12.4.2018

Seinäjoki Raceen kutsuttujen hevosten esittelyjä

Jairo

Saksassa syntynyt voittokone on kilpaillut 39 kertaa ja ottanut 20 ykkössijaa. 7-vuotias ruuna on tehnyt määrätietoista nousua kohti huippua. Kolmevuotiaana Jairo kisasi vain kerran, mutta nelivuotiaana tahti alkoi tiivistyä: kauden 14 starttia toivat peräti yhdeksän täysosumaa.

Viime helmikuussa lohkesi Jairon tähänastisen uran arvokkain voitto, kun ruuna vei nimiinsä Solvallassa ajetun Hopeadivisioonafinaalin. Arvovoittoa seurasi debyytti Halmstadin Kultadivisioonassa. Jairo sai siinä vaativan juoksun ja taisteli sisukkaasti kolmanneksi.

Ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävä Jairo on laajamittaista valmennustoimintaa Jägersrossa pyörittävän Joakim Lövgrenin tallin tähti. Ruunan omistaja on saksalainen Günter Herz.

J.H.Mannerheim

Seinäjoki Racen nuoriso-osastoon kuuluva 5-vuotias J.H.Mannerheim ei lukeutunut vielä kolmevuotiaana ikäluokkansa ykköskaartiin. Ruuna starttasi ensimmäisellä kilpakaudellaan kuusi kertaa, eikä ottanut yhtään voittoa.

4-vuotiaana J.H.Mannerheim rynnisti ryminällä ikäistensä eturiviin. Ruuna selvisi Ruotsin Derbyn loppukilpaan karsintavoittajana. Finaalissa J.H.Mannerheim oli epäonninen, sillä ruuna karahti keulasta voittaneen Cyber Lanen kantaan kiinni. Lopputuloksena oli jaettu viides sija.

Myös tämän kauden avauksessa pussinsuu pysyi kireällä, eikä J.H.Mannerheim päässyt näyttämään iskukykyään.  

Kuten nimestä voi päätellä, J.H.Mannerheimilla on suomalaistaustaa. Ruunan kasvattaja on Suomesta aikoinaan Ruotsiin muuttanut Häggmanin perhe. Heidän yhtiö Gnosjö Personaluthyring omistaa hevosen. J.H.Mannerheim on Halmstadin menestysmiehen Johan Untersteinerin toinen edustaja Seinäjoki Racessa.

Peace of Mind

Italialainen Peace of Mind on esittänyt viime aikoina kovaa kuntoa. Tamma on voittanut viimeisestä kahdeksasta kilpailustaan kuusi, ja 9-vuotias Peace of Mind vaikuttaa olevan elämänsä kunnossa.

Vincennesin vuosien 2014-2016 talvimeetingiin osallistunut ja niissä hyvin pärjännyt tamma otti viime kauden lopulla kaksi arvokasta ykkössijaa. Peace of Mind oli ykkönen Gran Premio Duomossa ja Gran Premio Palio dei Communissa. Gran Premio Gaetano Trullinissa Peace of Mind oli toinen.

Aiempien vuosien suurin saavutus tuli 4-vuotiaana, kun tamma voitti Gran Premio Antonio Carenan.

Peace of Mindiä valmentaa ”Keltainen mies” Alessandro Gocciadoro, joka on noussut Italian treenareiden eturiviin. Hän piti viime kesänä tallia Ruotsissa, ja tänä vuonna suunnitelmissa on sama kuvio.

Peace of Mindiin tuo sinivalkoista väriä tamman hoitaja, suomalainen Anu Niskanen.

T.Rex

8-vuotias T.Rex lukeutuu Seinäjoki Racen kovaan kotimaiseen kaartiin. Tanskassa syntynyt ruuna käynnisti huhtikuun alussa kolmannen kilpakautensa Tapio Mäki-Tulokkaan treenistä. Kaksikon yhteiset 42 starttia ovat tuoneet huimat 28 voittoa! 

T.Rex avasi Suomessa keväällä 2016 heti viiden voiton suoralla. Sen jälkeen ruuna oli toinen, ja takoi tämän jälkeen jälleen viiden ykkössijan putken.

T.Rexin meriittilistalta löytyvät niin Kulta- kuin Hopeadivisioonafinaalien voitot. 21. huhtikuuta edessä on ruunan debyytti kansainväliselle suurkilpailutasolle.

T.Rexin valmentaja on tammelalainen Tapio Mäki-Tulokas. Hevosen omistaa T.Rex Stable, jossa Mäki-Tulokas on itsekin mukana. Menestysvalmentaja on luonnehtinut T.Rexiä ”hänen elämänsä hevoseksi”.

Workout Wonder

Varsavuosina Yhdysvaltojen ikäluokkalähdöissä mukavasti menestynyt Workout Wonder debytoi Suomessa nelivuotiaana. Ori oli Eugen Pylvänäisen Muistoajossa toinen käyttämällä tavaramerkkiään, rakettimaista loppukiriä.

