Tulokset tästä

1. Lähtö

1 Vilmer Myrberg matkasi alun 3. sisällä. Nousi sieltä ensimmäisen takasuoran puolivälissä kuolemanpaikalle. Painui siitä 250 ennen maalia kärkipaikalle ja otti lopussa uran avauksestaan helpon voiton. Viim. 1000 m 35,1. 8 Valon Pirsta matkasi alun harvassa laumassa viidentenä. Nousi sieltä ensimmäisen takasuoran puolivälissä toiselle radalle ja sai 800 juostuna paikan toisesta ulkoa. Lähti sieltä 850 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Sai loppusuoralle tultaessa paikan johtohevosen kupeelta. Oli siitä lopussa varmasti toinen. 11 Siiri Vei eteni taustalta tasaisesti kohden kärkeä ja sai toisessa kaarteessa paikan 3. ulkoa. Pudotti päätöspuolikkaan alussa sisäradalle ja seuraili jatkossa tasaisesti kolmanneksi. 9 Sorjan Taiga otti 50 juostuna laukan ja lisää. Eteni tasaisesti ja sai toisen kaarteen puolivälissä paikan 4. ulkoa. Suoritti jatkossa tasaisesti. Viim. 1900 m 35,8. 10 Affe laukkasi lähdössä ja jäi lisää. Matkasi jatkossa lauman hännillä sisäradalla, missä oli viimeisen takasuoran alussa hetken vailla kiritilaa. Löysi väylän nopeasti ja tuli lopun asiallisesti. Viim. 600 m 35,0. 4 Vilholan Vilma kiihdytti heti kärkipaikalle. Antoi siitä loppusuoralle tultaessa selvästi periksi. 3 Kankalon Sälli oli 3. sisältä jo kierros juostuna vähän vaikeuksissa ja oli jatkossa melko vaisu. 2 Metsärinteen Valio laukkaili nopeasti hylkäykseen asti. 6 Tarossi otti 250 juostuna kärjen tuntumasta laukan ja putosi lauman hännille. Otti siellä 400 juostuna uuden laukan. Laukkasi kulisseissa kierros juostuna hylkäykseen. 5 Pårs Samuraj matkasi johtavan kannassa, mistä taipui selvästi viimeisen takasuoran alussa. Laukkasi loppukaarteen puolivälissä pitkäksi. 7 Meliita oli poissa.

