Tulokset tästä

1. Lähtö

2 Säestäjä kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna vastaili lopussa niukkaan, mutta varmaan voittoon. 4 Helkan Terttu laukkasi 80 juostuna kärjen tuntumasta ja tamma putosi keskijoukkoihin. Se sai ensimmäisen takasuoran alussa paikan 4.sisältä. Tamma nousi 750 juostuna toiseen ulos. Se lähti 650 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Tamma eteni loppukaarteen puolivälissä kuolemanpaikalle ja se oli siitä loppuun asti mukana voittotaistossa. Viim. 700 m 35,4. 8 Liiseriina matkasi johtavan kannassa, mistä tamma nousi loppukaarteen alussa toiseen ulos. Se oli sieltä lopussa tasainen kolmas. 7 Seekerin Sara pudotti 250 juostuna kuolemanpaikalta 3.sisään. Tamma nousi sieltä 700 juostuna uudelleen kuolemanpaikalle. Se pudotti 350 ennen maalia johtavan kantaan ja antoi lopussa hieman periksi. 10 Slovari lähti hieman haparoiden matkaan ja ori jäi alussa taustalle. Se kulki pitkään kulmikkaalla ravilla. Ori sai suurten tasoerojen lähdössä lopussa viimeiset rahat. Viim. 1900 m 39,4. 6 Tomin Tärmä lähti hieman haparoiden matkaan ja ruuna jäi ensimmäisen takasuoran alussa harvaan keskijoukkoon. Se sai viimeisen takasuoran puolivälissä tuntuman kärkijoukkoon ja lähti pian selkään 3.radalle. Ruuna otti 300 ennen maalia laukan, mihin se menetti rahasijan. 3 Helmi- Liekki lähti hitaasti matkaan ja tamma putosi heti takajoukkoihin, missä se myös pysyi jatkossa. 9 Sähkömies jäi alussa hieman lisää. Ruuna laukkasi 100 juostuna lyhyesti ja se jäi aivan taustalle, missä ruuna oli jatkossa vaisu. 5 Virkun Hohto otti 100 juostuna laukan ja ori jäi keskijoukkoihin. Se laukkasi siellä ensimmäisen takasuoran lopussa uudelleen. Ori sinetöi hylkäyksensä hieman myöhemmin tulleella kolmannella laukallaan. 1 Pelin Sälli oli poissa.

Väliajat: 45,0 / 2 - 42,5 / 2 - 41,0 / 2 - 34,0 / 2

2. Lähtö

1 Queen Loves Road kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma jäi 450 juostuna johtavan kantaan. Se nousi loppusuoran alussa kuolemanpaikalle ja tamma puristi loppumetreillä varmaan voittoon. Viim. 700 m 18,7. 8 Rock´s Expected matkasi alun 4.sisällä, mistä tamma nousi ensimmäisen takasuoran puolivälissä toiseen ulos. Se lähti sieltä viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Tamma painui loppukaarteen alussa kärkipaikalle ja tuli aivan juosten maaliin asti, vaikka jäikin loppumetreillä toiseksi. 5 Sundsvik Samurai juoksi johtavan kannassa, mistä ruuna jäi puolikas juostuna 3.sisään. Se putosi sieltä loppukaarteessa kärkiparin vauhdista, mutta ruuna piti kuitenkin lopussa kolmanneksi. 4 Playzone matkasi 4.sisällä. Se haparoi siellä kierros juostuna lyhyesti, mutta säilytti kuitenkin paikkansa. Tamma nousi viimeisen takasuoran alussa toiseen ulos. Se oli siellä viimeisen takasuoran lopussa hetken vailla kiritilaa. Tamma sai pian sujuvasti tilaa ja se oli loppuun asti mukana taistossa kolmansista rahoista. 10 Fakir De Mont seuraili 5.sisältä maksimaaliseen sijoitukseen. 7 Granite jäi langalta keskijoukkoihin 3.radan kiertäjäksi. Ruuna pääsi 900 juostuna pudottamaan 4.ulos. Se lähti sieltä viimeisen takasuoran alussa selkiin 3.radalle. Ruuna jäi loppukaarteen puolivälissä 3.radalle ilman vetoapua, missä se tuli aivan juosten maaliin asti. 12 Vigilante oli pääjoukon hänniltä toiselta radalta kirivaiheessa vain tasainen. 15 Ginelle matkasi 6-7.ulkona, mistä tamma oli kirivaiheessa vailla suurempaa virtaa. 9 My Captain jäi toisesta ulkoa ensimmäisen takasuoran puolivälissä kuolemanpaikalle. Ruuna antoi siitä viimeisen takasuoran lopussa selvästi periksi. 11 Owenlin oli 6.sisältä lopussa oikein vaisu. Viim. 1000 m 27,7. 2 Davy Treasure painui 450 juostuna kuolemanpaikalta keulaan. Ruuna laukkasi siinä yllättäen viimeisen takasuoran puolivälissä pitkäksi. 3 Feeling Dream laukkasi lähdössä pitkäksi. 6 Captain Cruise myöhästyi hieman lähdössä ja ori jäi keskijoukkoihin. Se sai toisessa kaarteessa paikan 3.ulkoa. Ori lähti viimeisen takasuoran alussa selkään 3.radalle. Se otti 400 ennen maalia laukan ja putosi taustalle. Ori laukkasi siellä vielä loppusuoralla hylkäykseen. 13 Capricornia matkasi 5.ulkona, missä tamma laukkasi kierros juostuna lyhyesti. Se otti jatkossa pari pientä laukkaa. Tamma pudotti viimeisen takasuoran puolivälissä sisäradalle ja seuraili tasaisesti. Se oli maalissa kahdeksantena, mutta hylättynä. 14 Andy Victorioso juoksi 5-6.ulkona, missä ruuna laukkasi viimeisen takasuoran puolivälissä pitkäksi. 