Nelivuotissesongin kohokohta oli Solvalla GP:n voitto.

Viime kaudella Workout Wonder vakiinnutti paikkansa Suomen huipulla, vaikka voittoja tuli vain yksi. Ykkönen lohkesi Prins Danielin lähdöstä ja toi kutsun Elitloppetiin. St Michelissä ”Stevie” oli toinen ja Solvallan Jubileumspokalenissa kolmas.

Tämä kausi alkoi epäonnisesti, mutta kevään edetessä rytmi on löytynyt. Viimeisimmässä startissaan ori kiskaisi hurjalla loppuvedolla Helsinki-ajon voittoon.

Vuodentakaisessa Seinäjoki Racessa Workout Wonder laukkasi loppukurviin kesken rajun nousun ja menetti kärkisijan. 

Oriin valmentaja on eläinlääkäri Jarno Kauhanen. Omistaja on Workout Club, jossa on mukana tunnettuja totopelaajia.

I'm Just a Sund

Ruotsissa syntynyt I'm Just a Sund nostatti jo varsakausinaan kotimaassaan lupauksia. Suurin saavutus oli Scarlet Knight -kolmevuotislähdön voitto Solvallassa.

Vauhdikas ruuna debytoi Suomessa loppukesästä 2017. Syksyn tullen I'm Just a Sund lähti suorastaan lentoon, sillä ruuna otti neljä näyttävää voittoa peräkkäin. Niiden joukossa oli Turussa ravattu viisivuotislähtö L. Fabritius Memorial, missä taakse jäivät Workout Wonder ja kumppanit.

Tämä kausi käynnistyi Vermossa vakuuttavalla kirivoitolla. Tuoreimmassa startissa I'm Just a Sund sai vaativan juoksun ja taipui viidenneksi.

I'm Just a Sundin valmentaja on kirkkonummelainen Kaisa Toivonen. Omistaja on lohjalainen Totochampions Stable, joka on yhtä kuin maineikas ravipelaaja Janne Mäenpää perheineen.

5.4.2018

Pastore Bob on kutsuttu Seinäjoki Raceen

Viime vuoden lopulla Kari Lähdekorven osaomistukseen ja vuoden valmentajana Ruotsissa palkitun Johan Untersteinerin treeniin siirtynyt Pastore Bob aloitti uusista väreistä nelossijalla, mutta sitten alkoi tapahtua. Pastore Bob on nakutellut nyt kolme komeaa ja arvokasta voittoa peräkkäin. Varsinaisen myrskyvaroituksen ruuna antoi pääsiäisenä pistellessään Prins Carl Philipin pokaalissa mailin lukemiin 10,6. Voiton arvoa nostaa se, että Pastore Bob oli mukana huimassa 07-avauksessa.

Jo varsana ruuna oli kelpo menijä, vaikka suuret saavutukset väistivätkin. E3-finaalissa Pastore Bob oli neljäs.

1.4.2018

Next Direction sai kutsun Seinäjoki Raceen

Vain 5-vuotias Next Direction on tehnyt urallaan nousujohteista työtä. Ruuna selvisi 3-vuotiaana Kriteriumin finaaliin, mutta joutui jäämään siitä pois.

Vauhti kiihtyi 4-vuotiaana. Next Direction voitti keväällä Kuopio Stakesin ja oli Glenn Kosmos Memorialissa toinen. Kauden jälkipuoliskolla Timo Hulkkosen suojatti voitti Einari Vidgrénin Muistoajon ja Derby-karsinnan. Loppukisassa ruuna taisteli väkivahvasti kakkoseksi. Kautensa Next Direction päätti ylivoimaiseen Kasvattajakruunu-voittoon.

Viisivuotissesongin ensimmäinen ykkössija tuli Kaustisen pitkän matkan mittelöstä, missä voimistaan tunnettu ruuna käytti parhaita puoliaan ja jätti taakseen nimekkäät kilpakumppanit.

24.3.2018

Midnight Hour on kutsuttu Seinäjoki Raceen

Ravigaalassa Vuoden lämminverisenä palkittu ”Pihtiputaan pikajuna” oli jo varsana menestyksekäs.  Ruuna sijoittui 3-vuotiaana Oulu Expressissä ja 4-vuotiaana Glenn Kosmos Memorialissa toiseksi. Nelivuotiskeväällä Midnight Hour kuitenkin loukkaantui. Edessä oli lähes kymmenen kuukauden tauko. Rakettimainen nousu maamme eliittiin alkoi syksyllä 2016, kun ruuna muutti Nurmosten treeniin.

Viime kausi oli viittä vaille täydellinen. Midnight Hour voitti Åby Stora Prisissä sekä ensimmäisen alkuerän että finaalin. Lisäksi ruuna oli ykkönen St Michelissä ja Joensuu-ajossa. Suur-Hollola-ajossa Midnight Hour jäi vaille kiritilaa ja sijoittui kuudenneksi.