Väliajat: 44,5 / 4 - 42,0 / 4 - 36,0 / 4 - 35,0 / 1

2. Lähtö

6 Feeling Glory otti 150 juostuna kärjen tuntumasta laukan ja jäi selvästi. Sai ensimmäisen takasuoran puolivälissä paikan 4. ulkoa. Pääsi kolmannessa kaarteessa 3. ulos. Jäi 850 ennen maalia vastustajien laukkojen ansiosta toisen radan vetojuhdaksi. Painui siitä loppusuoran alussa kärkipaikalle ja otti lopussa varman voiton. Viim. 1700 m 18,1. 14 Cobolt laukkasi lähdössä ja jäi selvästi lisää. Lähti 1600 ennen maalia lauman hänniltä kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Pääsi 1350 ennen maalia pudottamaan toiseen ulos. Lähti sieltä 1050 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua, mutta otti 50 metriä myöhemmin uuden laukan ja putosi aivan lauman hännille. Suoritti jatkossa hyvin ja nousi hienosti toiseksi. Viim. 2000 m 17,7x. Viim. 700 m 16,4. 3 Mr Money Robber otti alun rauhassa ja matkasi 5. sisällä. Nousi sieltä 900 juostuna 6. ulos. Lähti lauman hänniltä viimeisen takasuoran alussa kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Siirtyi 300 ennen maalia kiriin 4. radalle ilman vetoapua ja tuli mukavasti maaliin asti. Viim. 700 m 17,6. 13 Tauriel lähti rauhassa ja matkasi lauman hännillä toisella radalla. Sai päätösringin alkaessa paikan 3. ulkoa. Oli sieltä loppukaarteessa hetken vailla kiritilaa. Otti kuitenkin koko lailla maksimit. Viim. 1900 m 18,7. 5 What´s Up Cloud matkasi alun toisessa ulkona. Jäi siitä ensimmäisen takasuoran puolivälissä toisen radan vetojuhdaksi. Pääsi 950 ennen maalia pudottamaan johtavan kantaan. Nousi 400 ennen maalia toiseen ulos ja seuraili jatkossa maksimaaliseen sijoitukseen. 11 Time to Win sai nopeasti paikan 3. ulkoa. Lähti ensimmäisen takasuoran puolivälissä kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Painui lopulta 750 juostuna kärkipaikalle asti. Menetti paikkansa loppusuoran alussa ja antoi jatkossa selvästi periksi. 4 Filip Star sai 200 juostuna paikan johtavan kannasta. Jäi 450 juostuna 3. sisälle ja 300 metriä myöhemmin 4. sisäpariin. Nousi viimeisen takasuoran alussa toiselle radalle. Pudotti 350 ennen maalia sisäradalle. Ui sinne loppusuoran alussa pakettiin ja löysi vapaan radan vasta aivan lopussa. Jossiteltavaa jäi kosolti. 7 Candy Sex käynnistyi asiallisesti ja eteni 250 juostuna kärkipaikalle asti. Jäi 450 juostuna johtavan kantaan ja 300 metriä myöhemmin 3. sisälle. Kohtasi siellä kolmannessa kaarteessa motivaatio- ongelmia ja menetti hieman vauhtiaan. Kulki jatkossa asiallisesti, mutta ei ole vielä mikään varma suorittaja. 10 Mama´s Hope laukkasi lähdössä ja jäi selvästi lisää. Sai ensimmäisen takasuoran puolivälissä paikan 5. ulkoa. Juoksupaikaksi muodostui päätösringin alkaessa toinen ulkopari. Pudotti viimeisen takasuoran lopussa sisäradalle ja otti lopussa aivan maksimit. 8 Funky Lane oli taustalta sisäradalta rehellisen riittämätön. 12 Donald Twice otti 100 juostuna ratkaisevan laukan ja menetti samassa pelinsä. 1 Hot Choklit Kiss laukkasi alkumetreillä pitkäksi. 2 I Had Enought laukkasi 200 juostuna kärkipaikalta ja putosi keskijoukkoihin. Laukkasi siellä 650 juostuna hylkäykseen. 15 Keley Beyonce lähti taustalta mukavasti ja eteni ensimmäisen takasuoran puolivälissä kuolemanpaikalle. Painui siitä 450 juostuna kärkipaikalle asti. Jäi toisen kaarteen puolivälissä johtavan kantaan. Taipui sieltä selvästi päätösringin alkaessa ja keskeytti lopulta. 8 Red Engel oli poissa.

Väliajat: 22,0 / 16 - 20,5 / 11 - 20,5 / 11 - 19,5 / 6

3. Lähtö

3 Parvelan Retu käynnistyi mukavasti ja eteni nopeasti kärkipaikalle. Sai vetää alun rauhassa. Kiihdytti tahtia päätösringillä ja nappasi lopussa helpon voiton. Viim. 1000 m 29,5. 5 Landen Reino sai nopeasti paikan 3. sisältä. Nousi sieltä 700 juostuna toisen radan vetojuhdaksi. Puristi siitä rehellisesti sisään asti ja oli lopussa varmasti toinen. Viim. 1000 m 30,1. 8 Liston käynnistyi hyvin ja sai pian paikan johtavan kannasta. Nousi sieltä viimeisen takasuoran puolivälissä toiseen ulos. Lähti sieltä 400 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Tuli aivan juosten maaliin asti, vaikka ei lopussa ohituksiin pystynytkään. 7 Ajatustenlukija laukkasi alkumetreillä lyhyesti ja putosi lauman hännille. Suoritti sieltä jatkossa asiallisesti ja oli lopulta oikein selvästi neljäs. Viim. 1900 m 33,4. 10 Mahatma matkasi harvassa muodostelmassa neljäntenä sisällä. Nousi sieltä viimeisen takasuoran puolivälissä toiselle radalle. Otti 450 ennen maalia pahan laukan, minkä jälkeen tuli lopun tasaisesti. 1 Sinola lähti oikein hitaasti matkaan ja jäi 4. sisälle. Laukkasi siellä ensimmäisen takasuoran alussa pitkäksi. 4 Kukkarosuon Ville laukkasi 50 juostuna pahoin ja putosi taustalle. Laukkaili kulisseissa jatkossa hylkäykseen asti. 9 Jättipotti Pee eteni ensimmäisen takasuoran alussa 4. sisälle. Sai toisessa kaarteessa paikan 3. sisältä, missä laukkasi puolimatkassa pitkäksi. 2 Isoveto ja 6 Aika- Sinko olivat poissa.

