan ja jäi samassa jonkin verran. Se tuli lopun vielä asiallisesti. 9 Sepän Osuma matkasi taustalla sisäradalla, mistä ruuna kiri loppua asiallisesti. 12 Hissun Ariel seuraili keksijoukoista asiallisesti maaliin asti. 4 Taifun matkasi keskijoukoissa sisäradalla, missä tamma oli rehellisen riittämätön. 5 Kikapo otti 150 juostuna lyhyen laukan ja tamma putosi takajoukkoihin. Se myös pysyi siellä jatkossa. 14 Emman Joihu oli keskijoukoista lopussa melko vaisu. 6 Lankori laukkasi alussa ja ruuna jäi heti ratkaisevasti. 8 Panilla lähti mukavasti ja tamma eteni nopeasti kakkoskeulaksi. Se taipui siitä jo viimeisen takasuoran alussa ja matka kohden takajoukkoja alkoi. 7 Joila laukkasi lähdössä ja tamma putosi lauman hännille. Se myös pysyi siellä jatkossa. 13 Buugi otti 100 juostuna taustalla laukan. Ori laukkasi puolikas juostuna uudelleen ja myöhemmin hylkäykseen asti. 

Väliajat: 30,0 / 1 - 29,5 / 1 - 33,0 / 3

5. Lähtö

1 Fiiling kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ori sai vetää avausringin rauhassa. Se sai toisen kierroksen alkaessa prässääjän rinnalleen. Ori vastaili helposti ja se nappasi lopussa hienolla esityksellä selvän voiton. 2 Joriini matkasi johtavan kannassa, mistä ori jäi 850 ennen maalia 3.sisään. Se nousi sieltä viimeisen takasuoran puolivälissä toisen radan vetojuhdaksi. Ori pudotti 400 ennen maalia johtavan kantaan ja se oli sieltä lopussa oikein varmasti toinen. 6 Vihin Mahti matkasi alun sisärataa pitkin. Ori nousi ensimmäisen takasuoran lopussa 3.ulos. Se lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Ori sai pian paikan toisesta ulkoa, mistä se oli lopulta kolmas selvästi kärkiparille jääneenä. 4 Syytinki matkasi 4.sisällä, mistä ruuna seuraili maksimisijoitukseen. 5 Laurilan Aamor otti lopussa aivan maksimit juostuaan pääosin 3.sisällä. 3 Jamas Victor juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, mistä ruuna putosi viimeisen takasuoran alussa kärkihevosten kyydistä. Se ei lopussakaan kuitenkaan täysin luovuttanut. 8 Helmen Vili haparoi hieman alussa. Ruuna ajoi jatkossa sisärataa pitkin eteenpäin. Se sai ensimmäisen takasuoran lopulla paikan toisesta ulkoa. Ruuna lähti 1150 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua ja se kävi kyselemässä kärkipaikkaa. Ruuna joutui 850 ennen maalia tyytymään paikkaan johtavan kannassa. Se antoi sieltä selvästi periksi loppukaarteessa. 7 Sopun Haaste ei vain riittänyt pääjoukon hänniltä lopussa lainkaan. 9 A. T. Veli oli 5.sisältä kirivaiheessa oikein saamaton ja ori pystyi loppuun asti taustalla. 