Vuosi sitten Midnight Hour pääsi Seinäjoki Raceen mukaan yleisöäänestyksen perusteella. Ruuna täytti paikkansa ottelemalla kunniakkaasti viidenneksi.

********************

Menneet uutiset:

17.4.2017

Seinäjoki-Race mittaa suomalaishevosten kansainvälisen iskukyvyn

Ravikevään kansainvälinen suurkilpailu Seinäjoki-Race kerää lähtöauton taakse kovat kansainväliset nimet miljonääritamma Anna Mixin johdolla ja niitä vastaan asettuu kotimaamme tämän hetken parhaat lämminveriset. 60 000 euron ykköspalkinnon voittaja selviää Seinäjoella lauantaina 22. huhtikuuta.

- Saimme ulkomailta oikeastaan kaikki ne ravurit, jotka olivat meillä ykköstavoitteenakin. Kun mukana ovat kaikki kotimaan kovimmat nimet, niin nyt mitataan mikä on suomalaishevosten kansainvälinen iskukyky. Lähtö antaa varmasti suuntaa monen hevosen kohdalla tulevaa ajatellen, Pertti Immonen Seinäjoen Ravikeskuksen toiminnanjohtaja sanoo tyytyväisenä.

Suurkilpailun lähtölistan kasaaminen on aina vaativan palapelin tekoa. Tällä kertaa alustavalta listalta jäi pois ruotsalaisjenkki Wild Honey, jonka osallistuminen hyytyi kuskioneglmiin.

- Ennätyskuntoinen Västerboonthenews on hyvä paikko Wild Honeyn poisjäännille.  Ja kun ruotsalaisruunan rattaille saadaan Peter Ingves, niin siinä on suomalaisväriäkin, Immonen iloitsee.

Seinäjoen tulevan lauantain Toto76-ravien muissakin lähdöissä nähdään radalla kotimaisia menestyjiä. 

- Kylmäveristen 2100 metrin ryhmäajossa ravikuningas Vitter kohtaa kuningatarkisan kakkosen Akaasian. Kasvattajakruunun alkuerissä kilpailevat viime vuoden Kriterium-voittaja Callela Leonard ja Tammakriteriumin voittaja Callela Eliza, joten huippunimiä kyllä riittää Seinäjoen radalla, Immonen toteaa.

Seinäjoki-Racen suurimman tähden ranskalaistamma Anna Mixin ohjastuksesta vastaa elävä legenda Jorma Kontio ja valmennuksesta Pohjoismaisella kiertueella ruotsalainen Sofia Aronsson. 7-vuotiaan viime vuoden tammojen Euroopan mestarin ja tämän vuoden Prix d’Amerique –osallistujan voittosumma on jo yli miljoona euroa ja ennätys 10,3a. 

Ruotsista Jerry Riordanin tallista saapuu italialainen 5-vuotias Twister Bi, jonka kova ennätys on viime kesältä 09,5. Tänä talvena italialaisori Twister Bi on voittanut Vincennesissä 2700 metrin matkalla. Seinäjoella rattailla istuu nousevan ruotsalaisnimi Cristoffer Eriksson. Twister Billä tähdätään alkavalla kaudella Euroopaan eliittiin ja keskusteluissa Twister Bitä on väläytelty mahdollisena Elitloppet-hevosena.

Kolmas Ruotsissa valmennuksessa oleva hevonen Västerboontehnews on vahvassa kunnossa ja ennätyksensä 11,4 a 2100 metrin matkalla se ravasiviime startissaan Olympiaravikarsinassa Jägersrossa. Silloin taakse jäivät mm. Mosaique Face ja Solvato.

Viime vuoden Seinäjoki-Racen voittoa puolustava El Mago Pellini tulee Kolgjinin suurtallista ja rattaille asettuu Adrian Kolgjini, joka ohjasti vooittorahat Ruotsiin viime vuonna. Tasaisen varman suurkilpailumenestyjän voitto ei yllättäisi tänäkään vuonna.

Kotimaan kaartista viisivuotiaat Vuoden hevonen 2016 Elian Web ja Solvalla Grand Prixin sankari viime vuodelta Workout Wonder mittaavat ensimmäistä kertaa avoimen tason kansainvälisen tasonsa, joten panoksia Seinäjoki-Racessa on varmasti riittämiin näiden menestyjien taustajoukoille. 

Kotimaan huippunimiä edustavat myös vahvaan kuntoon noussut Jonesy, Helsinki-Ajon voittaja Seabiscuit sekä Heikki Korhosen ja Kari Lähdekorven silmäterä Victory Bonsai. Yleisöäänestyksellä kilpailuun pääsi loppusyksyn ja alkutalvenmenestyjä Midnight Hour.