Väliajat: 42,0 / 3 - 38,5 / 3 - 30,0 / 3 - 29,0 / 3

4. Lähtö

4 Diktator matkasi 3. sisällä. Nousi 400 ennen maalia toiseen ulos. Lähti sieltä loppusuoran alussa kiriin 3. radalle ilman vetoapua ja otti lopussa helpon voiton. Viim. 400 m 15,0. 13 Fade To Jam juoksi 4. ulkona. Lähti sieltä viimeisen takasuoran alussa selkään 3. radalle. Siirtyi 350 ennen maalia kiriin 4. radalle ilman vetoapua ja eteni hyvin, mutta jäi 280 ennen maalia ilmeisesti hakauksiin vastustajan kanssa, sillä vauhti katosi hetkeksi. Tuli lopun vielä pirteästi. Viim. 700 m 14,7. 8 Batman Evo sai ensimmäisen takasuoran alussa paikan 3. ulkoa. Lähti sieltä 700 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Näytti 280 ennen maalia jäävän hetkeksi hakauksiin vastustajan kanssa, minkä jälkeen tuli lopun vielä aivan juosten. 6 Big Molly kiihdytti heti kärkipaikalle. Luopui paikastaan 250 juostuna. Nousi johtavan kannasta loppusuoran alussa toiselle radalle. Pudotti aivan lopussa sisäradalle ja voimia jäi. 9 Bewitch Boy eteni ensimmäisen takasuoran puolivälissä toiseen ulos. Lähti sieltä 650 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Sai 450 ennen maalia kuolemanpaikan haltuunsa. Painui loppusuoran alussa kärkipaikalle, mistä antoi päätössatasella periksi ja putosi toton ulkopuolelle. 12 Bonhomme matkasi 5. sisällä. Sai viimeisen takasuoran alussa paikan 4. sisältä. Nousi 300 ennen maalia selkään 3. radalle, mutta ei päässyt lopussa aivan vapaasti kirimään. 7 Sweet Malkin matkasi alun 6. sisällä. Nousi 750 juostuna 5. ulos. Lähti sieltä viimeisen takasuoran alussa selkiin 3. radalle. Lähti 300 ennen maalia kiriin aivan ulkoradoille ja tuli juosten sisään asti. Viim. 700 m 14,9. 10 Remember Y. lähti oikein rauhassa ja putosi lauman hännille sisäradalle. Matkasi 6. sisällä, mistä tuli pääjoukon mukana maaliin asti. Viim. 1000 m 16,3. 3 Big Chip pääsi 250 juostuna kärkipaikalle, missä sai vetää haluamaansa vauhtia. Taipui loppusuoralla selvästi ja oli ihmeen aseeton. 2 Buck Fever juoksi 4. sisällä. Nousi sieltä viimeisen takasuoran alussa 3. ulos. Jäi sinne viimeisen takasuoran lopussa vaille kiritilaa. Pudotti 350 ennen maalia lauman hännillä sisäradalle. Oli lopussa vaisu. 5 Florence Web juuttui 300 juostuna kuolemanpaikalle. Taipui siitä selvästi viimeisen takasuoran lopussa ja oli oikein vaisu. 11 Yezzir Hanover laukkasi alkumetreillä pitkäksi. 1 Nelle Kavat oli poissa.

