Tulokset tästä

1. Lähtö 

1 Redskin Do matkasi 3. sisällä. Nousi loppukaarteen alussa toiseen ulos. Jäi pian toisen radan vetojuhdaksi, mistä jyräsi eleettömään voittoon. Viim. 400 m 14,7. 3 Steinmetz Pink eteni nopeasti kärkipaikalle. Sai vetää alun rauhassa. Päätöspuolikkaalla vauhti kiihtyi. Tuli aivan juosten sisään asti, vaikka jäikin päätössatasella toiseksi. 8 Superieure matkasi 4. sisällä. Nousi 800 ennen maalia toisen radan vetojuhdaksi. Pudotti 350 ennen maalia sisäradalle ja tuli lopun tasaisesti. 6 Side Star myöhästyi pahoin lähdössä ja jäi selvästi lisää. Sai puolimatkassa paikan 5. sisältä. Nousi viimeisen takasuoran alussa toiseen ulos. Siirtyi viimeisen takasuoran puolivälissä kiriin 3. radalle. Kirin terä katkesi loppukaarteen puolivälissä ja tyytyi lopussa seurailuun. 4 R. R. Maxway pyrki alussa hetken kärkeen, mutta tyytyi 250 juostuna paikan johtavan kannassa. Taipui sieltä 400 ennen maalia selvästi ja oli aika vaisu. 9 Faon De Sue lähti hyvin, mutta otti 200 juostuna neljänneltä sijalta laukan pudoten taustalle. Sinetöi siellä epäonnistumisensa 700 juostuna tulleella uudella pahalla laukallaan. Kulki jatkossa kulisseissa asiallisesti. Viim. 1000 m 20,3. 2 Midsummer Cubana otti 100 juostuna laukan ja jäi taustalle. Ajautui kolmannessa kaarteessa ulospäin ja jäi selvästi. 7 Franz Star laukkasi lähdössä lyhyesti ja jäi kulisseihin. Sai kolmannessa kaarteessa paikan 5. sisältä. Taipui sieltä pahoin viimeisen takasuoran puolivälissä ja oli lähes kilpailukunnoton. Viim. 500 m 35,8. 5 Duble Steel oli poissa.

Väliajat: 22,5 / 3 - 22,0 / 3 - 22,5 / 3 - 16,5 / 1

2. Lähtö

3 Ice Queen Birdland matkasi 3. sisällä. Nousi 450 juostuna toisen radan vetojuhdaksi. Painui 600 juostuna kärkipaikalle. Kontrolloi siitä lähtöä helposti maaliin asti. 8 Pin It Tof juoksi 4. ulkona. Lähti sieltä 850 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Sai 600 ennen maalia kuolemanpaikan haltuunsa. Oli siitä lopussa aivan hyvä toinen. 4 Por Nie Pop nousi 5. sisältä 900 juostuna 5. ulos. Siirtyi viimeisen takasuoran alussa selkään 3. radalle. Pääsi loppukaarteen alussa pudottamaan toiseen ulos. Lähti loppusuoralle tultaessa taas kiriin 3. radalle. Tuli lopun tasaisesti. 1 Strait Hero matkasi alun johtavan kannassa. Jäi ensimmäisen takasuoran lopussa 3. sisälle. Nousi 450 ennen maalia 3. ulos, mistä oli kirivaiheessa tasainen. 5 Crystal No Fruit kiihdytti heti kärkipaikalle. Jäi 550 juostuna paineen alla johtavan kantaan. Taipui sieltä lopussa hieman ja otti maksimit. 9 Janegartner juoksi 3. ulkona. Lähti 550 ennen maalia selkään 3. radalle. Jäi pian 3. radalle ilman vetoapua. Seuraili lopun lähinnä tasaisesti. 2 The Battle matkasi toisessa ulkona. Jäi sinne viimeisen takasuoran puolivälissä vaille kiritilaa. Pudotti 450 ennen maalia sisäradalle ja seuraili jatkossa maksimaaliseen sijoitukseen. 7 Tauriel juoksi 4. sisällä, mistä ei vain riittänyt lopussa lainkaan. 6 Elli Fastback juuttui heti 3. radan kiertäjäksi. Ajoi tasaisesti eteenpäin ja sai lopulta 550 juostuna kuolemanpaikan haltuunsa. Taipui siitä pahoin viimeisen takasuoran puolivälissä ja oli aika heikko. 