Lähtölista 22.4.2017, Seinäjoki-Race 2100 m, ykköspalkinto 60 000 euroa

1. Seabiscuit/Jukka Torvinen
2. Workout Wonder/Tommi Kylliäinen
3. Victory Bonsai/Mika Fors
4. Midnight Hour/Iikka Nurmonen
5. Västerboonthenews/Peter Ingves
6. Twister Bi/Christoffer Eriksson
7. Anna Mix/Jorma Kontio
8. Elian Web/Janne Soronen
9. Jonesy/Tuomas Korvenoja
10. El Mago Pellini/Adrian Kolgjini

Lisätietoja: Pertti Immonen, toiminnanjohtaja, Seinäjoen Ravikeskus, puh. 0400 931 565, pertti.immonen@seinäjoenravit.fi

www.seinäjoenravikeskus.fi

10.4.2017

Seinäjoki-Race saamassa kaksi tämän vuoden Prix d'Amerique kävijää

Ravikevään ensimmäinen kansainvälinen suurkilpailu Seinäjoki-Race on keräämässä maailmanluokan osallistujat, kun miljönääritammat ranskalainen Anna Mix ja jenkki Wild Honey ovat tulossa Seinäjoelle. Molemmat osallistuivat tammikuussa Prix d’Ameriqueen.

- Tämän tason tähtien vierailut Suomessa ovat harvinaisia ja nyt näyttää, että  molemmat ovat tulossa Seinäjoki-Raceen. Anna Mixin osallistuminen varmistui sunnuntaina. Wild Honey starttaa vielä tänään maanantaina Mantorpissa, jonka jälkeen Réden tekee lopullisen päätöksensä. Kaiken ollessa kunnossa Wild Honey tulee Seinäjoelle, Pertti Immonen Seinäjoen Ravikeskuksen toiminnanjohtaja kertoo tyytyväisenä.

7-vuotias Anna Mix tulee kilpailemaan Pohjoismaissa jälleen Sofia Aronssonin valmennuksessa ja on rikkonut miljoonan euron voittosumman. Viime vuonna tammojen Euroopan mestariksi ravanneen Anna Mixin ennätys on 10,5a.

5-vuotias Wild Honey on yksi ikäluokkansa ehdottomasti parhaita ravureita maailmassa. Yhdysvalloissa se voitti tamma-Hambon, Breeders Crownin ja Kentucky Fillyn. Eurooppaan Wild Honey tuli Daniel Rédenin menestystalliin ja voitti viime vuonna muun muassa Solvallan Elitloppet –viikonloppuna 4-vuotiseliitin.

Sunnuntai-iltana Immonen sai lisäksi mieluisan tiedon Lutfi Kolgjinilta, kun tämä ilmoitti viime vuoden voittajan El Mago Pellinin tulevan puolustamaan voittoaan.

- Paperilla starttilista alkaa näyttää kaikkien aikojen Seinäjoki-Racelta, mutta edetään nyt vielä rauhallisesti viimeiset päivät, Immonen jarruttelee.

Seinäjoki-Racen osallistujien suhteen eletään ratkaisun hetkiä pääsiäisviikolla. Immosen katse on vielä sekä Ruotsin suuntaan että kotimaan kaviourille. Kovia nimiä on ehdolla täyttämään muutaman vapaan paikan. Yksi niistä eli ME-ruuna Shadow Woodland starttaa Solvallassa keskiviikkona.

- Reijo Liljendahlin kanssa on käyty keskusteluja ja hän tekee ratkaisunsa Shadow Woodlandista keskiviikon startin jälkeen, Immonen sanoo toiveikkaana.

Maailmanluokan tähdet saavat Seinäjoki-Racessa vastaansa kotimaan kovista nimistä ainakin Elian Webin, Victory Bonsain, Workout Wonderin ja Seabiscuitin. Kutsun jo vastaanottaneen D.D.’s Hitmanin kilpailusuunnitelma muuttui ja Reima Kuislan omistamalla oriilla tähdätään Seinäjoen sijaan Ruotsin Olympiaraveihin.

Yleisö saa vielä äänestää yhdestä kotimaisesta osallistujasta ja äänestysaika Hevosurheilu-lehden nettisivulla päättyy tiistaina klo 11.

Lisätietoja:

Pertti Immonen, Seinäjoen Ravikeskus, toiminnanjohtaja,  puh. 0400 931 565

Ravikevään ensimmäinen kansainvälinen suurkilpailu Seinäjoki-Race on keräämässä maailmanluokan osallistujat, kun miljönääritammat ranskalainen Anna Mix ja jenkki Wild Honey ovat tulossa Seinäjoelle.

Molemmat osallistuivat tammikuussa Prix d’Ameriqueen.