Väliajat: 30,5 / 1 - 30,5 / 1 - 24,0 / 1 - 25,5 / 1

6. Lähtö

11 Hollywood Hills juoksi 5.ulkona, mistä ori lähti 1350 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni kierros ennen maalia kuolemanpaikalle. Ori puristi siitä loppumetreillä väkisin niukkaan, mutta varmaan voittoon. 3 Our Lucky Star matkasi alun toisessa ulkona, mistä tamma jäi ensimmäisen takasuoran puolivälissä 3.ulos. Se lähti sieltä 900 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Tamma tuli pitkän kirinsä rehellisesti sisään asti. 10 Winehouse juoksi 4.ulkona, mistä tamma lähti 900 ennen maalia selkiin 3.radalle. Se siirtyi loppusuoran alussa kiriin 4.radalle ilman vetoapua. Tamma tuli asiallisesti aivan juosten maaliin asti. 8 Stonecapes Pablo lähti heti ajamaan 3-4.rataa pitkin eteenpäin. Ori painui 700 juostuna väkisin kärkipaikalle asti. Se tuli siitä aivan hyvin sisään asti, vaikka jäikin päätösmetreillä tasaisesta rintamasta niukasti toton ulkopuolelle. 4 Vanilla Beyonce kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma luopui 650 juostuna. Se seuraili jatkossa johtavan kannasta maksimaaliseen sijoitukseen. 1 Sturm Und Sohn seuraili 3.sisältä vain tasaisesti sisään asti. 2 Chic Flick ei vain riittänyt lopussa 4.sisältä. 6 Step Up American eteni nopeasti kuolemanpaikalle, minne tamma sai 550 juostuna vetoavun eteensä. Se jäi kierros ennen maalia 3.ulos, mistä tamma taipui viimeisen takasuoran alussa. Se tuli kuitenkin vaisussa takajoukossa kohtalaisesti maaliin. 5 Parisiodi lähti heti ajamaan 3.rataa ilman vetoapua eteenpäin. Tamma sai 550 juostuna kuolemanpaikan haltuunsa. Se sai kierros ennen maalia vetoavun eteensä. Tamma taipui toisesta ulkoa loppukaarteessa selvästi. 9 Global Sensation oli 5.sisältä lopussa rehellisen riittämätön. 7 Choco Rose ei vain riittänyt pääjoukon hänniltä lopussa lainkaan. 12 Bianca Creek oli poissa.

Väliajat: 15,5 / 4 - 18,5 / 8 - 19,5 / 8 - 15,5 / 11

7. Lähtö

8 Demolition Pezzo matkasi alun 3.ulkona, mistä ruuna sai ensimmäisen takasuoran lopussa paikan toisesta ulkoa. Se löysi sieltä loppusuoran alussa kiritilaa ja ruuna puristi lopussa varmaan voittoon. 7 Star To Be Loved matkasi alun toisessa ulkona, mistä ori lähti 1750 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni 1500 ennen maalia kärkipaikalle. Ori sai vetää jatkossa rauhallisesti, mutta se jäi silti lopussa toiseksi. 5 Raipe Kronos kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna luopui 600 juostuna. Se jäi lopussa johtavan kantaan täysin vaille kiritilaa. 6 To The Beginning juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, mistä tamma tuli rehellisesti sisään asti. 3 Rock Bolt matkasi alun johtavan kannassa, mistä ruuna jäi 600 juostuna 3.sisään. Kirikaista ei auennut koko matkan aikana. 11 Haraldinho Zon seuraili 6.ulkoa asiallisesti sisään asti. Viim. 400 m 15,8. 4 Bella Bay matkasi 3.ulkona, mistä tamma lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni nopeasti kärjen rinnalle 3.radalle, missä tamman kiri hieman katkesi loppusuoralle tultaessa. 12 Julienne Cane matkasi 5.ulkona, mistä tamma lähti viimeisen takasuoran puolivälissä selkiin 3.radalle. Sen kirin terä katkesi loppusuoralle tultaessa. Tamma tuli kuitenkin omaa vauhtiaan perille saakka. 9 BWT Hellraiser matkasi 6.sisällä, mistä ruuna oli vain tasainen lopussa. 2 Herman Heel oli lopussa tauon jälkeen vain tasainen juostuaan pääosin 4.sisällä. 1 Linda K. Sisu oli lopussa rehellisen riittämätön juostuaan 5.sisällä. 10 Elzevier Lloyd juoksi 4.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa selkään 3.radalle. Se siirtyi 350 ennen maalia kiriin 4.radalle ilman vetoapua. Vahva kiri katkesi loppusuoran alun pitkään laukkaan. 