Väliajat: 17,0 / 3 - 18,0 / 3 - 18,0 / 3 - 15,5 / 4

5. Lähtö

2 Floyd Kenwood kiihdytti heti kärkipaikalle, missä sai vetää erittäin rauhallista tahtia. Piti lopussa niukkaan voittoon ja joutui yllättävänkin tiukoille. 1 Moon Eagle juoksi johtavan kannassa. Sai sieltä loppusuoran alussa kiritilaa ja tuli lopun terävästi ehtien aivan voittaneen rinnalle. Viim. 400 m 15,7. 3 Dark Alley sai nopeasti paikan 3. sisältä. Oli sieltä lopussa sisäradan vetäessä varmasti kolmas. Voimia jäi kyllä taktiikkajuoksussa jäljellekin. 11 Amazing Spring seuraili 4. sisältä maksimaaliseen sijoitukseen. 7 Brain Breeze matkasi 4. ulkona. Sai kolmannessa kaarteessa paikan 3. ulkoa. Lähti 500 ennen maalia selkään 3. radalle ja 300 ennen maalia kiriin 5. radalle ilman vetoapua. Tuli lopun asiallisesti. 4 Real Arch juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, mistä taipui loppusuoralla hieman, mutta ei silti kokonaan luovuttanut. 8 Inflammable Jam matkasi 5. ulkona. Lähti 1400 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Pudotti 200 metriä myöhemmin takaisin 5. ulos. Siirtyi kierros ennen maalia selkään 3. radalle. Nousi 450 ennen maalia kiriin 4. radalle ilman vetoapua. Oli kirissään vain tasainen. 5 Ellen Ray juoksi toisessa ulkona, mistä ei vain riittänyt lopussa. 12 Laser Jet juoksi 3. ulkona. Lähti sieltä kierros ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Kiri katkesi loppukaarteessa pahoin ja tuli lopun vaisusti. 6 Gabriel Star otti alun rauhassa ja jäi 5. sisälle. Ei vain riittänyt sieltä jatkossa lainkaan. 9 Callela Kassius ja 10 Vanilla Price olivat poissa.

Väliajat: 18,0 / 2 - 19,5 / 2 - 18,5 / 2 - 16,0 / 2

6. Lähtö

12 Taikapassi lähti heti ajamaan 3. rataa ilman vetoapua eteenpäin ja painui kärkipaikalle 300 juostuna. Sai vetää avausringin rauhassa. Kiihdytti tahtia loppua kohden ja otti lopussa helpon voiton. 10 Gillan matkasi alun 5. sisällä. Nousi puolikas juostuna 4. ulos. Lähti sieltä 1250 ennen maalia selkään 3. radalle. Jäi päätösringin alkaessa 3. radalle ilman vetoapua. Puristi pitkän kirinsä rehellisesti sisään asti ja nousi lopussa toiseksi. Viim. 1000 m 29,3. 6 Tulipallo matkasi alun keskijoukoissa toisella radalla. Pudotti puolikas juostuna 4. sisälle. Oli siellä pian pahoin vailla kiritilaa ja putosi lauman hännille. Lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin ulkoradoille ja tuli mukavasti maaliin asti. Viim. 700 m 27,6. 16 Siron Peli lähti hieman hitaasti matkaan ja jäi alussa lisää. Lähti lauman hänniltä 1450 ennen maalia selkään 3. radalle. Pääsi 950 ennen maalia pudottamaan toiseksi toiselle radalle. Jäi loppukaarteen alussa toisen sisähevosen rinnalle toisen radan vetojuhdaksi ja oli lopussa tasainen neljäs. Viim. 2000 m 28,7. 15 Kotorinnan Topi laukkasi lähdössä lyhyesti. Sai toisen kaarteen alussa paikan 5. ulkoa. Lähti sieltä 1300 ennen maalia selkiin 3. radalle. Pudotti loppukaarteessa toiselle radalle ja tuli asiallisesti maaliin asti. 11 Helun Kuva matkasi keskijoukoissa toisella radalla. Lähti sieltä viimeisen takasuoran puolivälissä selkään 3. radalle. Suoritti jatkossa tasaisesti. 9 Katrin Ram matkasi 4. ulkona, mistä lähti 1400 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Eteni päätösringin alkaessa kuolemanpaikalle. Pudotti 550 ennen maalia johtavan kantaan ja seuraili jatkossa tasaisesti maksimisijoitukseen. 13 Taajanvaltti seuraili pääjoukon hänniltä aivan maksimaaliseen sijoitukseen. 14 Elitloppet laukkasi alkumetreillä pahoin ja menetti samassa pelinsä. 4 Wimpy seuraili keskijoukoista vailla virtaa ja oli vaisu. 5 Aiheen Juhannus matkasi alun 3. sisähevosen rinnalla toisen radan vetojuhtana. Eteni toisen kaarteen puolivälissä kärkihevosen kupeelle. Pudotti päätösringin alkaessa johtavan kantaan. Antoi siellä viimeisen takasuoran alussa pahoin periksi. 1 Laretta putosi nopeasti 3. sisälle. Jäi kierros ennen maalia 4. sisälle ja oli jatkossa oikein vaisu. 8 Piimä käynnistyi mukavasti ja eteni 250 juostuna kärkipaikalle. Luopui 100 metriä myöhemmin paikastaan ja jatkoi johtavan kannassa. Jäi kierros ennen maalia 3. sisälle. Nousi siellä 800 ennen maalia toiselle radalle. Laukkasi viimeisen takasuoran puolivälissä pitkäksi. 2 Humika, 3 Tuuren Lento ja 7 Vuaran Viima olivat poissa.