Väliajat: 19,0 / 2 - 20,5 / 2 - 20,5 / 8 - 19,5 / 1

3. Lähtö

3 Diesel Devoted painui 200 juostuna kärkipaikalle, missä tamma sääti matkavauhdin sopivaksi ja se hallitsi reippaalla lopetuksellaan varmoin ottein maaliin asti. 2 Bewitch Boy kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna luopui 150 juostuna. Se oli lopussa johtavan kannasta tilaa saamatta toinen. 8 Hollywood Hills matkasi alun hännillä sisäradan jonossa, mistä ori nousi puolikas juostuna toiseen ulos. Se lähti 1250 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua ja sai nopeasti kuolemanpaikan haltuunsa. Ori oli siitä loppuun asti mukana kakkostaistossa. Viim. 1000 m 16,2. 1 Do It Valiant seuraili 3.sisältä sisäradan vetäessä asiallisesti maaliin asti. 5 Atos Palmen matkasi alun toisen radan vetojuhtana, vaikkakin vasta 3-4.sisähevosen rinnalla. Ruuna sai puolimatkassa vetoavun eteensä. Se lähti 450 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua ja ruuna oli lopussa tasainen. 9 Carajoso seuraili 4.sisältä maksimaaliseen sijoitukseen. 6 Emanuel Web otti alun rauhassa ja matkasi 5.sisällä. Ruuna nousi 900 juostuna 3.ulos. Se lähti sieltä loppukaarteen alussa kiriin 4.radalle ilman vetoapua. Taustalta oli reippaassa lopetuksessa toivotonta nousta. Viim. 400 m 14,0. 7 Castor U. M. laukkasi ja jäi ratkaisevasti jo paljon ennen lähtölinjaa. Keskeytti myöhemmin. 4 Will Hans Beat oli poissa.