- Tämän tason tähtien vierailut Suomessa ovat harvinaisia ja nyt näyttää, että  molemmat ovat tulossa Seinäjoki-Raceen. Anna Mixin osallistuminen varmistui sunnuntaina. Wild Honey starttaa vielä tänään maanantaina Mantorpissa, jonka jälkeen Réden tekee lopullisen päätöksensä. Kaiken ollessa kunnossa Wild Honey tulee Seinäjoelle, Pertti Immonen Seinäjoen Ravikeskuksen toiminnanjohtaja kertoo tyytyväisenä.

7-vuotias Anna Mix tulee kilpailemaan Pohjoismaissa jälleen Sofia Aronssonin valmennuksessa ja on rikkonut miljoonan euron voittosumman. Viime vuonna tammojen Euroopan mestariksi ravanneen Anna Mixin ennätys on 10,5a.

5-vuotias Wild Honey on yksi ikäluokkansa ehdottomasti parhaita ravureita maailmassa. Yhdysvalloissa se voitti tamma-Hambon, Breeders Crownin ja Kentucky Fillyn. Eurooppaan Wild Honey tuli Daniel Rédenin menestystalliin ja voitti viime vuonna muun muassa Solvallan Elitloppet –viikonloppuna 4-vuotiseliitin.

Sunnuntai-iltana Immonen sai lisäksi mieluisan tiedon Lutfi Kolgjinilta, kun tämä ilmoitti viime vuoden voittajan El Mago Pellinin tulevan puolustamaan voittoaan.

- Paperilla starttilista alkaa näyttää kaikkien aikojen Seinäjoki-Racelta, mutta edetään nyt vielä rauhallisesti viimeiset päivät, Immonen jarruttelee.

Seinäjoki-Racen osallistujien suhteen eletään ratkaisun hetkiä pääsiäisviikolla. Immosen katse on vielä sekä Ruotsin suuntaan että kotimaan kaviourille. Kovia nimiä on ehdolla täyttämään muutaman vapaan paikan. Yksi niistä eli ME-ruuna Shadow Woodland starttaa Solvallassa keskiviikkona.

- Reijo Liljendahlin kanssa on käyty keskusteluja ja hän tekee ratkaisunsa Shadow Woodlandista keskiviikon startin jälkeen, Immonen sanoo toiveikkaana.

Maailmanluokan tähdet saavat Seinäjoki-Racessa vastaansa kotimaan kovista nimistä ainakin Elian Webin, Victory Bonsain, Workout Wonderin ja Seabiscuitin. Kutsun jo vastaanottaneen D.D.’s Hitmanin kilpailusuunnitelma muuttui ja Reima Kuislan omistamalla oriilla tähdätään Seinäjoen sijaan Ruotsin Olympiaraveihin.

Yleisö saa vielä äänestää yhdestä kotimaisesta osallistujasta ja äänestysaika Hevosurheilu-lehden nettisivulla päättyy tiistaina klo 11.

Lisätietoja:

Pertti Immonen, Seinäjoen Ravikeskus, toiminnanjohtaja,  puh. 0400 931 565

********************

30.4.2016

El Mago Pellini voittoon, Pitch Commandille montén SE

Vappuaattona Seinäjoella nähtiin huippuraviurheilua ja kansainvälisen ravikevään avaus Suomessa. Iltapäivän päälähdön Seinäjoki-racen voittoon räväytti nuoren Adrian Kolgjinin ajama ruotsalainen El Mago Pellini, joka vei 60 000 euron palkintopotin. Hevosta valmentaa ohjastajan isä Lutfi Kolgjini, jonka talliin meni kilpailun voitto myös viime vuonna. Seinäjoen lauantain avauslähdössä Pitch Command murskasi montén SE:n ja teki uuden rataennätyksen tuloksellaan 11,6a/1600m.

Viime kesänä Pohjois-Ruotsin Bodenin suurlähdössä Norbottens Stora Prisissä juhlinut ja talven Ranskan kovissa talvimeetingin lähdöissä rutinoitunut El Mago Pellini matkasi kärjen takana toisella radalla. Maalisuoralla 7-vuotias ori iski terävästi takaa nousseiden tavoittamattomiin. El Mago Pellini teki tuloksen 12,1a/2100m ja ansaitsi 60 000 euron palkinnon.
 

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ajoin Suomessa kilpaa. Matka on ollut mukava, ja etenkin nyt on todella hauskaa kun hevonen voitti. El Mago Pellinin kapasiteetti on kovempi kuin viime vuonna täällä Tuomas Korvenojan ajamana voittaneen tallikaveri Quick Fixin. Se on hurjan nopea, mutta tämä on jaksavampi ja pystyy koviin suorituksiin mailia pidemmillä matkoilla", 23-vuotias kuskilupaus Adrian Kolgjini kuvaili.

Mika Forss kiritti ruotsalaisen Ed Youn kakkoseksi ja kolmanneksi nousi ahtaasti kiriväylille hakeutunut italialainen Ringostarr Treb. Suomalaishevosista paras oli Twigs Voici, joka sijoittui kuudenneksi. Bret Boko johti joukkoa, mutta taipui lopussa hännille.