Väliajat: 16,0 / 5 - 19,5 / 7 - 22,0 / 7 - 15,5 / 8

8. Lähtö

7 Stone Capes Megy jäi alussa kuolemanpaikalle, minne tamma sai ensimmäisen takasuoran puolivälissä vetoavun eteensä. Se pudotti toisessa kaarteessa sisäradalle. Tamma nousi 400 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se puristi lopussa niukkaan, mutta varmaan voittoon. 4 Alvena Sonja kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma tuli hyvin sisään asti, vaikka se saikin ensimmäisellä kierroksella kovaa painetta osakseen. Tamma jäi päätösmetreillä niukasti toiseksi. 6 Global Lizzie seuraili johtavan kannasta tasaisesti kolmanneksi selvästi kärkiparille häviten. 5 Sunbird Chelsea juuttui heti keskijoukkoihin 3.radan kiertäjäksi, missä tammalla ajettiin eteenpäin. Se sai 550 juostuna kuolemanpaikan haltuunsa. Tamma antoi siitä päätöspuolikkaan alussa periksi kärkikamppailun suhteen, mutta se säilytti kuitenkin vauhtinsa ja oli lopulta neljäs.10 Don Corleon matkasi 4.ulkona, mistä ruuna lähti 900 ennen maalia selkään 3.radalle. Se siirtyi 550 ennen maalia kiriin 4.radalle ilman vetoapua. Ruuna tuli asiallisesti maaliin saakka. 9 Witch It otti lopussa 4.sisältä maksimit. 8 Spider Blessed seuraili lauman hänniltä tasaisesti maaliin saakka. 2 Todays Popular matkasi 3.ulkona, missä ruuna jäi taustalle, kun edessä juossut väsyi jo toisessa kaarteessa. Ruuna lähti 900 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Sen kirin terä katkesi loppukaarteessa ja ruuna tyytyi säilyttämään asemansa. 1 Sabrina´s Master matkasi 3.sisällä, mistä ruuna oli 850 juostuna nousemassa toiselle radalle, mutta se laukkasi samassa ja putosi lauman hännille. Ruuna suoritti jatkossa asiallisesti. 12 Faros Lloyd oli 5.sisältä vaisu lopussa. 11 Jamas King Arthur otti ratkaisevan lähtölaukan. 3 Naughty sai nopeasti paikan toisesta ulkoa, mistä tamma aloitti jo toisessa kaarteessa matkan kohden takajoukkoja. Viim. 1000 m 24,5.