Väliajat: 20,0 / 3 - 22,5 / 3 - 18,5 / 3 - 13,0 / 3

4. Lähtö

10 Mountain Rescue juoksi 5-6.ulkona, mistä ruuna pudotti kierros ennen maalia 4.sisään. Se nousi viimeisen takasuoran puolivälissä 3.ulos. Ruuna lähti 400 ennen maalia selkään 3.radalle. Se siirtyi pian kiriin 4.radalle ilman vetoapua ja ruuna puristi loppusuoralla varmaan voittoon. Viim. 400 m 15,5. 11 Knockout Ses matkasi 6.ulkona, mistä ruuna lähti 1850 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se sai 1500 ennen maalia kuolemanpaikan haltuunsa. Ruuna tuli siitä asiallisesti sisään asti ja oli lopussa varmasti toinen. 7 Can Conor juuttui alussa keskijoukkoihin 3.radalle, missä ruuna eteni puolikas juostuna kuolemanpaikalle. Se sai 1100 juostuna vetoavun eteensä. Ruuna seuraili lopussa toisesta ulkoa tasaisesti kolmanneksi. 8 Ewerth eteni nopeasti kuolemanpaikalle, minne ruuna sai puolikas juostuna vetoavun eteensä. Se jäi 1450 ennen maalia 3.ulos. Ruuna lähti sieltä 600 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se tuli kirinsä asiallisesti maaliin asti. 9 Acadian Cavi matkasi 4.sisällä, missä ruuna menetti puolimatkassa väsyneen vastustajan takana asemiaan. Se pudotti 900 ennen maalia sisäradalle, mistä ruuna tuli aivan juosten maaliin asti. 4 Gigolo Amok laukkasi lähdössä ja ruuna jäi lauman hännille. Se lähti sieltä 1750 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna laukkasi 1200 ennen maalia kärjen rinnalta 3.radalta ja se putosi taas taustalle. Ruuna tuli loppua taustalta vielä hyvin. 12 Gulliver Hangover matkasi lauman hännillä toisella radalla, mistä ruuna teki kohtalaisen viimeisen takasuoran alusta lähteneen kirin. Viim. 700 m 18,6. 5 Raibow Giant matkasi johtavan kannassa, minne ruuna jäi lopussa täysin vaille kiritilaa. 6 Taigo Blessed kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ruuna sai vetää rauhallisesti. Se antoi loppusuoralla selvästi periksi. 3 Woru Wings matkasi 3-4.ulkona, mistä tamma nousi viimeisen takasuoran puolivälissä selkään 3.radalle. Kiri oli varsin tehokas, mutta suunta oli valitettavasti väärä. Viim. 400 m 30,3. 1 Laser Jet juoksi 3.sisällä, mistä tamma taipui pahoin 1300 ennen maalia. Se keskeytti pian. 2 Honey Star matkasi 4.ulkona, mistä ruuna pudotti 1050 ennen maalia 3.sisään. Se nousi 350 ennen maalia 3.ulos. Ruuna laukkasi loppusuoran puolivälissä rahasijan. 

Väliajat: 19,5 / 6 - 20,5 / 6 - 22,0 / 6 - 17,5 / 10

5. Lähtö

3 Diesel Degato matkasi 2-3.ulkona, mistä ruuna lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se puristi kirinsä rehellisesti maaliin asti ja ruuna nappasi lopussa niukan voiton. Viim. 700 m 15,0. 11 Son´s Line matkasi 5.ulkona, mistä tamma lähti 900 ennen maalia selkiin 3.radalle. Se lähti 450 ennen maalia kiriin 4.radalle ilman vetoapua ja tuli oikein rehellisesti maaliin asti. Viim. 700 m 14,2. 8 Hataar The Brave juoksi 6.ulkona, mistä ori lähti 850 ennen maalia selkiin 3.radalle. Se siirtyi loppukaarteen alussa selkään 4.radalle ja tuli aivan juosten maaliin asti. 9 Grove´s Harley juoksi 4.ulkona, mistä ruuna lähti 900 ennen maalia kiriin 3.radalle. Se sai pian vetoavun eteensä. Ruuna tuli kirinsä mukavasti sisään asti. Viim. 1000 m 15,6. 10 Al´s Diva Tequila juoksi 4.sisällä, mistä tamma nousi viimeisen takasuoran alussa toiseen ulos. Kirikaista pysyi pitkään kiinni. Vapaa rata löytyi vasta loppusuoran puolivälissä ja jossiteltavaa jäi. 4 Billy Wanton juuttui alussa keskijoukkoihin 3.radan kiertäjäksi. Ruunalla ajettiin jatkossa voimalla eteenpäin ja se painuikin 600 juostuna kärkipaikalle asti. Ruuna antoi siitä loppusuoralla periksi, mutta kesti kuitenkin viimeiselle rahasijalle. 1 Every Reasons käynnistyi rivakasti ja tamma piti kärkipaikan hallussaan. Se jäi lopulta 650 juostuna 3.sisään. Tamma nousi 300 ennen maalia toiselle radalle ja loppusuoralla edelleen kiriin ulkoradoille. Se oli lopussa tasainen. 2 Jimmy Ray juuttui heti kuolemanpaikalle, mistä ruuna antoi loppusuoralla periksi. 5 Gilding Wall käynnistyi reippaasti, mutta ruuna jäi ensimmäisen kaarteen lopulla kuolemanpaikalle. Se sai 600 juostuna paikan johtavan kannasta, minne ruuna jäi lopussa täysin vaille kiritilaa. Pussitus näytti kyllä enemmän lähinnä tekniseltä. 6 Big Mas matkasi 3.ulkona, mistä ruuna pudotti 350 ennen maalia sisäradalle ja otti lopussa maksimit. 12 Denna oli lauman hänniltä sisäradalta rehellisen riittämätön. 7 Yummy Rappson otti alun rauhassa ja ruuna pudotti 450 juostuna 3.sisään. Se jäi pian 5.sisään. Ruuna laukkasi 850 ennen maalia ja putosi aivan viimeiseksi. Se otti jatkossa asiallisesti vauhtia, mutta loppusuoran alun uusi laukka meni pitkäksi asti. 