Väliajat: 17,0 / 5 - 18,5 / 3 -21,0 / 3 - 15,0 / 3

3. Lähtö

1 Mac Light Prince kiihdytti heti kärkipaikalle. Sai vetää aika sopuisasti. Näytti päätössatasella jäävän toiseksi, mutta pahin vastustaja levisi hieman ennen maalia laukalle ja voitto irtosi. Ajautui loppusuoralla hieman ulospäin. 2 Bwt Dakota matkasi johtavan kannassa. Oli siellä pitkään vailla kiritilaa. Sai kuitenkin loppusuoralla tilaa ja oli laukan avittamana toinen. 8 Celeena seuraili 3. sisältä maksimisijoitukseen. 3 Franco Des Thirons juoksi 3. ulkona. Lähti sieltä 1550 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Peruutti 1200 ennen maalia 4. sisälle. Nousi viimeisen takasuoran puolivälissä toiselle radalle. Laukkasi 450 ennen maalia kesken kirinsä ja jäi selvästi. Tuli lopun vielä juosten. 4 Pearly´s Jadessa matkasi 4.-3. ulkona. Antoi loppusuoralla selvästi periksi. 5 Get On Day juoksi toisessa ulkona. Jäi siitä 450 ennen maalia toisen radan vetojuhdaksi. Laukkasi siinä loppusuoralle tultaessa pitkäksi. 6 Adentee kiertyi 300 juostuna 3. radan kautta toisen radan vetojuhdaksi. Laukkasi siinä 450 ennen maalia yllättäen pitkäksi. 7 Japp juoksi 4. ulkona. Lähti toisen ringin alkaessa kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Eteni tasaisesti ja sai loppusuoran alussa kuolemanpaikan haltuunsa. Oli liukumassa kohden varmaa voittoa, mutta viime metrien laukka vesitti pelin. 

Väliajat: 16,5 / 1 - 18,0 / 1 - 19,5 / 1 - 20,0 / 1

4. Lähtö

1 Feeling Classy kiihdytti heti kärkipaikalle. Sai jatkossa vetää haluamaansa tahtia ja karkasi lopun reippaalla lopetuksellaan ylivoimaiseen voittoon. 10 Kickapoo Windcape juoksi 5. ulkona. Lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Tuli kirinsä mukavasti maaliin asti. Viim. 700 m 15,0. 12 Vanilla Price juoksi 6. ulkona. Lähti viimeisen takasuoran alussa selkään 3. radalle. Nousi loppusuoran alussa ulommas ja tuli mukavasti sisään asti. 3 Floyd Kenwood lähti hyvin, mutta tyytyi 250 juostuna paikkaan johtavan kannassa. Putosi sieltä päätössatasella kärkihevosen kannasta ja otti maksimit. 8 Caldera Amour lähti heti ajamaan ulkoratoja eteenpäin. Sai lopulta 450 juostuna kuolemanpaikan haltuunsa. Putosi siitä loppusuoran alussa kärkitaistosta, mutta säilytti kuitenkin oman vauhtinsa. 11 Denna matkasi 5. sisällä. Oli siellä pitkään vailla kiritilaa. Vapaa rata löytyi loppusuoran alussa, minkä jälkeen tuli lopun lähinnä tasaisesti. 2 Brass n Sassy matkasi 3. sisällä. Kiritilaa ei koskaan löytynyt. 5 Mr Hoke Diamond juoksi 4. ulkona. Lähti 450 ennen maalia selkään 3. radalle. Ei lopussa isommin kirinyt. 9 Expanse´s Hope seuraili 4. sisältä maksimaaliseen sijoitukseen. 6 Nelle Kavat peruutti ensimmäisen kaarteen lopussa 3. radalta 6. sisälle. Oli sieltä kirivaiheessa aika vaisu. 7 Pitbull ajoi eteenpäin. Otti 180 juostuna pari haparoivaa askelta. Sai 400 juostuna paikan toisesta ulkoa. Taipui sieltä selvästi loppukaarteen alussa ja oli vaisu. 4 Starling Chick juoksi 3. ulkona. Jäi sinne loppukaarteessa pahoin vaille kiritilaa. Laukkasi 250 ennen maalia pitkäksi.