"Ruuna ei ollut tänään oma itsensä ja väsähti. En osaa vielä sanoa, mikä meni pieleen", ohjastaja Ari Moilanen harmitteli.

Seinäjoen vappuaaton ravien ensimmäisessä lähdössä nähtiin komea esitys, kun Viivi Mattinen ratsasti kotiradan Pitch Commandin ylivoimavoittoon. Voittotulos 11,6a/1600m montéssa on sekä uusi Suomen ennätys että Seinäjoen rataennätys. Myöhemmin myös Victory Bonsai juoksi saman tuloksen kärrylähdössä kirittyään Hopeadivisioonan voittoon.

Kylmäveritähti Månprinsen A.M. hallitsi johtopaikalla päivän kovinta kylmäverilähtöä. Suomenhevosista parhaiten tsemppasi Tuikun Poju, joka oli kakkonen ennen Siirin Älliä. Ruotsalaisvoittajan taustajoukot kertoivat voittajaseremonioissa tähtäävänsä juhannuksena Härmässä ravattavaan uuteen suurkilpailuun Nordic Kingiin.

Vappuravien tunnelmasta nautti paikan päällä 8100 katsojaa ja pelivaihto nousi miljoonaan euroon. Suomalainen suurkilpailukausi jatkuu jo ensi viikonloppuna, kun Vermossa ravataan äitienpäivänä mailin huippukilpailu Finlandia-Ajo, jonka voittajaa odottaa 110 000 euron jättipalkinto.

Seinäjoki-race videoarkistossa

Seinäjoki-racen voittajaseremoniat

Vapaasti käytettäviä valokuvia

Seinäjoki-Race voittaja 2016 El Mago Pellini

30.4.2016

El Mago Pellini vei voiton!

Tämän vuoden International Seinäjoki -racen voittaja on Ruotsin El Mago Pellini! Hevosta ohjasti Adrian Kolgjini, useimmille ravien ystäville tutun Lufti Kolgjinin poika. Onnea hurjasti voittajalle ja koko taustajoukolle!

********************

Quick Fix yllätti ja vei Prix d'Etain Royal Seinäjoki -racen!

Tänä vuonna kisan voitti huikeasti Quick Fix* rattaillaan Tuomas Korvenoja. Onnea voittajille: hevoselle, ohjastajalle, omistaja Tommy Nilsson Holding Ab:lle, hoitaja Malin Anderssonille ja valmentaja Lufti Kolgjinille! Lue ja katsele lisää Facebookista.

Quick Fix yllätti ja vei Prix d'Etain Royal Seinäjoki -racen!

Tänä vuonna kisan voitti huikeasti Quick Fix* rattaillaan Tuomas Korvenoja. Onnea voittajille: hevoselle, ohjastajalle, omistaja Tommy Nilsson Holding Ab:lle, hoitaja Malin Anderssonille ja valmentaja Lufti Kolgjinille! Lue ja katsele lisää Facebookista.

Vuonna 2016 International Seinäjoki-race -päivä osuu vappuaatolle. Mikäs sen mukavampaa kuin viettää vappuaatto kansainvälisessä ravitunnelmassa. Tervetuloa!

Kuskit valmiina koitokseen!

International Prix d'Etain Royal Seinäjoki -racen kuskit 2015 esittäytyvät yleisölle.
Seuraa nopeaa uutisointia ja kuvavirtaa tapahtuman Fb-sivulta:
https://www.facebook.com/events/922291571126028/

1.5.2015

Kisaa odotellessa...

Nahar saapui Seinäjoelle odottelemaan huomista h-hetkeä. Kuva Tiina Keski-Salmi. 1.5.2015

Poniravikoulun ponit promoamassa Prix d'Etain Royal Seinäjoki racea Vappuna Seinäjoen keskustassa. 1.5.2015

26.4.2015

Suomalaisravurit haastavat ruotsalaisen Elitloppet-voittajan

Viikonlopun Prix d'Etain Royal Seinäjoki -racesta tulossa huippuraviurheilun Suomi-Ruotsi -maaottelu. Kaatavatko kotimaiset haastajat NHL-jääkiekkoilijoiden Sedinin veljesten Naharin lauantaina Seinäjoella?

Kansainvälisen ravikevään Suomessa avaavaa Prix d'Etain Royal Seinäjoki -racea seurataan mielenkiinnolla myös ulkomailla. Vaikka osallistujalistalta jäivät sairastumisten vuoksi pois italialainen Oropuro Bar ja Ruotsin Quid Pro Quo, antaa lauantainen kilpailu varmasti vihiä myös tulevien suurkilpailujen asetelmista Euroopassa. Eritoten ruotsalaiselta Naharilta (Kuva Kanal75) odotetaan paljon. NHL-jääkiekkoilijaveljesten Henrik ja Daniel Sedinin omistama sekä Robert Berghin valmentama ja ohjastama Nahar on toissa vuoden Elitloppet-voittaja.