Väliajat: 15,5 / 4 - 16,5 / 4 - 15,0 / 3

6. Lähtö

2 Sentter juoksi 3.sisällä, mistä ruuna nousi 400 ennen maalia toiselle radalle. Se lähti 150 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua ja puristi lopussa niukkaan voittoon. 3 Velars eteni nopeasti kuolemanpaikalle, mistä ruuna pääsi ensimmäisen takasuoran lopussa pudottamaan johtavan kantaan. Se nousi 400 ennen maalia kakkoskeulan rinnalle, mistä ruuna oli loppuun asti mukana voittotaistossa. 1 Taajanvaltti kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä ruuna jäi päätöspuolikkaan alussa johtavan kantaan. Se sai loppusuoran puolivälissä kärkipaikan vastustajan laukan ansiosta uudelleen haltuunsa. Ruuna jäi lopussa tasaisesta rintamasta kolmanneksi. 6 Kalevatar matkasi toisessa ulkona, mistä tamma lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se eteni päätöspuolikkaan alussa kärkipaikalle ja tamma oli etenemässä kohden selvää voittoa. Se kuitenkin levisi 150 ennen maalia laukalle, mihin tamma menetti varman voiton. 4 Uusi- Valtsu laukkasi lähdössä ja ori putosi keskijoukkoihin. Se matkasi jatkossa 5.ulkona. Ori pudotti 900 ennen maalia 4.sisään ja tuli siellä tasaisesti maaliin asti. Viim. 2000 m 29,8. 8 Nopsa Palma matkasi alun johtavan kannassa, mistä ruuna nousi 650 juostuna 3.ulos. Se lähti 850 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna pudotti päätöspuolikkaan alussa toiselle radalle, missä se oli loppukaarteessa hetken vailla kiritilaa. Ruuna löysi pian vapaan radan ja se tuli lopun tasaisesti. 16 Taksvenla lähti lauman hänniltä toiselta radalta 1200 ennen maalia selkiin 3.radalle. Tamma siirtyi viimeisen takasuoran puolivälissä selkään 4.radalle. Se jäi 350 ennen maalia 4.radalle ilman vetoapua ja tamma puristi pitkän kirinsä asiallisesti maaliin asti. 14 Takenote matkasi aivan taustalla, mistä ruuna suoritti tasaisesti. Viim. 1400 m 28,1. 15 Jumiini suoritti taustalta tasaisesti. 11 Hipatsu jäi hieman lisää lähdössä. Ruuna lähti 1200 ennen maalia taustalta kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se siirtyi 650 ennen maalia kiriin 4.radalle ilman vetoapua. Ruunan kirin terä katkesi loppukaarteen puolivälissä ja se tyytyi lopussa seurailuun. Viim. 2000 m 29,6. Tästä ensimmäinen kierros sujui 28,3 ja toinen 30,9. 12 Joutava matkasi 4.ulkoa, mistä tamma sai viimeisellä takasuoralla edeltä toiseen ulos asti. Se putosi loppukaarteessa kärkihevosten vauhdista ja putosi lauman hännille. 9 Elis Halm matkasi alun toisessa ulkona, mistä ruuna kiertyi ensimmäisen takasuoran lopulla 3.radan kautta kuolemanpaikalle. Se otti siinä päätöspuolikkaan alussa yllättäen pahan laukan ja ruuna menetti samassa pelinsä. 7 Hallan Kymppi laukkasi lähdössä ja ruuna putosi keskijoukkoihin. Se pudotti 600 juostuna sisäradalle ja aloitti samassa matkan kohden takajoukkoja. 5 Naskalin Helmi otti alussa pysähdyslaukan ja peli oli heti selvä. Tamma keskeytti taustalla myöhemmin. 10 Viulori ja 13 Laisi olivat poissa.