Väliajat: 12,5 / 1 - 15,0 / 1 - 13,5 / 1

5. Lähtö

4 Vuaran Viima sai nopeasti paikan toisesta ulkoa. Lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Eteni 450 ennen maalia toisen radan vetojuhdaksi. Puristi siitä loppusuoralla hallittuun voittoon. Viim. 700 m 26,3. 10 Vikkeer matkasi 5.-4. ulkona. Lähti 450 ennen maalia selkään 3. radalle. Nousi loppusuoralle tultaessa ulommas ja tuli mukavasti maaliin asti. Viim. 700 m 25,7. 2 Ruiske matkasi johtavan kannassa. Nousi sieltä loppusuoralle tultaessa toiseen ulos. Seuraili lopun tasaisesti. 1 Sillankorvan Uljas kiihdytti heti kärkipaikalle. Puutui päätössatasella ja putosi toton ulkopuolelle. 9 Mitt Hjärtas Tango matkasi pääjoukon hännillä sisäradalla. Otti 700 juostuna lyhyen laukan. Laukkasi samassa paikassa kierrosta myöhemmin, minkä jälkeen tuli lopun lähinnä tasaisesti. 3 Siriliisi juuttui nopeasti kuolemanpaikalle. Taipui siitä selvästi viimeisen takasuoran lopulla ja oli aika vaisu. 8 Onnin Tähti juoksi 3. ulkona. Pudotti toisen ringin alkaessa 3. sisälle, mistä oli jatkossa oikein vaisu. 6 Aika- Otus otti ratkaisevan lähtölaukan ja peli oli heti selvä. 5 Marhotti laukkasi lähdössä pitkäksi. 7 Hotlinki sai ensimmäisen takasuoran lopulla paikan 4. ulkoa. Lähti viimeisen takasuoran alussa selkään 3. radalle. Koki loppukaarteessa hetken vähän heikkoja hetkiä, mutta lähti loppusuoran puolivälissä taas kovaan vauhtiin. Laukkasi valitettavasti juuri hieman ennen maalia ja kaksarisijoitus vaihtui hylkäykseen.

Väliajat: 35,5 / 1 - 34,5 / 1 - 29,5 / 1 - 26,5 / 4

6. Lähtö

6 Kat´s Commander kiihdytti heti kärkipaikalle. Sai vetää erittäin sopuisasti ja piti lopussa varmaan voittoon. 2 Easy Vacation juoksi 3. sisällä. Nousi viimeisen takasuoran puolivälissä toiseen ulos. Löysi loppusuoralle tultaessa sujuvasti kiritilaa. Tuli lopun hyvin ja ehti linjalle toiseksi. Viim. 400 m 13,5. 3 M. T. Master Don tyytyi suosiolla paikkaan johtavan kannassa, mistä ei saanut lopussa kiritilaa. Voimia jäi kyllä aika paljon. 7 Sort Of Sorrow juoksi 5. sisällä. Nousi 700 juostuna toisen radan vetojuhdaksi. Tuli siitä asiallisesti sisään asti. 5 Super Classic juoksi 4. sisällä. Nousi 800 juostuna toiseen ulos. Siirtyi viimeisen takasuoran alussa kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Kirin terä katkesi 350 ennen maalia, minkä jälkeen tuli lopun vain tasaisesti. 1 Benobi Zet, 4 Jagger Zon ja 8 Ramona Win olivat poissa.

Väliajat: 20,5 / 6 - 24,0 / 6 - 18,0 / 6 - 13,0 / 6

7. Lähtö

1 Isiah Boko kiihdytti heti kärkipaikalle. Sai vetää erittäin sopuisasti ja otti lopussa oikein helpon voiton. 2 Natasha Love juoksi 5. ulkona. Sai toisen ringin alkaessa paikan 4. ulkoa. Kirikaista aukeni loppusuoran alussa, minkä jälkeen tuli lopun hyvin ja ehti niukasti toiseksi. Viim. 400 m 13,8. 3 Makedreamcometrue sai nopeasti paikan johtavan kannasta. Oli sieltä lopussa tasainen kolmas. 10 Feeling Flash juoksi 6. ulkona. Lähti sieltä puolimatkassa kiriin 3. radalle. Sai pian vetoavun eteensä. Nousi 350 ennen maalia kiriin 4. radalle. Tuli asiallisesti sisään asti. 6 Bwt Dallas juoksi 4. ulkona. Sai 900 ennen maalia paikan 3. ulkoa. Kirikaista pysyi tiiviisti kiinni. Kaista aukeni vasta loppusuoran puolivälissä ja jossiteltavaa jäi kosolti. 4 Original Hope sai kuolemanpaikalle vetoavun ensimmäisen takasuoran alussa. Oli jatkossa toisessa ulkona pitkään vailla kiritilaa. Vapaa rata löytyi 150 ennen maalia, minkä jälkeen oli ratkaisumetreillä tasainen. 5 Rudy One kiertyi 350 juostuna 3. radan kautta kuolemanpaikalle. Tuli siitä aivan juosten sisään, vaikka päätössatasella matka painoikin. 9 Add a Lil Zet seuraili 3. sisältä maksimaaliseen sijoitukseen. 12 Laser Jet juoksi 4. sisällä. Nousi loppusuoran alussa rintaman takaa ulommas. Oli melkoisen vaisu. 11 Haze Check juoksi 7. ulkona. Lähti 900 ennen maalia selkiin 3.-4. radalle. Kiri katkesi loppusuoran alussa ja tuli lopun aika vaisusti. 7 Bugsy Rich juoksi 3. ulkona. Lähti 850 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Kirin terä katkesi loppusuoran alkuun ja loppu oli aika tahmeaa menoa. 8 Captain Cruise oli poissa. 