"Naharin ennakkosuosikin asemasta huolimatta lähdöstä on tulossa supermielenkiintoinen. Lähdössä nopeat starttaajat ovat saaneet hyviä lähtöratoja, ja Naharin paikka puolestaan on huonoin mahdollinen. Jos kisasta tulee taktiikkajuoksu, voi Nahar olla vaikeuksissa", Seinäjoen raviradan toiminnanjohtaja Pertti Immonen pohtii.

Julkkishevoseksi nousseen Naharin omistajaveljekset ovat myös kenties saapumassa Seinäjoelle katsomaan hevosensa suoritusta.
 
”Näin he ovat viestittäneet, että jos vain saavat aikataulut sopimaan kiinnostusta olisi.”

Tänä vuonna 40-vuotisjuhlaansa viettävässä kilpailussa on kutkuttava maaottelumainen lisävireensä. Kymmenestä osallistujasta viisi on suomalaisomistuksessa tai valmentautuu Suomessa. Toinen puolikas lähdöstä on puolestaan Ruotsin edustajia.

"Tuntuu aika hienolta, että Suomen parhaat ravitoivot ovat oman maakunnan hevosia. Se kertoo Pohjanmaasta ravimaakuntana paljon", Immonen iloitsee.

Prix d'Etain Royal Seinäjoki -race ja Seinäjoen ravikeskus kansainvälisen kilpailun järjestäjänä on jo tuttu ja tunnustettu Euroopan ravipiireissä.

"Hevosten taustajoukot, erityisesti hoitajat, ovat vuosi vuoden jälkeen kiitelleet järjestelyitä ja puitteita esimerkiksi majoituksen suhteen. Pyrimmekin aina palvelemaan kilpailijoita niin hyvin kuin mahdollista."

Kisaan osallistuvat hevoset saapuvat Seinäjoelle perjantaina. Valmistautuminen ja rauhoittuminen kisaa varten aloitetaan hyvissä olosuhteissa.

Mallia ravitapahtumaan Seinäjoki hakee muun muassa Ruotsista, missä etenkin kansainvälisen tason kilpailut ovat iloisia koko perheen tapahtumia.

"Meille on tärkeää, että päivä on hauska ja viihdyttävä myös muille kuin pelkästään raveista kiinnostuneille. Tänä vuonna raveissa on mukana livebändi. Seinäjoella erittäin suosittu sisäseikkailupuisto Duudsonit Activity Park järjestää ohjelmaa lapsille."

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Pertti Immonen
Seinäjoen ravirata
Puh. 0400 931 565
E-mail: pertti.immonen@seinajoenravit.net

Tiedottaja Ilkka Nisula
Suomen Hippos ry
Puh. 0400 218 259
E-mail: ilkka.nisula@hippos.fi

23.4.2015

Lähtölista valmistunut!

Raviurheilu näytti ambivalentin luonteensa, kun Seinäjoelle tulollaan olevista huippuhevosista kaksi perui tulonsa sairastelujen vuoksi. Parhaat voinnit Oropuro Barille ja Quid Pro Quolle! Mutta hieno lähtö on silti tulossa, lähtölista alla. International Prix d'Etain Royal Seinäjoki -racen lisäksi lauantain raveista on tulossa tasokkaat. Kannattaa tulla kauempaakin viihtymään!

International Prix d'Etain Royal Seinäjoki -racen lähtölista 2.5.2015. Matka 2100 metriä. Voittaja saa 60 000 euroa.

1 Prawns* / Robert Dunder
2 Traveling Man* / Antti Teivainen
3 Big Sky Hurricane / Mika Forss
4 Outlaw Merci / Hannu Torvinen
5 Quick Fix* / Tuomas Korvenoja
6 Womanizer S / Tommi Kylliäinen
7 Bret Boko / Ari Moilanen
8 Kiikku's Lordi / Juha Utala
9 David Sisu* / Harri Koivunen
10 Nahar* / Robert Bergh

22.4.2015

Naharin Seinäjoelle tulo varmistui

Huippujääkiekkoilijaveljesten, ruotsalaisten Daniel ja Henrik Sedinin omistama Nahar on tulossa Seinäjoki-raceen. Nahar on toissavuoden Elitloppetin sankari, joten tasokkuutta ei kisasta tule puuttumaan. Sen sijaan valitettava uutinen on, että mukaan tulossa ollut Quid Pro Quo, niinikään Ruotsista, joutuu leikkaukseen ja sairaslomalle, eikä saavu Seinäjoelle.

9.4.2015

Pohjalaiset hyvin edustettuina Prix d'Etain Royal Seinäjoki -racessa

Menestystreenari Kati Lindsbergin valmennuksessa Jokimaalla kisaan valmistautuu Outlaw Merci. Hevosen omistaa kolmen pohjalaisen miehen kimppa, Kurko Talli.