Väliajat: 35,5 / 1 - 31,5 / 1 - 30,0 / 1 - 32,0 / 2

7. Lähtö

4 The Swede juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, missä ruuna ei vaatinut vauhtia. Se sai 950 ennen maalia vetoavun eteensä. Ruuna käänsi 300 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua ja se jyräsi lopussa oikein helppoon voittoon. Viim. 700 m 13,7. 9 Elliot Boko juoksi johtavan kannassa, mistä ruuna nousi loppusuoran puolivälissä toiselle radalle ja se oli lopussa varmasti toinen. 2 Incognito Tooma juoksi 3.sisällä, mistä ruuna nousi viimeisen takasuoran puolivälissä 3.ulos. Se lähti 300 ennen maalia kiriin 3.radalle. Se siirtyi loppusuoran puolivälissä kiriin 4.radalle ja tuli hyvin sisään asti. Viim. 400 m 13,4. 1 Valle Streamline kiihdytti heti kärkipaikalle, missä ruuna sai vetää avusringin rauhassa. Toisella kierroksella tahti tiukkeni, mutta ruuna antoi silti päätössatasella yllättävän helposti hieman periksi ja se putosi niukasti toton ulkopuolelle. 10 Cash Lane matkasi 4.sisällä, mistä ruuna sai viimeisen takasuoran puolivälissä paikan 3.sisältä. Se tuli sieltä sisäradan vetäessä asiallisesti maaliin asti. 11 Hamis Fameraiser matkasi 3.ulkona, missä ruuna menetti kolmannessa kaarteessa väsyneen vastustajan takana hieman asemiaan. Se lähti loppukaarteen puolivälissä kiriin ulkoradoille ja tuli lopun aivan juosten. Viim. 700 m 12,9. 6 Blame Pizzaz matkasi 4.ulkona, missä ruuna menetti kolmannessa kaarteessa asemiaan. Se lähti 650 ennen maalia selkään 3.radalle. Ruuna pudotti päätöspuolikkaan alussa toiselle radalle ja se tuli kovassa lopetuksessa juosten maaliin asti. Viim. 700 m 13,1. 8 Finally Famous otti alun rauhassa ja ruuna matkasi alun 5.ulkona. Se lähti sieltä 1450 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Ruuna eteni kierros ennen maalia kuolemanpaikalle. Se kiristi samassa tahtia. Ruuna antoi kuolemanpaikalta selvästi periksi loppusuoran puolivälissä. 3 Rite Sakra ei vain riittänyt juostuaan 5.sisällä. 5 Anthony matkasi toisessa ulkona, mistä ruuna aloitti kierros ennen maalia matkan kohden takajoukkoja. Viim. 700 m 19,0. 7 Tut a P oli poissa.