Väliajat: 15,5 / 4 - 15,0 / 4 - 17,5 / 4 - 21,0 / 7 

9. Lähtö

5 Blue Flash kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ruuna sai alussa kovaa painetta osakseen. Se piti kiinni paikastaan. Ruuna sai jatkossa rauhoittaa selvästi ja se nappasi lopussa ajettuna niukan voiton. 3 Ducky kiersi ensimmäisen kaarteen 3.rataa pitkin. Ruuna sai 400 juostuna kuolemanpaikan haltuunsa. Se tuli siitä oikein hyvin maaliin asti ja oli loppuun saakka voittotaistossa. 1 Favouring Fanny matkasi 3.sisällä, mistä tamma nousi loppusuoran puolivälissä kiriin 4.radalle ilman vetoapua ja tuli lopun hyvin. 2 Expanse´s Hope matkasi toisessa ulkona, mistä tamma lähti 250 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se oli lopussa tasainen neljäs. 6 Arctic Love Storm käynnistyi vauhdilla ja tamma kävi kyselemässä kärkipaikkaa. Se joutui 300 juostuna tyytymään paikkaan johtavan kannassa. Kirikaista pysyi pitkään tukossa, mutta tamma ei enää aivan lopussa pitänyt selkäänsä. 7 Big Mas otti neljänneltä tilalta 200 juostuna laukan ja ruuna putosi lauman hännille. Se matkasi jatkossa 5.sisällä, mistä ruuna tuli lopun aivan juosten. Viim. 1000 m 18,6. 10 That´s Man matkasi 4.sisällä, mistä ruuna seuraili maksimaaliseen sijoitukseen. 4 Shine Lavec juuttui ensimmäisessä kaarteessa takajoukkoihin 3.radalle. Tamma menetti puolikas tulleessa ahtaassa tilanteessa hieman asemiaan. Se jatkoi 6.ulkona, mistä tamma lähti loppusuoran alussa kiriin ulkoradoille ja tuli aivan juosten maaliin asti. 12 Cheri Sane menetti 5.ulkona puolikas juostuna olleessa tilanteessa hieman asemiaan. Se jatkoi pian kuitenkin taas 5.ulkona, mistä ruuna lähti 650 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Sen kiri katkesi nopeasti ja ruuna taipui aivan taustalle. 8 Don Luca juuttui alussa 3.radan kiertäjäksi, mistä ruuna pudotti 450 juostuna ahtaasti 3.ulos ja samalla pari kanssakilpailijaa menettivät hieman asemiaan. Ruuna taipui 3.ulkoa loppukaarteessa pahoin. 9 Inoui matkasi alun 3.ulkona, missä tamma haparoi lyhyesti, kun kanssakilpailija tuli turhan tiukasti eteen. Se jatkoi 4.ulkona, mistä tamma lähti 450 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Etenemistä ei juuri tapahtunut ja tamma otti loppusuoran alussa vielä pahan laukankin. 11 Holly Boko oli poissa.

Väliajat: 13,5 / 5 -18,0 / 5 - 18,0 / 5

10. Lähtö

8 A. T. Veeti matkasi 3.sisällä, mistä ori pääsi 850 juostuna nousemaan toiseen ulos. Se sai sieltä 350 ennen vastustajan laukan ansiosta kuolemanpaikan haltuunsa. Se nousi loppusuoralla pari rataa ulommas ja ehti linjalla voittoon asti. 1 Taiga Tuulia kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma tuli hyvin maaliin asti, vaikka jäikin aivan linjalla niukasti toiseksi. 9 Sävel- Taika käynnistyi oikein hitaasti ja tamma jäi lisää. Se sai kierros juostuna paikan 5.ulkoa, mistä tamma sai edetä sujuvasti toista rataa pitkin. Se oli lopulta oikein varmasti kolmas. 6 Lakuri juoksi 3-4.ulkona, mistä ori lähti kierros ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Sen kirin terä katkesi 300 ennen maalia ja ori pudotti loppusuoran alussa sisäradalle ollen lopulta varmasti neljäs. 10 Satiinin Saku jäi alussa lisää. Ruuna otti 750 juostuna taustalla lyhyen laukan. Se otti viimeisen takasuoran puolivälissä uuden laukan, mistä selvittyään ruuna tuli lopun asiallisesti ja sai selvien tasoerojen lähdössä vielä rahasijan. 7 Eivar ei vain riittänyt lopussa lainkaan juostuaan 3-4.sisällä. 2 Viulori matkasi toisessa ulkona, mistä ruuna jäi 80 juostuna 3.ulos. Se otti viimeisen takasuoran alussa pahan laukan ja ruunan mahdollisuudet menivät samassa. 5 Vikunpuuska sai nopeasti paikan johtavan kannasta. Ruuna antoi sieltä päätöspuolikkaan alussa selvästi periksi ja se putosi lopulta aivan viimeiseksi. 3 Ralli- Tähkä juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, missä ruuna laukkasi päätöspuolikkaan alussa yllättäen pitkäksi. 4 Sirkan Sulttaani oli poissa.

Väliajat: 33,5 / 1 - 31,0 / 1 - 28,5 / 1 - 28,0 / 8

Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry
Ravitie 9
60120
Seinäjoki
06 428 9200
seinajoen.ravit@seinajoenravit.net