Väliajat: 35,0 / 12 - 33,0 / 12 - 28,0 / 12 - 30,0 / 12

7. Lähtö

8 Lake´s Action matkasi johtavan kannassa. Nousi loppusuoran alussa toiselle radalle ja puristi lopussa varmaan voittoon. Viim. 1000 m 13,8. 1 Hudson Web kiihdytti heti kärkipaikalle, missä sai vetää avausringin sopuisasti. Kiihdytti vauhtia loppua kohden ja tuli mainiosti perille asti. 11 Rose´s Tara juoksi 4. ulkona. Lähti sieltä kierros ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Tuli kirinsä oikein hyvin maaliin asti ja nousi lopussa kolmanneksi. Viim. 1000 m 13,8. 7 Trouble Leader eteni nopeasti kuolemanpaikalle, missä laittoi toisella kierroksella painetta pannuun. Tuli mukavasti maaliin asti, vaikka putosikin päätössatasella toton ulkopuolelle. 9 Gracelyn seuraili 3. sisältä sisäradan vetäessä maksimaaliseen sijoitukseen. 10 Triple Ray matkasi 4. sisällä, mistä otti lopussa maksimit. 6 Feeling Classy seuraili toisesta ulkoa maksimaaliseen sijoitukseen. 15 Lilla Robert käynnistyi aivan hyvin, mutta jäi silti 6. sisälle. Otti siellä toisessa kaarteessa pari laukka- askelta menettämättä asemiaan. Nousi 850 ennen maalia 6. ulos. Lähti sieltä loppukaarteessa kiriin ulkoradoille ja tuli lopun aivan juosten. Viim. 700 m 14,4. 13 Ernie Bell seuraili 5. ulkoa tasaisesti maaliin asti ja otti maksimit. 16 Feeling Flash ei vain riittänyt lopussa lainkaan juostuaan 5. sisällä. 14 Twinquit otti 6. ulkona 850 juostuna pahan laukan ja menetti samassa pelinsä. 5 Count Forte otti ratkaisevan lähtölaukan ja menetti heti pelinsä. Häiritsi samalla hieman yhtä kanssakilpailijaansa. Kulki jatkossa kulisseissa asiallisesti. 12 Smart Leader otti 50 juostuna ahtaan oloisessa tilanteessa pahan laukan ja mahdollisuudet sulivat samassa. 3 Hamlet Star otti alussa pysähdyslaukan ja peli oli heti selvä. 4 Silenos Speyburn laukkasi lähdössä pahoin ja jäi heti ratkaisevasti. 2 Troopers juoksi 3. ulkona. Lähti sieltä viimeisen takasuoran alussa selkään 3. radalle. Nousi 300 ennen maalia kiriin 4. radalle ilman vetoapua. Otti loppusuoran puolivälissä laukan, mihin paloi rahasija. 