Väliajat: 18,0 / 1 - 21,0 / 1 - 20,5 / 1 - 15,0 / 1

8. Lähtö

5 Gambino Degato kiihdytti heti kärkipaikalle. Sai vetää haluamaansa tahtia ja oli reippaalla lopetuksellaan vakuuttava voittaja. 3 Haras Du Pin juoksi johtavan kannassa. Oli sieltä lopussa sisäradan vetäessä varmasti toinen. 4 Hamis Fameraiser juoksi 4. sisällä. Nousi viimeisen takasuoran puolivälissä toisen radan vetojuhdaksi. Tuli mukavasti sisään ja oli kolmas. 2 Sahara Rouge seuraili 3. sisältä tasaisesti. 1 Grand Ale otti jo 100 ennen lähtölinjaa pahan laukan ja jäi selvästi. Kulki jatkossa mukavasti. Viim. 1500 m 12,9. 6 Fika matkasi 5.-4. sisällä. Kiritilaa ei lopussa löytynyt. 7 Klena Vito oli poissa.

Väliajat: 14,5 / 5 - 16,5 / 5 - 11,0 / 5

9. Lähtö

1 Pelin Sälli kiihdytti heti kärkipaikalle. Joutui vetämään avausringin paineen alla reippaasti. Prässääjä vaihtui pian. Vastaili kuitenkin kaikille ohitse yrittäneille ja otti lopussa varman voiton. 3 Carmenita matkasi johtavan kannassa. Putosi sieltä loppukaarteen alussa kärkiparin kyydistä. Peri lopussa laukkojen avittamana toiset rahat. 9 Virittäjä matkasi taustalla sisäradalla. Nousi viimeisen takasuoran alussa toiselle radalle. Tuli lopun tasaisesti ja ehti niukasti kolmanneksi. Viim. 1000 m 33,3. 7 Sigismund otti pahan lähtölaukan ja jäi selvästi. Suoritti jatkossa asiallisesti ja ehti lopussa taistoon kolmansista rahoista. 4 Marsku matkasi 3. ulkona. Pudotti kierros ennen maalia 3. sisälle. Seuraili sieltä lopussa maksimisijoitukseen. 10 Aarian Hermanni juoksi 4. ulkona. Lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin, mutta jäi kuitenkin pian seurustelemaan 3. sisähevosen kanssa. Eteni 300 ennen maalia kakkoskeulan kupeelle. Otti siinä loppusuoran alussa laukan, mistä selvittyään tuli lopun asiallisesti. 5 Tripla Hoo oli lopussa rehellisen riittämätön juostuaan 5.-4. ulkona. 11 Sypressi otti 100 juostuna pahan laukan ja peli oli heti selvä. 2 Humu- Venla juuttui toisen radan vetojuhdaksi, missä piti tempon reippaana. Laukkasi kärkihevosen kupeelta 850 juostuna pitkäksi. 6 Larvan Lempi juoksi toisessa ulkona. Jäi siitä kierros juostuna toisen radan vetojuhdaksi. Löi siinä painetta kärkihevoselle. Oli vielä 250 ennen maalia laukatessaan tiukasti voittotaistossa. Laukkasi pian uudelleen ja meni hylkäykseen. 8 Gladiaattori lähti heti ajamaan 3. rataa ilman vetoapua eteenpäin. Pääsi lopulta kierros juostuna pudottamaan toiseen ulos. Taipui lähes samassa pahoin ja keskeytti lopulta. 12 Seekerin Lissu matkasi taustalla sisäradalla. Jäi sinne viimeisen takasuoran alussa hetkeksi vaille kiritilaa. Vapaa rata löytyi kuitenkin nopeasti. Taipui jatkossa selvästi ja keskeytti lopulta. 

Väliajat: 28,0 / 1 - 29,5 / 1 - 34,0 / 1 - 33,5 / 1

Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry
Ravitie 9
60120
Seinäjoki
06 428 9200
seinajoen.ravit@seinajoenravit.net