Väliajta: 18,0 / 1 - 18,5 / 1 - 14,5 / 1 - 13,0 / 4

8. Lähtö

2 Västerboyellowdirt kiihdytti heti kärkipaikalle, missä tamma sai vetää haluamaansa vauhtia ja se nappasi lopussa erittäin helpon voiton. Viim. 700 m 14,1. 4 Haraldinho Zon sai nopeasti paikan johtavan kannasta, mistä se kesti lopussa ajettuna toiseksi. 10 Gene Touch kiertyi ensimmäisen takasuoran puolivälissä 3.radan kautta kuolemanpaikalle. Ruuna puristi siitä mukavasti maaliin asti ja oli loppuun saakka mukana kakkostaistossa. 1 Zelda Gowan juoksi 3.sisällä, mistä tamma nousi 350 ennen maalia toiselle radalle ja loppusuoralle tultaessa edelleen kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se oli lopussa tasainen neljäs. 7 Lemon Breezer otti alun rauhassa ja tamma matkasi 4.ulkona. Se lähti sieltä viimeisen takasuoran alussa selkään 3.radalle. Vetoavusta ei ollut juuri hyötyä ja tamma siirtyi loppukaarteen puolivälissä kiriin aivan ulkoradoille, missä se tuli lopun aivan juosten. 9 Kleine Maria seuraili 4.sisältä maksimaaliseen sijoitukseen. 8 Ex Gracy peruutti alussa 5.sisään. Tamma oli sieltä kirivaiheessa vain tasainen. 5 Madonnas Classic juoksi 3.ulkona, mistä ori lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Sen kirin terä katkesi loppukaarteessa ja ori taipui lopussa taustalle. 6 Quick Diesel juuttui nopeasti kuolemanpaikalle, minne ruuna sai puolikas juostuna vetoavun eteensä. Se ei lopussa vain riittänyt toisesta ulkoa lainkaan. Viim. 400 m 23,0. 3 Man In Black oli poissa.

Väliajat: 18,5 / 2 - 20,0 / 2 - 16,5 / 2 - 14,0 / 2

9. Lähtö

12 Vinhatuuri matkasi 4.sisällä, mistä ruuna nousi kierros juostuna 3.ulos. Se lähti sieltä 300 ennen maalia selkään 3.radalle. Ruuna nousi loppusuoran puolivälissä kiriin 4.radalle ilman vetoapua ja se nappasi lopussa hallitun voiton. Viim. 700 m 31,3. 7 Eka- Inteksi eteni nopeasti kuolemanpaikalle, mistä ruuna painui 650 juostuna kärkipaikalle. Se tuli siitä rehellisesti sisään asti, vaikka jäikin päätösmetreillä toiseksi. 6 Hotlinki sai nopeasti paikan toisesta ulkoa, mistä ruuna lähti 400 ennen maalia kiriin 3.radalle ilman vetoapua. Se tuli aivan juosten maaliin asti ja oli lopussa tasaisesta kärkirintamasta kolmas. 8 Tähtitutu lähti heti ajamaan 3.rataa ilman vetoapua eteenpäin. Tamma sai 650 juostuna kuolemanpaikan haltuunsa. Se puristi siitä rehellisesti maaliin asti, vaikka päätössatanen hieman painoikin. 1 Veeran Neiti kiihdytti heti kärkipaikalle, mistä tamma jäi 650 juostuna johtavan kantaan. Se tuli sieltä asiallisesti maaliin asti. 4 Seekerin Lissu sai nopeasti paikan johtavan kannasta. Tamma jäi toisen kaarteen alussa 3.sisään. Se putosi loppukaarteessa kärkihevosten vauhdista ja otti lopussa aivan maksimit. 14 Velhomies otti 50 juostuna pahan laukan ja ruuna jäi aivan taustalle. Se suoritti jatkossa asiallisesti. 15 Kirihai oli kirivaiheessa vain tasainen matkattuaan taustalla sisäradalla. 9 Marhotti matkasi harvassa keskijoukossa sisäradalla, mistä ruuna oli lopussa melko vaisu. 13 Routari otti 100 juostuna pahan laukan ja ruunan mahdollisuudet menivät samassa. 3 Mareko laukkasi 3.sisällä pahoin 250 juostuna. Tamma sinetöi epäonnistumisensa toisessa kaarteessa tulleella uudella laukallaan. 2 Siniparta laukkasi lähdössä pitkäksi. 5 Olaus Magnus laukkasi 250 juostuna kuolemanpaikalta pahoin. Ruuna laukkaili kulisseissa hylkäykseen toisen kierroksen aikana. 16 Rojaali laukkasi takajoukoissa 250 juostuna. Ori otti toisessa kaarteessa uuden laukan ja se sinetöi hylkäyksensä kierros juostuna tulleella kolmannella laukallaan. 10 Ani- Aimo ja 11 Hissutar olivat poissa.

Väliajat: 38,0 / 1 - 35,5 / 8 - 33,5 / 8 - 31,0 / 12

Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry | Ravitie 9 | 60120 Seinäjoki | 06 428 9200 | seinajoen.ravit@seinajoenravit.net