"Outlaw Merci on meidän ainoa yhteinen hevosemme. Se on ollut meillä jo puolitoistavuotiaasta saakka", kimppatallin edustaja, lappajärveläinen Erkki Rantakangas kertoo.
"Menimme alkujaan ostamaan ihan toista varsaa, mutta tämä komea ja hoikka varsa vakuutti meidät."

Kurko Tallin kimpalla on kolmen vuosikymmenen kokemus raviurheilusta, joten varsan valinta ei ollut aivan sattumaa. Ruuna kilpaili seitsemänvuotiaaksi Ruotsissa Rainer Björkrothin valmennuksessa. Kati Lindsbergille se siirtyi viime syksynä.

"Halusimme hevosen nyt Suomeen, sillä ei meidän tullut koskaan käytyä Ruotsissa sen kisoja katsomassa", Rantakangas kertoo.

"Kaksivuotiskauden Outlaw Merci oli kotitallillani. Se on ihmiselle todella kiltti hevonen, mutta luonteeltaan hieman arka. Se voi näkyä kuumenemisena. Jalkavaivat ovat sillä olleet riesana, ilman niitä se olisi vielä parempi. Nyt toivotaan, että hevonen on Seinäjoella terve. 2100 metrin matka ei ole ihanteellinen, vaan hevonen olisi parhaimmillaan maililla. Mutta on Outlaw Merci kestävä ja jaksava ja lähtee se todella kovaa."

Seinäjoen Ravikeskuksen toimitusjohtaja Pertti Immonen ennakoi toukokuun kisasta tulevan kaikkien aikojen kovatasoisin Prix d'Etain Royal.

"Viimeisimmät varmistukset ovat vielä tekemättä, mutta erittäin hyvältä näyttää. Pohjalaishevosten lisäksi tulonsa ovat nyt varmistaneet Quid Pro Quo ja Oropuro Bar. Elitloppet-voittaja Naharin osalta tilanne varmistuu pian."

Seinäjoen rata rakentaa Prix d´Etain Royalista koko perheen festivaalia. Tänä vuonna tapahtumassa kuullaan livemusiikkia ja yhteistyö aivan raviradan läheisyydessä sijaitsevan Duudson Activity Parkin kanssa näkyy sisäseikkailupuiston järjestämänä lasten ohjelmana ravien aikana sekä iltaohjelmassa.

Outlaw Merci

9.4.2015

Prix d'Etain Royal Seinäjoki-racesta 2015 tulossa kovatasoinen

Seinäjoella lauantaina 2.5. ravattavasta Prix d'Etain Royalista on tulossa kovatasoinen ja vauhdikas.Toukokuun alussa ovat kelit ja rataolosuhteet otollisia ennätysvauhdeille.

Kansainvälisessä ravikalenterissa paikkansa vakiinnuttanut kilpailu on kiinnostanut jo pitkin kevättä muun muassa Big Sky Hurricanen, Oropuro Barin, Quid Pro Quon ja Jeppas Maxin taustajoukkoja. Osallistujat varmistuvat 23. huhtikuuta. Kilpailun voittaja saa 60 000 euroa.

"Jälleen on ilo huomata, että kisan vetovoima on kunnossa. Kansainvälisiä ravihuippuja ei tarvitse houkutella tänne. Kilpailu kyllä kiinnostaa”, Seinäjoen ravikeskuksen toimitusjohtaja Pertti Immonen iloitsee.

Prix d'Etain Royal Seinäjoki -race aloittaa kansainvälisen kilpailukauden Suomessa ja viettää nyt 40-vuotisjuhlaansa. Legendaarinen ravikilpailu on ajettu jo vuodesta 1975 asti.

Pekka Korpi (kuvassa) on ohjastanut kilpailussa eniten voittoja. Hän on voittanut Seinäjoki-ajon peräti seitsemän kertaa.

Mikä on menestysvalmentajan mielestä muuttunut eniten vuodesta 1975?

"Kaikki on muuttunut. Kansainvälisen kisan status on tuonut kilpailuun väriä ja nostanut tasoa. Vuosikymmeniä sitten taso oli kovin epätasainen, nyt erot hevosten välillä ovat pieniä. Positiivisin muutos on ravitapahtuman luonteessa. Nykyään on ihan eri juttu kaartaa loppusuoralle runsaan yleisön kannustuksen saattelemana", Pekka Korpi sanoo.

Ravipäivän ympärille järjestetään monenlaista oheisohjelmaa, mikä vahvistaa ravielämystä koko kisapäivän tapahtumana.

"Esimerkiksi Duudson Activity Park järjestää aktiviteetteja lapsille ravipäivän aikana."

Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry
Ravitie 9
60120
Seinäjoki
06 428 9200
seinajoen.ravit@seinajoenravit.net