Väliajat: 20,0 / 1 - 19,0 / 1 - 13,0 / 1 - 15,5 / 8

8. Lähtö

5 Kaappi matkasi alun toisessa ulkona. Lähti sieltä ensimmäisen takasuoran alussa kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Eteni toisessa kaarteessa kärkihevosen tuntumaan. Painui siitä 850 ennen maalia kärkipaikalle ja oli lopulta aivan ylivoimainen. Viim. 1000 m 31,3. 10 Onnin Tahti otti keskijoukoissa 250 juostuna laukan. Kulki jatkossa mukavasti ja oli lopussa varmasti toinen. Viim. 1700 m 30,1. 4 Peli- Pekka matkasi alun harvassa muodostelmassa kolmantena. Otti siinä 550 juostuna lyhyen laukan. Lähti 950 ennen maalia kiriin 3. radalle. Eteni nopeasti kakkoskeulan rinnalle toisen radan vetojuhdaksi. Eteni loppukaarteen alussa kolmanneksi ja säilytti lopussa helposti asemansa. 3 Koljanteri lähti tasaisesti matkaan ja matkasi alun 3. sisällä. Haparoi siellä ensimmäisen takasuoran puolivälissä lyhyesti. Matkasi jatkossa keskijoukoissa, missä oli lopussa tasainen neljäs. Ravi oli koko ajan melko haparoivaa. 6 Gladiaattori laukkasi alussa ja jäi taustalle. Kulki siellä jatkossa asiallisesti. 2 Tuutinki matkasi johtavan kannassa. Jäi toisessa kaarteessa kolmanneksi. Seuraili jatkossa tasaisesti maksimaaliseen sijoitukseen. 11 Likser laukkasi 50 juostuna ja 150 juostuna uudelleen pahoin. Jäi paljon ja kulki jatkossa aivan hyvin, vaikka matka lopussa painoikin, sillä vauhti oli alkumatkalla oikeinkin kovaa. 7 Miss Viehätys otti 200 juostuna laukan ja jäi taustalle, missä myös pysyi jatkossa. 8 Virkun Hohto otti alkumetreillä ratkaisevan laukan ja menetti samassa pelinsä. 1 Tuurin Elli kiihdytti heti kärkipaikalle, missä otti 900 ennen maalia laukan. Sinetöi hylkäyksensä 100 metriä myöhemmin tulleella uudella pahalla laukallaan. 9 Rallan Salama laukkasi 50 juostuna. Otti 150 juostuna uuden laukan ja jäi paljon. Kulki jatkossa hyvin, mutta loppukaarteessa tullut laukka johti hylkäykseen. Vauhdit kyllä riittäisivät, mutta epävarmuus vaivaa. 

Väliajat: 37,5 / 1 - 34,5 / 1 - 29,0 / 5 - 31,0 / 5

9. Lähtö

4 Olly Jumper kiihdytti heti kärkipaikalle. Sai ensimmäisen takasuoran lopulla kärkipaikan kyselijän rinnalleen. Piti kuitenkin kiinni paikastaan ja hallitsi lopulta vaivattomasti maaliin asti. 8 Markin Midsummer peruutti 300 juostuna 3. radalta 5.ulos. Lähti sieltä loppukaarteen alussa kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Siirtyi loppusuoralle tultaessa aina 5. radalle ilman vetoapua asti ja kiri lopussa toiseksi. 6 Cubus juoksi 3. ulkona. Lähti sieltä 800 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Eteni nopeasti uuteen selkään 3. ulos. Lähti loppusuoran alussa kiriin 4. radalle ilman vetoapua ja tuli aivan asiallisesti maaliin asti. 12 Moving On Up juoksi 4. ulkona. Pudotti sieltä 400 ennen maalia sisäradalle ja seuraili lopussa maksimisijoitukseen. 1 Jenel In The Crown matkasi johtavan kannassa. Nousi sieltä viimeisen takasuoran alussa toiseen ulos. Lähti 450 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Kirin terä katkesi 100 ennen maalia ja putosi lopussa viidenneksi. 9 Diamond Nibs matkasi alun 3. ulkona. Lähti sieltä 1650 ennen maalia kiriin 3. radalle ilman vetoapua. Eteni nopeasti kuolemanpaikalle ja pyrki kärkeen. Joutui kuitenkin tyytymään kuolemanpaikkaan. Putosi siitä loppusuoran alussa kärkitaistosta ja otti maksimit. 11 Caldera Amour ei vain riittänyt 3. sisältä lainkaan. 5 Captain Cruise juuttui ensimmäisen takasuoran alussa kuolemanpaikalle. Sai 600 juostuna paikan toisesta ulkoa. Taipui sieltä selvästi jo viimeisen takasuoran alussa ja oli oikein vaisu. Viim. 600 m 23,5. 2 Cosmos Playgirl otti ratkaisevan lähtölaukan ja keskeytti myöhemmin taustalla. 7 Maria Sånna laukkasi lähdössä pitkäksi. 3 Mico Roff ja 10 Evi olivat poissa.

Väliajat: 19,0 / 4 - 18,0 / 4 - 18,5 / 4 - 19,5 / 4

Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry | Ravitie 9 | 60120 Seinäjoki | 06 428 9200 | seinajoen.ravit@seinajoenravit.net